Zagor Kronikka 1 kumahtaa tänään Lehtipisteisiin! Luvassa on lännenfantasiaa 70-luvun maustein. Zagorin paluun kunniaksi sarjakuva-alan tietokirjailija Timo Ronkainen saa kunnian kertoa meille Zagorin historiasta ja merkityksestä Italiasta ponnistavan lännenviihteen jalolla saralla. Mikä onkaan miehiään Zagor – Kirveen Henki? (Varoitus: juttu sisältää juonipaljastuksia.)
Bonelli-kustantamon tarinatehtaassa on tuotettu vuosikymmenten aikana huima määrä sarjakuvia, melkoisen iso osa westernejä – tunnetuimpana tietenkin Tex Willer. Kaiken takana oli Texin vuonna 1948 luonut käsikirjoittaja Giovanni Luigi Bonelli (1908–2001), joka käsikirjoitti pitkän uransa aikana koko joukon muitakin lännensarjakuvia. G. L. Bonellin sankarit olivat melkein aina yksinäisiä, ulkopuolisia ja kodittomia mutta voimakkaita hahmoja, jotka olivat usein ilman omaa syytään lainsuojattomiksi joutuneita, silti kuitenkin järkähtämättömän oikeudenmukaisia. Hiukan samantyyppinen on myös Zagor, joskin siihen on liitetty paljon myös myyttiheerosten ja fantasian sävyjä.
Zagorin kehitteli vuonna 1960 G.L. Bonellin poika Sergio, käyttäen salanimeä Guido Nolitta (1932–2011), jotta ei tulisi sekoitetuksi isäänsä. Piirtäjänä toimi Gallieno Ferri (1929–2016). Zagorin tapahtuma-aika ei ole se tyypillisin villin lännen tarinoiden 1860–1880 tienoo, vaan varhaisempi 1820-luku, ja se sijoittuu Yhdysvaltojen koillisosiin Pennsylvanian kuvitteelliseen Darkwoodiin. Maisemat ovat tuttuja James Fenimore Cooperin tarinoista, joskin Zagoriin on otettu oma fantastinen lisänsä.
Sankarin syntytarina
Sankarin syntytarinan tulee olla myyttinen ja vähintäänkin dramaattinen, mielellään täynnä traagisia vaiheita. Kaikkea näitä tarjoillaan reilusti Zagorin synnyssä, joka on käänteiltään tyylitelty ja väkevä kuin jokin oopperalibretto tai klassinen tragedia. Suorastaan oppikirjaesimerkki.
Zagor on oikealta nimeltään Patrick Wilding. Hän on armeijauralta Darkwoodin aarniometsiin turkismetsästäjäksi vetäytyneen entisen upseerin poika. Patrick on vasta nuorukainen, kun hänen vanhempansa Mike ja Betty tapetaan intiaanien hyökätessä heidän mökkiinsä. Synkän näköisen Salomon Kinskyn johtamat intiaanit sytyttävät mökin tuleen mutta isän onnistuu vielä pelastaa poikansa heittämällä tämän mökin vieressä virtaavaan jokeen. Nolitta pyörittelee alkujaksossa sankarimyyttien konventioita modernin ajan ja tyyliteltyjen italowesternien vaatimilla tavoilla.
Virtaava vesi kuljettaa sankarin pois vaarasta mutta tämä on hukkua koskeen. Myyttikertomuksille ominaisesti hänet pelastaa mentori-hahmo, vaelteleva turkismetsästäjä Fitz, joka ottaa orvoksi tulleen Patrickin suojiinsa. Kovaan metsäelämään tottunut Fitz koulii nuorukaisesta taitavan eränkävijän ja erityisen hyvän intiaanien kivikirveen käyttäjän. Lisäksi hän oppii intiaanien tapoja ja kieliä. Fitzin suruksi Patrick kasvaa mielessään pelkkä kosto, sillä hän on vannonut etsivänsä vanhempiensa murhaajat käsiinsä.
Lopulta Patrick löytää Solomon Kinskyn ja saa kostonsa, joka ei ole odotetun kaltainen. Patrick käytännössä teurastaa pienen intiaaniyhteisön saadakseen Kinskyn käsiinsä. Tehtävä on suoritettu, mutta sankari ei saa palkintoaan. Kosto ei suo lunastusta ja katarsis jää puuttumaan, sillä ennen kuolemaansa Kinsky vielä paljastaa sankarin isästä tämän pimeän puolen. Hyvä, lempeä ja oikeudenmukainen isä oli johtanut intiaanikyliin tehtyjä armottomia joukkosurmia. Myös Kinskyn olemus paljastuu aivan toisenlaiseksi, kuin Patrick oli kuvitellut.
Koston jälkeinen elämä
Sankarilla ei enää ole paluuta takaisin tavalliseen elämäänsä, eikä edessä ole enää uutta, sillä hänen mentorinsa saa myös surmansa. Hän jää kahden maailman – intiaanien ja valkoisten – väliin. Tekojaan katuva Patrick päättää toimia välittäjänä näiden kahden maailman välillä, voidakseen korjata tekemänsä synnit. Näin hän pyhittää elämänsä rauhan palvelukseen, tarkoituksenaan rakentaa valkoisten ja intiaanien välille luottamusta ja sovintoa. Sankarin apoteoosi, yli-inhimilliseksi heerokseksi korottuminen jää myös puoliväliin, tai se pikemminkin on itse asiassa keinotekoinen.
Saadakseen intiaanien kunnioituksen puolelleen saa Patrick apua pieneltä Sullivanien teatteriseurueelta. Nämä komeljanttarit käytännössä brändäävät Patrickin, antavat tälle tämän sankariasun ja suunnittelevat dramaattisen esityksen, ilmestyksen, jolla tehdään intiaaneihin niin suuri vaikutus, että nämä alkavat pitää Patrickia yliluonnollisena olentona, ”kirveen henkenä” – Za-gor-te-nay. Metamorfoosi kohti todellista sankaruutta on tavallaan huijausta.
Zagorissa on myyttitarinoiden lisäksi selvästi aineksia muista sarjakuvista, etenkin Tarzanista ja Mustanaamiosta, jotka nekin toki nojaavat vanhoihin myytteihin. Zagor toisinaan jopa liikkuu Darkwoodin metsissä heilauttaen itseään liaanien varassa puusta toiseen. Nolitta on hakenut innoitusta myös kirjoista ja elokuvista.
Ärsyttävyyteen asti koominen Chiko
Esimerkiksi tarinassa Ihmismetsästys (3/1976) nähdään ylimielinen ja degeneroitunut lordi Alex Nicolson, suurriistanmetsästäjä, joka pitää hoviaan syrjäisen suoalueen keskellä olevalla saarellaan. Siellä lordi harrastaa äärimmäisintä mahdollista saalistuksen muotoa. Hän on näet norsuihin, tiikereihin ja virtahepoihin kyllästyneenä alkanut metsästää ihmisiä. Lordin apulaiset ovat kaapanneet saarta ympäröivien maiden intiaaniheimojen jäseniä, jotta tämä ylimys voisi ajaa näitä takaa saaliseläimen tavoin. Tarina on selvästi ottanut innoituksensa Joel McCrean tähdittämästä elokuvasta Zaroffin koirat (The Most Dangerous Game, 1932), joka puolestaan perustuu Richard Connellin novelliin vuodelta 1924.
Monien sarjakuvasankareiden tavoin myös Zagorilla on oma sidekickinsä, koominen apurinsa. Paksu ja lyhyt italialainen (alkuaan meksikolainen) Chiko on ärsyttävyyteen asti typeriin kommelluksiin joutuva pelkuri ja ehkä eräänlainen veijarihahmo (trickster). Chiko käyttäytyy lapsellisesti ja toimii primitiivisten vaistojensa varassa, ensimmäisinä häntä ohjaavat nälkä ja pelko.
Zagor ja Chiko asustavat Darkwoodin metsän keskellä pienessä mökissä, jota ympäröivät vaaralliset suot. Zagorin vastustajina on nähty ainakin hullu tiedemies professori Hellingen, kelttiläinen druidi Kandrax, tekokäsillä varustettu alkemisti Robert Gray ja jopa vampyyri-paroni Rakosi. Suomessa Zagorin taru päättyi lyhyeen, vuosina 1976–77 ilmestyi kaikkiaan 14 pokkaria. Italiassa sarja jatkuu yhä ja kirjoja on siellä ilmestynyt jo yli 700 kappaletta. Zagor on ollut erittäin suosittu myös Bosnia-Hertsegovinassa, Sloveniassa ja etenkin Turkissa, missä on tehty jopa kaksi epävirallista ja luvatonta Zagor-elokuvaa.
Timo Ronkainen
Kirjoittaja valmistelee Suomessa julkaistujen sarjakuvalehtien historiaa käsittelevää kirjaa, josta tämä teksti on editoitu katkelma. Kirjan julkaisee lähitulevaisuudessa Zum Teufel.
Loppukaneetiksi kiitämme Timo Ronkaista oivasta artikkelista. Zagor – Kirveen Henki sai arvoisensa esittelyn. Zagor Kronikka 1 löytyy Lehtipisteistä kautta maan 14. tammikuuta. Kannattaa toki muistaa myös muut Bonellin tarinatehtaan tuotteet, joita löytyy muun muassa verkkokaupastamme roima kattaus.
