Korkeajännitys

Epäilemättä maailman paras sotasarjakuvalehti iskee kuin miljoona volttia! Vuodesta 1953 ilmestynyt seikkailusarjakuvien lukemisto tarjoilee neljän karskin seikkailun paketin rautaisella ammattitaidolla toteutettua mustavalkoista toimintaviihdettä. Tervetuloa etulinjaan!

Korkeajännitys iskee kuin miljoona volttia

Toinen maailmansota jaksaa kiinnostaa ihmisiä vielä 80 vuotta tapahtumiensa jälkeen. Se ei ole mikään ihme, sillä olihan kyseessä suuren luokan draama, joka kosketti tavalla tai toisella lähes koko maapallon ihmisiä. Korkeajännitys on ilmestynyt yhtäjaksoisesti 1950-luvulta lähtien, ja sota-aihe tuli voimalla mukaan vuosikymmenen vaihtuessa. Kyseessä on yksi niistä sarjakuvalehdistä, jonka kaikki tuolloin lukuiässä olleet muistavat.

1960- ja 1970-lukujen “Korkkareissa” olivat vastakkain enimmäkseen saksalaiset ja englantilaiset, kuten brittejä silloin kutsuttiin. Sittemmin mukaan on tullut muita maita ja rintamia. Piirtäjät ja käsikirjoittajat olivat jo tuolloin moninaisia; ehkä kaikkien aikojen pidetyin Korkkari-kuvittaja oli Gordon Livingstone, joka antoi tietyssä mielessä lehdelle kasvot. Hänen tuotantonsa oli niin laaja, että julkaisemattomia tarinoita riittää vielä nykyäänkin. Piirtäjämestareihin kuuluu myös hyvin tunnistettava Jose Maria Jorge. Korkeajännitys-sarjakuvaa ovat kuvittaneet myös sellaiset tekijät kuin Victor De La Fuente ja Hugo Pratt. Kansitaitelijoista yleisin on Ian Kennedy, joka kuvitti mestarillisesti myös tarinoita.

Neljä Korkeajännitys-tarinaa toisen maailmansodan maailmassa

Korkeajännitys-lehti on vanhoista ajoista muuttunut neljä tarinaa sisältävään paksumpaan pokkarimuotoon, joten lukemista riittää. Gordon Livingstonen kuvitusten ohella lehdessä on säännöllisesti myös muita ennen julkaisemattomia tarinoita nostalgian nälkäisille. Muitakin sotia käsitellään silloin tällöin, sekä toista maailmansotaa edeltäviä kahakoita että sen jälkeisiä taisteluja. Yleensä ne on niputettu erikoisnumeroihin, joita ilmestyy vuodessa kuusi ja joissa on aina jokin teema. Kotiin tilattava tavallinen Korkeajännitys ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Joka numerossa esitellään myös joku sotaan liittyvä kirja tai elokuva. Perinteisesti hyvin miehinen Korkkari-maailma on murtunut, ja naissankareitakin nähdään silloin tällöin. Vaikka tarinat sijoittuvat menneeseen aikaan, Korkeajännitys pystyy muuttumaan aikojen mukana.

Aseista kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti panssarivaunut ja sukellusveneet, joiden merkitystä toinen maailmansota korosti ja jotka ovat keskeisessä asemassa nykyäänkin. Ja ikisuosikki tuntuu olevan ilmasota, jonka tärkeys 80 vuotta sitten oli huomattava. Vaikka lehden lukija ei olisi mikään sodankäynnin erityistuntija, hän tunnistaa välittömästi sellaiset konetyypit kuin Stuka, Spitfire tai Zero.

Tilaa Korkeajännitys-tuotteet Story House Egmontin -verkkokaupasta

Toisen maailmansodan jälkeenkin maailmaan on mahtunut kriisejä, mutta maailmanpalo jaksaa kiinnostaa yhä lukijoita.

Korkeajännitys-lehden seikkailut sijoittuvat useimmiten toisen maailmansodan rintamalle. Lehden sivuilla on kuitenkin ajoittain nähty myös muihin maisemiin sijoittuvaa sotasarjakuvaa – tietysti Korkeajännitys-sarjakuvien tunnettua tyyliä unohtamatta. Onpa erikoisjulkaisuina ilmestyneet Korkeajännitys-tarinat sijoittuneet jopa Suomeen ja kotimaan sotiin. Vaikka Korkeajännitys on viihdyttänyt ja kenties sivistänyt lukijoita sodasta jo vuodesta 1953 lähtien, sotaseikkailujen viehätys ei lakkaa.

Tilaa Korkeajännitys-lehti ja Korkkari-erikoisjulkaisut Story House Egmont -verkkokaupasta! Vuoden Korkeajännitys-tilaus sisältää yhteensä kahdeksan numeroa kotiin toimitettuna.

Järjestä

Aakkosjärjestys
Halvin ensin
Kallein ensin
Suosituin ensin
Uusin ensin

Tuotteet

Showing all 12 results, including child brands

12 Tuotetta