Don Rosa
Aku Ankasta, Roopesta sekä Ankkalinnasta puhuttaessa ei voi olla mainimatta yhtä ikonisimmista Ankka-sarjakuvien piirtäjistä. Tämä on tietysti amerikkalainen Don Rosa. Legendaarisen Carl Barksin tarinoista inspiroitunut Rosa on puolestaan jättänyt oman jälkensä sarjakuvien historiaan unohtumattomilla seikkailuillaan, jotka pursuavat mielikuvituksellisia hahmoja ja käänteitä sekä yksityiskohtaista piirrosjälkeä.
Don Rosan parhaat sarjakuvat on nyt koottu yksien kansien väliin upeiksi sarjakuva-albumeiksi. Löydät suosituimmat ja unohtumattomat Don Rosa -sarjakuvat myös Story House Egmontin verkkokaupasta kotiin tilattavaksi. Roope Ankan elämä ja teot, Musta Ritari, Temppeliherrojen kätketty kruunu sekä monet muut Don Rosan piirtämät ja käsikirjoittamat sarjakuvat kuuluvat jokaisen ankkafanin yleissivistykseen.
Roope, Aku Ankka ja Don Rosa
Vielä 30 vuotta sitten kukaan ei oikeastaan tiennyt, miten Roope Ankka oli koonnut käsittämättömät rikkautensa. Kaikki tietenkin tiesivät, että ankkavanhus oli haalinut rahansa kovalla ja rehellisellä työllä aina ensimmäisestä, Skotlannissa kenkiä kiillottamalla tienatusta ensilantista asti, ja ensimmäinen miljoona oli peräisin Klondiken kultakentiltä. Mutta miten miljoonista oli kasvanut fantastiljoonia, ja miten Roope oli kaikilla maailman mantereilla aina kuin kotonaan? Mysteeriä ratkomaan ja elämäkertaa täydentämään palkattiin pikkutarkka kentuckylainen insinööri Don Rosa.
Don Rosa (1951–) varttui sisarensa sarjakuvakokoelman keskellä ja koki lapsena saman älyllisen hätkähdyksen kuin lukemattomat muutkin lukijat – hän oivalsi Ankka-sarjoilla olevan monta eri tekijää, joista yksi oli ylitse muiden. Kun tuo mestari myöhemmin paljastui Carl Barksiksi, Rosa oli jo vannoutunut fani. Historiasta kiinnostunutta yrittäjäsuvun vesaa kiehtoivat erityisesti Roopen seikkailut. Rosa innostui itsekin piirtämään, ja opiskellessaan 1970-luvun alussa insinööriksi hän laati jo pitkiä seikkailusarjoja opiskelija- ja paikallislehtiin. Vaikutteensa tarinoihin hän ammensi paitsi Barksin tuotannosta myös perinteisistä rikos-, kauhu- ja supersankarisarjakuvista sekä MAD-lehden riehakkaista satiirisarjoista.
Don Rosa nostaa Disney-sarjakuvat uuteen kukoistukseen
Barksin valtakauden jälkeen Disney-sarjakuvat olivat Yhdysvalloissa haipuneet paljolti unholaan, mutta kun niitä 1980-luvulla taas heräteltiin henkiin, Rosa päätti tarjota palveluksiaan amerikkalaiselle Gladstone-kustantamolle. Yhteistyön tuloksena syntyi ensimmäiseksi pitkä Roope-seikkailu Auringon poika (The Son of the Sun, 1986), joka herätti suurta huomiota maailmalla. Muutamaa vuotta myöhemmin Rosa siirtyi piirtämään tanskalaiselle Egmont-kustantamolle, joka levittää Disney-sarjoja ympäri Eurooppaa.
Egmontin kautta Rosan persoonalliset piirrokset ja polveilevat, vallattomat tarinat saivat entistä suuremman yleisön – ja löysivät omat vannoutuneet faninsa. Hullunkurisia yksityiskohtia pursuilevat ruudut ja insinöörimäisen pikkutarkka viiva herättävät kai vieläkin närää puhdasoppisimpien barksistien joukossa. Harva voi kuitenkaan väittää, etteikö Rosan historiaa, tiedettä ja ällistyttäviä päähänpistoja yhdistelevissä käsikirjoituksissa olisi jotakin aivan ainutlaatuista. Rosan sarjoissa aika pysähtyy, kitka katoaa, painovoima vaihtaa suuntaa, yleisliuotin haihduttaa kaiken tieltään – ja yksinkertaisinkin ilmiö aiheuttaa Ankoille uusia yllätyksiä viimeiselle sivulle asti.
Roope Ankan elämä ja teot valaisee Roopen menneisyyttä
Kirkkaimmin Rosan tuotannossa näkyvät kuitenkin jo lapsena imetyt Barks-vaikutteet. Idolinsa innoittamana Rosa alkoi 1990-luvulla täydentää Roope Ankan elämäkertaa. Hän keräsi vanhoista sarjoista kaikki viittaukset kitupiikin nuoruusvuosiin ja kehitti niiden pohjalta muhkean, 12-osaisen pohattakronikan Roope Ankan elämä ja teot.
Lisäosineen liki 500-sivuinen saaga kertoo Roopen tarinan pennittömästä plankkipojasta maailman rikkaimmaksi mieheksi – ja esittää tekijänsä tulkinnan kaikesta siitä, minkä Barks jätti ruutujen väliin, lukijoiden mielikuvituksen täydennettäväksi. Rosa onkin todellinen sarjisfanin arkkityyppi: asialleen omistautunut intoilija ja nippelitiedon pohjaton kultakaivos. Sarjoillaan hän on tartuttanut saman palon tuhansiin lukijoihin.
Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvallaan Don Rosa jätti jäljen Disney-sarjakuviin sekä lukijoiden mieliin ikuisesti. Tämä upea sukellus Roope Ankan nuoruusvuosiin ja menneisyyteen palkittiin ansaitusti Will Eisner -palkinnolla vuonna 1995. Tänä päivänä koko Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuva on saatavilla koottuna yksien kansien väliin.
Rajaa tuotteita
Tuotteet
Showing all 11 results, including child brands
11 Tuotetta
-
Don Rosa -kirjasto osa 1: Roope-setä ja Aku Ankka – Auringon poika
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2021
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 2: Roope-setä ja Aku Ankka – Andien kutsu
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2022
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 4: Roope-setä ja Aku Ankka – Klaaninsa viimeinen
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2023
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 3: Roope-setä ja Aku Ankka – Aarre lasimaljassa
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2022
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 5: Roope-Setä ja Aku Ankka – Maailman rikkain ankka
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2023
Lisää ostoskoriin -
Kolmen caballeron paluu ja muita Don Rosan parhaita
39,00 €Alin hinta 30 päivän aikana: 39,00 €.
Kovakantinen, 2009
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 6: Roope-setä ja Aku Ankka – Matka Maan keskipisteeseen
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2024
Lisää ostoskoriin -
Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita
39,00 €Alin hinta 30 päivän aikana: 39,00 €.
Kovakantinen, 2016
Lisää ostoskoriin -
Kielletyn laakson tarinat ja muita klassikoita
39,00 €Alin hinta 30 päivän aikana: 39,00 €.
Kovakantinen, 2014
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 7: Roope-setä ja Aku Ankka – Kymmenen avataran aarre
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2024
Lisää ostoskoriin -
Don Rosa -kirjasto osa 8: Roope-Setä ja Aku Ankka – Pako kielletystä laaksosta
32,95 €Alin hinta 30 päivän aikana: 32,95 €.
Kovakantinen, 2024
Ennakkotilaa