Elämä on ainaista muutosta, niin myös sarjakuvan maailmassa. Spider-Mania pitkään luotsannut Rami Rautkorpi jättää seinäkiipijän hommille hyvästit nyt heinäkuun numeron myötä. Kunniakkaan 20 vuoden uran päätteeksi on vain oikeus ja kohtuus, että esittelemme miehen, joka on ansiokkaasti pitänyt Marvelin ykkössankarin lippua korkealla täällä Suomen maaperällä!
Rmäki: Rami, miltä tuntuu nyt, kun Hämis-urakkasi ensimmäinen vaihe on tullut päätökseensä?
Rami: Nyt juuri tuota kysymystä lukiessani tuntuu, kuin olisin astumassa jonkinlaiseen ansaan… mutta se lienee vain reilua, koska tähän mennessä on tuntunut koko ajan, kuin olisin päässyt kuin koira veräjästä. Vähän alle 20 vuotta sitten sain tilaisuuden kääntää samaa lehteä, josta oma supersankariharrastukseni käytännössä alkoi, sitten sain haltuuni sen kirjepalstan, ja nyt lehdessä on jo useamman vuoden ajan lukenut, että minä toimitan sitä! Tosiasiassa kuitenkin joku muu on koko ajan tehnyt kaikki vaikeat työt, ja minun on vain tarvinnut lukea sarjiksia ja muutaman päivän verran kuukaudessa näpytellä näppistä. Jossain vaiheessa minulle valkeni, ettei tällainen meno saa jatkua loputtomiin. Viimeisenä osoituksena universumin väinpitämättömyydestä pääsin kuitenkin itse valitsemaan oikean hetken poistua takavasemmalle.
Kaksikymmentä vuotta on peijakkaan pitkä aika. Mitkä ovat oleellisimmat erot Hämiksen maailmassa, kun vertaat 2000-luvun alkua vuoteen 2021?
Se on nyt paljon isompi, monellakin eri tavalla. Kun minä aloitin Hämähäkkimiehen kääntämisen, tarinoissa selvästi haettiin yksinkertaisempien aikojen tunnelmia 90-luvun Kloonisaagojen jälkeen. Hämähäkkimies seikkaili omassa pienessä kuplassaan. Vähitellen siirryttiin tilanteeseen, missä Hämähäkkimies on ensimmäistä kertaa täysivaltainen Kostajien jäsen ja keskeisessä roolissa Sisällissodan kaltaisessa isossa tarinakokonaisuudessa. Nyt meillä on Hämähäkkiversumi, joka on täynnä erilaisia hämähäkkivoimaisia hahmoja, eikä se ole edes mitään pitkän linjan Hämis-harrastajille suunnattua triviaa, vaan suuren yleisön tunteman, Oscar-palkitun elokuvan aihe. Ja tuo on lause, joka olisi nyrjäyttänyt kaikkien aivot silloin, kun ensimmäistäkään Sam Raimin Hämähäkkimies-elokuvaa ei ollut vielä ilmestynyt!
Toisaalta me myös elämme nyt maailmassa, joka on menettänyt Hämähäkkimiehen luojat, Steve Ditkon ja Stan Leen. Tietenkään heillä ei ollut enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä Hämähäkkimies-sarjakuvien kanssa, mutta en voi olla ajattelematta, että olemme siirtyneet aivan toisenlaiseen aikakauteen. Vielä muutama vuosi sitten oli ihan tavallista, että Stan Leeltä kysyttiin, mitä mieltä hän oli Hämähäkkimiehen viimeisimmistä juonenkäänteistä. Enää Hämähäkkimiehen tekijät eivät voi toivoa, tai pelätä, että Leeltä kysytään heidän keksimiään tarinoita koskevia kysymyksiä.
Osaan arvata, että Dan Slott lienee yksi suosikkikirjoittajistasi. Mainitsepa pari muuta Hämis-tekijää, joiden sarjoja on ollut ilo suomentaa? Onko jokin yksittäinen tarina jäänyt mieleen yli muiden?
Slott häämöttää edelleen niin valtaisana näköpiirissä, että on vähän vaikea muistaa mitään sitä ennen… Mutta olen ollut Tom DeFalcon Hämähäkkitytön fani alusta alkaen, joten tilaisuus suomentaa muutama hänen kirjoittamansa Maydayn seikkailu uusien Salattujen sotien ja Hämähäkkiversumin yhteydessä oli eräänlainen unelmien täyttymys.
Jos kuitenkin muistelen vähän pidemmälle, niin Paul Jenkinsin tarinoissa oli samanlaista psykologista syvyyttä kuin J.M. DeMatteisilla 90-luvun suosikkitarinoissani. Humberto Ramos oli hyvin erikoinen valinta kuvittamaan Jenkinsin tarinoita, mutta erityisesti hänen piirtämänsä Hämähäkkimiehen ja Vihreän Menninkäisen yhteenotto jäi mieleen väkevän tunnelmansa ansiosta. Jenkins välillä kirjoitti myös täysin nykytrendien vastaisesti yksittäisiä, jatkumosta riippumattomia tarinoita. Yhdessä aika erityisessä tarinassa Hämähäkkimies riisuu naamionsa häntä ihailevan nuoren pojan edessä ja paljastuu, että hän on mustaihoinen. Jenkins sanoi jo silloin, että Hämähäkkimies voi naamionsa takana olla kuka tahansa, vuosia ennen Hämähäkkiversumia tai Miles Moralesia. En välttämättä sanoisi, että hän oli aikaansa edellä, mutta ainakin vähemmän traagisesti myöhässä kuin monet muut.
Mainitsit jo Kohti Hämähäkkiversumia -elokuvan, ja kuinka ollakaan, 20 vuoden aikana valkokankaille on ilmaantunut Hämähäkkimies-leffa jos toinenkin. Oletko huomannut, että elokuvat olisivat vaikuttaneet sarjakuviin? Mitä muuten olet leffoista pitänyt?
Yllättävän vähän vaikutusta tuntuu elokuvilla olleen sarjakuviin. Näkyvin muutos luultavasti oli se, että Hämähäkkimiehellä oli vähän aikaa orgaaniset seittisingot Raimin elokuvien jälkimainingeissa. Marvelin yleinen linja näyttää olleen, että nollasta lähtevien elokuvien ja vuosikymmenien ajan jatkumoa kerryttäneiden sarjakuvien ero on väistämättä liian iso häivytettäväksi, joten elokuvien yleisöä on enemmänkin yritetty ottaa vastaan elokuvien maailmoihin sijoittuvilla erikoisjulkaisuilla.
Itse pidin pitkään Raimin elokuvia (kolmas mukaan lukien!) parhaana mahdollisena elokuvaversiona Hämähäkkimiehestä. Spider-Man: Far From Home kuitenkin meni kertaheitolla listani kärkeen. Se johtui tietysti aika isolta osin siitä, kuinka tiukasti se kytkeytyi kahteen viimeiseen Kostajat-elokuvaan, jotka ovat yleisesti ottaen suosikkisupersankarielokuviani. Lisäksi se kuitenkin onnistui aivan loistavasti omassa tulkinnassaan Mysteriosta, kunnioittaen samalla hahmon historiaa.
Nykyisen elokuva-Hämiksen maailma poikkeaa sarjakuvaversiosta aikamoisesti, osittain Marvel Studiosin syntyhistoriaan liittyvistä sopimusteknisistä syistä ja osittain täysin vapaasti tehtyjen valintojen seurauksena, mutta erityisen hienoa on minusta se, että elokuvien Peter Parker itse on olennaisesti se sama hahmo, jonka tunnen sarjakuvista. Klassisten “entäpä jos” -tarinoiden tapaan päähenkilö on kiintopiste, josta on saatu esille uusia puolia muuttamalla häntä ympäröivää maailmaa.
Kohti Hämähäkkiversumia on minusta ihan omassa kategoriassaan: se ei ole pelkästään hyvä Hämähäkkimies-elokuva, tai hyvä supersankarielokuva, vaan yksi kaikkien aikojen parhaista animaatioelokuvista. Se rakensi animoinnin keinot perustuksista lähtien uusiksi sitä nimenomaista tarinaa varten, jota se oli kertomassa. En usko, että samanlaista saavutusta tullaan näkemään pitkään aikaan.
Kun nyt mainitsit Mysterion — mikä Hämiksen vihollisista on ollut suosikkisi? Niin lukijana kuin suomentajana? Entä muut sarjat sivuhahmot, keiden dialogia on ollut hauska kääntää suomeksi?
Viholliskysymykseen minun ei ole enää mahdollista vastata mitään muuta kuin: Tohtori Mustekala. Vielä 2000-luvun alussa hän tuntui aikansa eläneeltä hahmolta, eivätkä Matrix-tyyliset ulkoasu-uudistukset oikein auttaneet. Dan Slott kuitenkin rakensi hahmolle niin päätähuimaavan joutsenlaulun, jälleensyntymän ja uuden romahduksen, että vain Norman Osborn ja Carnage yhdessä pääsivät lopussa lähellekään samaa eeppisyyttä. Ja se on tavallaan vain mielipiteeni lukijana, mutta sellaisena lukijana, joka on lukenut kaikki nuo tarinat ensin pystyäkseni päättämään, mitä suomeksi tullaan tulevaisuudessa julkaisemaan, sitten toiseen kertaan laatiessani varsinaista editointia, kolmannen kerran niitä suomentaessani, ja vielä neljännen ja viidennen kerran ladontaa oikolukiessani. Siinä ei jää vahingossakaan huomaamatta, mitkä tarinat onnistuvat säilyttämään tehonsa.
Mutta oikeastaan jos ajattelen asiaa vain suomentajan näkökulmasta, Mustekala on silti ihan kärjessä. Normaalin säännön mukaan hyvin muotoiltu dialogi pitäisi pystyä sanomaan ääneen, ilman että se kuulostaa oudolta, mutta se ei päde Tohtori Mustekalaan. Jos hänen dialoginsa kuulostaa joltain, mitä joku voisi oikeasti sanoa, se ei ole vielä tarpeeksi teatraalista sopiakseen Tohtori Mustekalan suuhun.
Vähän samaan kategoriaan menee J. Jonah Jameson. Hän on ikään kuin Marvelin universumin kapteeni Haddock. En varmaankaan ikinä onnistunut täysin tekemään oikeutta tälle ajatukselle, mutta hänen sadattelunsa pitäisi aina olla elämää suurempaa.
Yksi sivuhahmo, jonka merkitys minulle on suhteettoman suuri siihen nähden, kuinka paljon hän ehti esiintymään, on Hämähäkkikarju. Hänen suomenkielisen nimensä valintaa oikeastaan ohjasi se, millaisena kuulin hänen äänensä Dan Slottin kirjoittamana. Slottin Hämähäkkikarju on kaikissa mahdollisissa liemissä keitetty veteraani, oman maailmansa suurin supersankari hassun eläinhahmon ruumiissa. Ainoa ongelmani Kohti Hämähäkkiversumia -elokuvan kanssa on se, että aina kun John Mulaneyn Spider-Ham puhuu, minä ajattelen: Ei Hämähäkkikarju tuolta kuulosta!
Kerro, kuka on paras Hämis-piirtäjä ja miksi!
Käytän nyt ensin tätä kysymystä tekosyynä listata joitain niistä supersankarisarjakuvan huippunimistä, jotka ovat kuvittaneet Hämähäkkimiestä sinä aikana, kun olen sitä kääntänyt: John Romita Jr., Mike Deodato Jr., Joe Quesada, Tim Sale, Terry & Rachel Dodson, Marcos Martín, Giuseppe Camuncoli, Adam Kubert, Olivier Coipel, Jim Cheung, Stuart Immonen… ja Humberto Ramosin mainitsinkin jo aiemmin.
Ramosin ura Hämähäkkimiehen parissa on jotakuinkin yhtä pitkä kuin omani, joskaan ei yhtämittaisesti, ja hän myös piirsi viimeisen kahden vuosikymmenen isoimman käännekohdan, Peter Parkerin kuoleman. Ramosin omintakeinen tyyli edustaa minulle modernia Marvelia, ei siksi että hänellä olisi paljon jäljittelijöitä, vaan siksi että Marvelin “talon tyylin” ja 90-luvun koulukunnan jälkeen Marvel-sarjakuva voi nykyään näyttää oikeastaan ihan miltä tahansa. Jos ajattelen omaa aikaani Hämähäkkimiehen kääntäjänä, niin Ramos on sen tärkein piirtäjä.
Mutta loppujen lopuksi paras Hämähäkkimies-piirtäjä on se, jonka versio on minulle se, miltä Hämähäkkimies oletusarvoisesti näyttää: John Romita Senior. Ja minulle on tietenkin suotu tilaisuus kääntää röykkiöittäin Romitan piirtämää Hämähäkkimiestä, ensin Ihmesarja-pokkareissa ja myöhemmin Sanomalehtisarjat-kirjassa. Läpeensä epäreilua, sanokaa minun sanoneen.
Aiotko jatkaa työskentelyä sarjakuvien parissa vai…?
Käännöshommat saavat jäädä ainakin toistaiseksi, mutta sinä aikana kun olen tehnyt Hämähäkkimiestä, minusta on myös tullut julkaistu sarjakuvapiirtäjä, ja sen parissa työskentelyä voisin ainakin yrittää jatkaa. Tein Otto Sinisalon kanssa Fasilitaattori-nimisen sarjakuva-albumin, joka ilmestyi vuonna 2011, ja käsikirjoituksia on kertynyt vähän rästiin sen jälkeen.
Loppusanat?
Aloitin supersankarisarjakuvien lukemisen Hämähäkkimiehestä, joten sillä on aina ollut aivan erityinen merkitys minulle, mutta totta puhuen olen nyt paljon suurempi Hämis-fani kuin olin silloin, kun aloitin lehden kääntämisen. Ja siitä on tietysti kiittäminen sinua, koska tarjosit tätä mahdollisuutta minulle. Ja näin vuosia myöhemmin on vaikea edes käsittää, miten paljon erilaisia juttuja pääsin tekemään silloin, kun sinä edellisen kerran olit toimittamassa Hämähäkkimiestä: Ihmesarja-pokkarit, muut erikoisjulkaisut ja kovakantiset kirjat, erityisesti järkälemäinen Sanomalehtisarjat. Loppujen lopuksi kuitenkin niistä kaikista on kiitettävä lukijoita, joita ilman mitään tästä ei olisi voinut tapahtua. Ja nyt voin palata, helpotuksesta huokaisten, yhdeksi heistä.
Kiitos Rami! Ramin viimeinen Hämis-suomennos löytyy siis SPIDER-MAN 7/2021:stä. Tämän varsin erikoislaatuisen lehden myötä siis KAIKKI Dan Slottin kirjoittamat Hämis-tarinat on julkaistu suomeksi, ja Rami on kääntänyt ne kaikki. SPIDER-MAN 7/2021, myynnissä 28.7. — tekijöinä Dan Slott, Ty Templeton, Marcos Martin… ja Rami Rautkorpi! Elokuun numerossa luvassa on sitten täysin uudenlaisia kujeita, kun toimittajan jakkaralle istahtaa Rmäki ja seittisieppo joutuu törmäyskurssille Kingpinin kanssa…
