Carl Barksin Akut ovat siitä hankalia hehkuteltavia, että kaikki tietävät ne jo. Ja niitä on kehuttu sen verran kauan ja hartaasti, että niiden laatu ei tule kenellekään yllätyksenä. Vai tuleeko sittenkin? Onhan sekin aina mahdollista. Se ainakin on totta, että nämä tarinat ovat ikääntyneet tyylillä ja konepellin alla kehrää ajaton komedian taju. Katsastetaanpa siis Carl Barksin Aku Ankka 12. Luvassa on ainakin kipinöivää huumoria, lennokasta kohellusta ja vimmaista voimailua!
Neljän tarinan karinan kattauksen avaa Liekkimies (The Firebug, huhtikuu 1946.) Alkupalan kapsaisiinipitoisuus on yllättävänkin korkeaa. Aku kopauttaa kallonsa ja löytää sisäisen pyromaaninsa. Pian Ankkalinnassa on tulessa rakennus jos toinenkin ja ankanpoikien on urakoitava, kun tulitikkujen ja bensakanisterin kanssa toilaileva Aku pitää saada sekä kuriin että viranomaisten ulottumattomiin.
Rohkea ja synkkäkin aihe oli aikoinaan sen verran riskaabeliksi tiedostettu, että tarinan loppu kirjoitettiin ja piirrettiin pikana uusiksi toimituksen taholta, eli kokkojen sytyttelyn poseen joutumisen sijaan Aku näkikin vain unta. Tässä albumissa nähdään Geoffrey Blumin ja Daan Jippesin toteuttama Barksin käsikirjoitukselle uskollinen lopetus, jossa Aku päätyy kalterien taakse hölmöiltyään oikeudenkäynnissä. Aiheesta lisää albumin lopusta löytyvässä Timo Ronkaisen artikkelissa Kadonneita ruutuja.
Lennokasta lennätystä
Jos tälle albumille haluaa teemaa hakea, niin olkoon se Akun, Tupun, Hupun ja Lupun ainainen kilvoittelu ja säännöllinen yhteispeli. Jättiläisleija (Donald’s Monster Kite, toukokuu 1946) tarjoaa mainion esimerkin ainakin kilvoittelusta. Pojat onnistuvat ärsyttämään huoltajansa fyysisen väkivallan partaalle, mutta osaavat jo soittaa setäänsä kuin viulua.
Pojat onnistuvat puhaltamaan Akun hybrismyllyn täyteen vauhtiin, jolloin leijanlennätys eskaloituu autonlennätykseksi. Tarinan loppuhuipennus on yllättävän armollinen Akulle. Paistaa aurinko siis joskus risukasaankin.
Voi voimamiestä!
Aku ei tosin ehdi kauan paistattelemaan, sillä seikkailun Voimamies (Biceps Blues, kesäkuu 1946) alkuperäinen nimi “Hauisblues” tiivistää sankarimme tunnelmat paremmin kuin valjuksi jäävä Voimamies. Iines on innostunut ystävättärensä mielitietyn muskeleista, joten Akun on uhoamisen lisäksi kehitettävä pikana myös väkivahvat lihakset. Ankanpojat auttavat setäänsä tällä kertaa liiankin innokkaasti. Siinä on kuitenkin riskinsä, jos oikean supervahvuuden sijaan vain uskoo olevansa supervahva. Hrump!
Albumin päättää koirien ystäville varmasti massiivisen mieluinen Jäyhä jököttäjä (The Smugsnorkle Squattie, heinäkuu 1946). Pojat saisivat Jopelta sekarotuisen koiranpennun, mutta koska Akulle ei kelpaa mikä tahansa, niin herra ja hidalgo haluaa talouteensa koiramaailman aatelisista älykkäimmän. Jäyhä jököttäjä on siis Akun valinta, mutta onko valinta oikea? Se selviää albumin lukemalla! Jos jollakulla tämän sarjakuvahehkutuksen lukijalla on koirarodun valinta kesken, niin kannattaa kenties lukaista Jenni Varilan Hullu koiramuija, jossa passelin rodun etsimistä pähkäillään sarjakuvan keinoin. Oikea koira oikeaan kotiin!
Carl Barksin Aku Ankka 12 on siis Akun ja ankanpoikien näytöstä. Psykologinen sodankäynti uhkaa välillä yltyä fyysiseksi, mutta yhteistyö ja avunanto vetävät aina pisimmän korren. Carl Barks, Aku ja pojat ovat rakastettuja syystäkin. Hehän ovat lukijoille kuin perhettä. Tai ainakin todella hulvattomia naapureita. Tämän lämminhenkisen ja hysteerisen hauskan albumin löydät omaan hyllyyn tai kuusen alle sarjakuvakaupoista ja Lehtipisteistä 11.12.2024! Verkkokaupastamme löydät myös sarjan edelliset osat.
Carl Barksin joulutarinat 1958-1964
Kovakantinen, 2022
Alin hinta 30 päivän aikana: 29,95 €.
