Aku Ankka lasimaljassa

23.09.2022 Rmaki

Mikäpä olisi mukavampaa aurinkoisena (tai sateisenakin) syyspäivänä kuin tarttua tekijän kommenteilla ja muisteloilla höystettyyn muhkeaan sarjakuvakirjaan ja uppoutua hyväksi toviksi ankkalinnalaisten maailmaan? Juuri niin, uusi uljas Don Rosa -kirjasto on ilmestynyt!

Kuten sarjan aiemmissakin osissa, Don Rosa pureutuu esittelyissään tarkasti sarjojen syntyyn ja taustoihin. Lisäksi hän muistelee urans alkuaikoja ja sitä, miten hän ryhtyi 90-luvun alussa laatimaan ankkatarinoita suoraan Pohjoismaiden Aku-lehtiin. Mukana on myös kattava kooste Rosan 70-luvulla kuvittamia kirjekuoria!

Tältä näyttää, kun aika virallisesti seisahtuu!

Kirjan tarinat edustavat Rosan mielikuvitusta villeimmillään. Nimikkosarjassa “Aarre lasimaljassa” Roope, Aku ja veljenpojat etsivät arvokkaita (kuinka muuten!) hylkyjä Karibianmereltä. Ensi alkuun aarteenetsintää hankaloittaa konnamainen kilpailija nimeltään Ali Kaattori, joka katsoo omaavansa erioikeuden alueelta löytyviin hylkyihin — mutta päänvaivaa aiheuttaa myös se, miten hauraat laivanjäänteet saadaan syvältä merenpohjasta ihmisten (tai ankkojen) ilmoille.

Mahtaako muinainen alus kohota aalloista yhtenä kappaleena?

Tuhattaiturina tunnettu Aku kokeilee tällä kertaa siipiään puuutarhurina. Akun koreat istutukset ja puutarharatkaisut herättävätkin huomiota ja tuovat hänelle runsaasti mainetta, mutta kuten tunnettua, kuumapäisella ankalla on tapana tärvellä itse omat saavutuksensa… niin myös tälläkin kertaa.

Kuten veljenpojat hyvin tietävät, “joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”.

Don Rosa on aina muistanut korostaa sitä, kuinka paljon hän ihailee Carl Barksin töitä ja kuinka ne ovat toimineet innoittajina hänen omalle uralleen. Tässä kirjassa Rosa jatkaa kolmea Barksin klassista tarinaa: “Takaisin Xanaduun” vie ankat jälleen myyttisen Tralla Lan maille, kun taas “Windigon jäljillä” tuo takaisin piskuiset mutta pippuriset peeweega-intiaanit. Ja kukapa voisi unohtaa Barksin klassisen “Vahva-Jussin”? Tarinassa “Sankari ylitse muiden” Rosa esittelee oman vinkeän näkemyksensä supersankarisarjoista.

Peeweegat eivät ilahdu jälleennäkemisestä.

Don Rosa -kirjasto 3: Aarre lasimaljassa sisältää 192 sivua tanakkaa tietoa ja hulppeita sarjakuvia aikakautemme nimekkäimmältä ankkapiirtäjältä. Loistokas teos on myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa sekä Story House Egmontin verkkosivuilla.

Avainsanat