Sarjakuvatoimittajan työ lienee yksi tämän maan harvinaisimmista toimenkuvista. Monilla tavallisilla tallaajilla tuntuu olevan vain kalpea aavistus sarjakuvien olemassaolosta noin ylipäätään, joten alan ammattilaiset painavat duunia sangen rajatun ihmismäärän riemuksi. Sarjistoimittajat päätyvät alalle rakkaudesta lajiin, mutta sen jälkeen touhu meneekin mutkikkaaksi. Jouko Ruokosenmäki tiivistää useamman kymmenen vuoden uran sarjakuvien parissa Viime vuonna Frankfurtissa -teoksensa sivuille. Luvassa on tarkkanäköinen ja armotonkin katsaus sarjakuvamaailman kulissien taakse, jossa hermosauhut paloittelevat messupäiviä siedettäväksi, alkoholi lääkitsee ahdistusta ja rakas harrastus iskee työnä suonta kuin järkiheitto kuppari.
Sarjakuvan matka Lehtipisteen tai sarjakuvakaupan hyllylle on pitkä, ja toimittajan rooli siihen liittyvän koneiston rattaissa moninainen. Kustantamojen ja tekijöiden välisistä sopimuksista aloitetaan. Sitten säädetään mahdollisia yhteispainatuksia, värvätään kääntäjiä ja graafisia osaajia, vakuutellaan esimiehiä tuotteiden mahdollisesta kannattavuudesta, kinataan markkinoinnin kanssa, avaudutaan kollegoille, bongataan virheitä, tehdään virheitä, tarkistetaan painovedoksia, kirotaan bongaamatta jääneitä virheitä, innostutaan lukijapalautteista, masennutaan lukijapalautteista ja kirotaan myyntilukuja. Sitten tehdään sama sata kertaa uusiksi. Mutta aivan ensimmäisenä on kuitenkin rakkaus sarjakuvaan.
Ruokosenmäen laaja maku ja harrastaneisuus sarjakuvan suhteen näkyy sekä herran henkilökohtaisessa työhistoriassa että tämän albumin sivuilla käytettyjen sarjakuvallisten tyylilajien kirjossa.
Pottunokat ovat käytössä, kun muistellaan mukavia hetkiä. Näissä kohtauksissa elää myös nykyisellään ikävä kyllä edesmenneiden sarjakuvatoimistusten henki – samanhenkiset tyypit paahtoivat porukalla kasaan viihdettä kansalle ja viihtyivät siinä samalla itsekin.
Tämä albumi on kuitenkin enemmän velkaa Kaurismäille kuin pottunokille, eli sen realismi on toteavaa, huumori sysimustaa, arki harmaata ja kulissit huojuvat uhkaavasti. Valtavien kirjamessujen hälyssä ei ole kenenkään helppo olla.
Ruokosenmäki ei väistele vaikeitakaan aiheita. Alkoholi pyörii mukana kuvioissa. Lukijalle jätetään lopullinen sana kyseisen aiheen suhteen, eli tekijä ei tuomitse itseään tai muita.
Viime vuonna Frankfurtissa purkaa tekijänsä tuntoja, mutta se ei saarnaa, neuvo, moralisoi. Kulttuuriduunarin turhautuminen tarjoa tutun tuntuista lähestymispintaa kaikille kulttuuriduunareille.
Kenelle tätä albumia uskaltaa suositella? No kaikille painotuotteita muodossa tai toisessa harrastaville nyt ainakin. Ja kaikille niille, joita kiinnostaa kurkistella populaarikulttuurin tuottamisen kulisseihin. Omaelämäkerrallisen sarjakuvan ystävät ovat luontevin kohderyhmä. Ruokosenmäki yhdistelee siinä määrin osaavasti vakavaa ilmaisua ja huumoria, että albumi taipuu moneksi. Sisäpiirin huumori pirskahtelee siinä määrin säästeliäästi, että suomalaisen sarjakuvamaailman hahmoista tai foorumeista ei tarvitse olla kartalla albumista nauttiakseen, mutta luonnollisesti tieto lisää nautintoa tälläkin kertaa.
Viime vuonna Frankfurtissa nyt sarjakuvakaupoissa kautta maan. Tekijän tuoreen haastattelun löydät täältä ja itse albumin ääreen johdattavan linkin verkkokauppaamme tuosta alapuolelta. Laitetaanpa linkittäen myös Ruokosenmäen toimittaman BD-sarjan käynnistävä albumi, Yoko Tsuno -seikkailu Ajan pyörre.
