Lucky Luke vs. Daltonin muori

13.03.2020 Tri Tuomio

Tätä kirjoittaessa paistaa aurinko, mutta muuten on kovin synkkää. Ikävä tauti runtelee koko maailmaa ja pakottaa perumaan päänsisäisen jaksamisen kannalta tärkeitäkin tapahtumia ja tekemisiä, kuten esimerkiksi Tampere Kupliin. Toivottavasti virusvihulainen saadaan pian kukistettua. Kantakaamme siis kaikki kortemme kekoon sen edestä – kipeänä ei pyöritä kylillä ja käpälät pidetään puhtaina. Ihmisjoukkoja vältellessä sarjakuvaharrastamisen lippu kannattaa nostaa erityisen korkealle, sillä huumori ja runsaalla todellisuuspakoilulla maustettu toimintaviihde auttavat pitämään mielialan korkealla. Eli uutta sarjakuvaa kannattaa hamstrata vaikkapa verkkokaupoista, jos ajatus kivijalkamyymälässä asioimisesta ahdistaa. Ankean todellisuuden vastapainoksi hehkutamme nyt ainakin huhtikuun loppuun saakka vain ja ainoastaan huumorisarjakuvia. Aloitamme tämän iloisen urakan huumorilänkkäriklassikolla Daltonin muori.

Lucky Lukea on tehty useammallakin kokoonpanolla, mutta René Goscinnyn ja Luken luoneen Morrisin eli Maurice de Beveren muodostama parivaljakko on tekijätiimeistä syystäkin legendaarisin ja arvostetuin. Vuonna 1971 alunperin julkaistu Daltonin muori on mainio näyte kaksikon tehokkuudesta naurattamisen saralla. Vitsit ovat myös pääosin säilyttäneet teränsä. Allekirjoittanueella on tosin vaikeuksia hyväksyä piirretyn käärmeen turhaa kuolemaa huumorin alttarilla. Hyötyeläin parhaasta päästä on käärme. Joku saisi kertoa sen Daltonin muorillekin.

Muutenkin eläimet saavat runsaasti tilaa tämän albumin sivuilla. Daltonit karkaavat vankilasta äitinsä hoteisiin Joe Rantanplaniin kahlehdittuna, joten lännen hitaimmasta koirasta onkin sitten vuorotellen riesaa Daltoneille, Lucky Lukelle ja eritoten Daltonin muorin kissalle sekä Jolly Jumperille.

Tekijäherrojen lahjat fyysisen komedian sarjakuvittajina ovat siis täysimittaisesti käytössä. Säntäilykaaos lähestyy Laurelin ja Hardyn parhaita suorituksia. Vitsejä ammuskellaan lukijaa kohti hämmästyttävää vauhtia ja hyvällä osumatarkkuudella.

Väärinkäsityksetkin ovat hyvää komediallista ainesta – kun Daltonit päättävät naamioitua äidikseen rikollisen toiminnan helpottamiseksi, niin useampikin pankinjohtaja on hauskalla tavalla helisemässä, Lucky Lukesta puhumattakaan.

Asterixeissa on lukuisia klassisia huutomiskohtauksia, eikä Goscinny malta tälläkään kertaa pitää volyymiä matalana. Kunnon ihmisten unta ei siis jätetä häiritsemättä.

Kaiken kohelluksen keskellä tekijät onnistuvat kuin varkain rakentelemaan jännitystäkin. Kun Daltonin muori ja Luke kohtaavat kaksintaistelussa, niin sitä kuin varkain huomaa jännittävänsä lopputulosta paljonkin. Kuinka voimankoitoksessa sitten käy? Se selviää albumin lukemalla!

Lucky Luke: Daltonin muorin voit hankkia hyllyysi tästä:

Avainsanat