Korkeajännityksen ensimmäiset iskut

13.10.2017 Tri Tuomio

Korkeajännitys hemmottelee nykyisin sotasarjakuvan ystäviä, mutta ennen kuin Commando valtasi Korkkarin sivut jännitysviihdettä tarjoiltiin laajemmalla skaalalla. Teksti “maailmankuulu thriller” koristi ensimmäisten Korkeajännityssarjan kansia ja brittiläisen jännitysviihteen klassikoita todellakin oli luvassa. Nämä tekijämiehet ja sankarit on täällä päin maailmaa kenties jo suuren yleisön taholta unohdettu, mutta ilman näitä seikkailuja ja niiden britteihin jättämää jälkeä ei esimerkiksi Kingsman 2: Kultainen kehä nyt pyörisi elokuvateattereissa Suomessakin.

Korkeajännityssarja korkattiin Edgar Wallacen tarinalla Seitsemän lukon ovi. Edgar Wallace kannattaa muuten googletella. Tämä erittäin tuottelias kirjailija takoi elämänsä aikana kasaan 170 romaania, 18 näytelmää ja 957 novellia. Tai ehkä takomisen sijaan kuuluisi käyttää termiä höpötti, sillä sihteerit kirjoittivat puhtaaksi Wallacen savikiekoille kertoilemat tarinat.

Seitsemän lukon ovi käynnistää Korkeajännityssarjan yliluonnollisiakin elementtejä sisältävällä kauhujännärillä, joka tarjoilee muun muassa romantiikkaa, hullun tiedemiehen, ihmiskokeita ja runsaasti ovelaa juonittelua puolin ja toisin.

Tummanpuhuva taide tukee tarinan goottilaisempia kiemuroita ja nykylukijakin voi katsoa tulleensa viihdytetyksi. Ihastuttavalla tavalla oman aikansa tuote siis kyseessä.

Korkeajännityssarjan toisen numeron tarinan taustalla piileskelee nimimerkillä Sapper jännitysviihdettä tehtaillut H. C. McNeile. Sotatarinoilla uransa aloittanut kirjailija löi lävitse Bulldog Drummondin hahmolla. Tämä herrasmiesseikkailija osoittautui luojaansa pitkäikäisemmäksi, sillä McNeilen kuoleman jälkeen Bulldogin seikkailuja kirjoittivat toiset tekijät. McNeile oli sotien välisen Britannian suosituimpia kirjailijoita, joten tarjolla todellakin on oman aikansa suosituinta jännitysviihdettä.

 

Kuten ensimmäinen sivu jo vihjailee, herrasmiesseikkailijamme päättää ryhtyä salapoliisiksi ja pääsee heti pelastamaan neitoa pulasta. Luvassa on sekä hiipivää jännitystä…

….että räjähtävää toimintaa. Erään rikollisen vahtikoirana käyttämää gorillaa lukuun ottamatta meininki pysyy ihan mukavan maanläheisenä.

Kolmannen numeron kannessa koreilee jälleen yksi brittijännityksen ykköskaartilaisia, tällä kertaa Ernest Dudley. Dekkariviihteen hittinikkari seikkailee tässä tarinassa jopa ihan omalla nimellään.

Luvassa onkin taattua herramiestoimintaa hiipivästä jännityksestä…

…räjähtävään toimintaan. (Aivan oikein. Kaavamaisuutta tapahtuu ajoittain.) Jos Kingsmanin Eggsyyn vertaa, niin Dudleyn hahmo sentään yrittää olla telomatta vastustajiaan sairaalakuosin tuolle puolen.

Neljännen tarinan ideanikkarina on häärännyt Arthur Henry Sarsfield Ward, joka on lukevalle maailmalle paljon tutumpi kirjailijanimellään Sax Rohmer. Sotien välisen Britannian parhaiten tienanneita ja tunnetuimpia kirjailijoita hänkin.

Pienenä poikkeuksena sääntöön Sax Rohmer ei ole luonut nimeään sankarihahmolla, vaan rikollisnerolla. Fu Manchu tarjoili suurelle yleisölle eksotiikkaa ja uhkakuvan idästä. Ajoittain jopa näkymättömän sellaisen.

 

Eksotiikkaa ei tässä tarinassa Fu Manchun saari säästellä, sillä luvassa on voodoo-riittejä, scifi-aluksia ja hypnotisoituja kätyreitä. Vanhan hyvän ajan jännitysviihteen ainekset siis tukevasti hallussa.

Tiedä sitten kuinka harkittua näiden tarinoiden rytmitys on aikoinaan ollut, sillä aika mukavasti edetään yliluonnollisesta maanläheisen kautta eksotiikkaan… Koskapa sattuneista syistä tekee nyt mieli käyttää brittivertauksia, niin viides tarina ei kenties toimi sokerina pohjalla, vaan on ennemminkin etikalla maustettu perunalastu. Toiset tykkää, toiset ei.

Hapuilevasti piirretty ja todella jyhkeästi tekstipainotteinen Musta apotti saattaakin koetella nykylukijan jaksamista. Juonikuvio aatelisten ja näiden palkollisten aarrejahdista on myös melko mutkikasta seurattavaa, eli aika on iskenyt hampaansa tähän Edgar Wallacen tuotokseen ensimmäistä numeroa syvemmälle.

Toimimattomuutta voinee sysätä myös sarjakuvasovituksen tekijöiden piikkiin. Toisaalta tarina on hanka visualisoitava. Nimihahmon pönötykset ovat toteutuksen toimivin osuus. Sarjakuvaviihteen sijaan tähän tarinaan kannattaakin tarttua sarjakuvaviihteen, viihdekirjallisuuden ja sarjakuvasovitusten historiasta kiinnostuneen tahon otteella. Tämäkin tarina on yksi vaihe matkalla kohti Alan Mooren mestariteoksia.

Suosittelemme siis tätä jykevää kokoelmaa kaikille wanhan hyvän ajan seikkailuviihteen ystäville ja etenkin anglofiileille. Toiseksi vanhimman Suomessa jatkuvasti ilmestyneen sarjakuvajulkaisun ensimmäinen vuosikerta on myös sarjakuvahistoriallisesti ajatellen merkkiteos. Näköispainos, joten ajan patinaa ei ole siloteltu!

Tästa kirjasta on painos myyty loppuun, mutta Korkeajännityssarjan seuraavien vuosikertojen parasta satoa löytyy yhä verkkokaupastamme!