Minä, Milla Magia!

Halloween meni jo, mutta kekri jatkuu yhä. Eli laskutavasta riippuen hehkuttelemme nyt Minä Milla Magia -opusta joko myöhässä tai juuri sopivaan aikaan. Tai sitten olemme täysin väärässä ajankohdassa ja pääsiäinen olisi oikea valinta. No ainakin tämä Vesuviuksen kupeessa majaileva noita on siinä määrin täyttä tulta ja tappuraa, että kyseinen sähikäisen seikkailut kuumentavat marraskuisia lukuhetkiä oikein mukavasti. Toki nämä klassikkotarinat ovat siinä määrin ajattomia, että ne toimivat mihin vuodenaikaan tahansa.

Morticia Addams kohtaa Sophia Lorenin

Carl Barksin luoma hahmo suoritti ensiesiintymisensä vuonna 1961 tarinassa Midaan kosketus, joka luonnollisesti avaa tämän jättikirjan. Muikeasti gootahtava Morticia Addamsin ja Sophia Lorenin sekoitus purjehti Roopen, Akun ja ankanpoikien riesaksi ja lukijan riemuksi hyvinkin määrätietoisin elkein. Roopen ensilantti on ollut alusta asti Millan tähtäimessä, eikä tavoitteesta ole vuosien varrella luovuttu.

Kolikkojahdissa käytetty temppuvalikoima on vuosien varrella kasvanut ja kehittynyt, mutta posauspommeihin Milla on aina luottanut. Syystäkin. Posauttelu nyt vain toimii, varsinkin kun sitä mestaroi Barksin kaltainen visuaalisen kerronnan nero.

Noin muuten Millan taikavoimat tuntuvat elävän kulloisenkin tarinan ehdoilla. Vähemmän maagisista valeasuista ja purukumin luovasta käytöstä edetään muodonmuutoksiin ja sään hallitsemiseen. Milla pärjäisi mainiosti ilman Roopen ensilanttiakin, mutta pitäähän noidillakin olla harrastuksia. Ja hyvällä konnahahmolla ainainen pakkomielle.

Ankkojen ja miksei siinä samalla lukijankin suhtautuminen Milla Magiaan on kaksijakoinen. Toisaalta hän on kauhea noita-akka, mutta myös kansainvälinen kaunotar. Kiehtova ja erittäin pätevä, mutta myös pähkähullu ja monomaaninen. Roope tuntee vastustajaansa ajoittaista hengenheimolaisuutta.

Pakkomielteen armoilla

Pakkomielteensä myötä Milla on periaatteessa rajatusti vaarallinen yksittäinen hullu, mutta kun Barks antaa tarinassa Roope-setä ja kiukkuinen noita (1963) antisankarittarensa oikein kunnolla loistaa, niin pääsemme lähelle aitoja kauhutunnelmia. Toki on myös myös lukijasta kiinni, että tykkääkö taikavoimaisesta tykittelystä, vai onko enemmän puhtaan oveluuden ja parin vippaskonstin varassa operoivan keppostelijan fani. Ainakin Don Rosa suosii maanläheisempää Millaa.

Tämän jättikirjan tarinoista yhdeksän on kokonaan Carl Barksin käsialaa ja muiden tekijöiden jälkeä pääsemme ihailemaan seitsemän tarinan verran. Tai ehkä ihailun sijaan tarkempi termi on vertailu sillä varsinkin putkeen luettuna tämän kirjan muiden artistien tarinoista tuntuu puuttuvan se taika, joka nostaa Barksin Millan luudalleen. Tämä siitäkin huolimatta, että albumijärkäle on ladattu esimerkiksi Daan Jippesin, Antonella Bandinin, Alessia Martusciellon ja Bas Heymansin kaltaisilla pätevillä tekijöillä. Tuntuukin siltä, että Barksinsa kriittisesti lukenut ja sisäistänyt Don Rosa on “uusista tekijöistä” parhaiten sinut Millan kanssa. mutta hänen tarinoitaan on tästä niteestä turha etsiä. (Don Rosa -kirjastot haltuun siis!)

Minä Milla Magia tarjoilee näppärässä paketissa kaikki Barksin Milla-tarinat ja mainiona mausteena muiden tekijöiden osaamista. Näppärä saattaa olla väärä termi, sillä jyhkeän kovakantisen jättikirjan lukeminen vaatii hieman voimaakin Ja jos tätä lukee nukkumaan mennessä, niin ei todellakaan kannata nukahtaa kesken lukuhetken. Kasvoille kopsahtava kirja saattaa simuloida posauspommia turhan realistisesti.

Nämä maagiset lukuhetket löydät kirjakaupasta tai tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä klikkaamalla.