Ruoska – Villin lännen veriooppera

15.10.2021 Tri Tuomio

Italowesterneissä on oma aivan erityinen taikansa. Osataan länkkäreitä toki tehdä muuallakin, mutta Italiassa osataan erityisen hyvin kääriä sinänsä yksinkertaiset kostotarinat ja ajojahdit sen verran kieroiksi vyyhdiksi, että aineksista kuplii osiensa summaa tujumpi keitos. Tästä toimii mainiona esimerkkinä Tex Willer Värialbumi 1, joka kantaa lyhyttä ja ytimekästä nimeä Ruoska.

Tämänkin lännentarinan ainekset ovat sen verran tutut, että allekirjoittanutkin päätti kierrättää jo vuonna 2018 käyttämänsä otsikon. Pasquale Ruju siis tekstinikkaroi kovin tutuista ainekseista tarina, jonka kokeneempikin länkkäriniilo ahmii kovasti mielellään. Juonenkuljetus on jopa siinä määrin rivakkaa, että tarinaa spoilaamattomien kuvitusesimerkkien etsiminen ei ollut helpoin mahdollinen tehtävä.

Piirostaisteesta vastaava Mario Milano ja värit loihtinut Matteo Vattani kiittävät inspiraatiosta ja syväkumartavat Sergio Leonen ja muiden spagettiwesternien huippukokkien suuntaan. Kuumeiset takaumat ja tuimat lähikuvat ovat meille kaikille dollaritrilogian kymmenen plus kertaa nähneille tuttuja. Toimintakohtauksiin puolestaan on napattu vaikutteita ja kuvakulmia viime vuosien huippulänkkäreistä. Kun lainataan, niin lainataan siis parasta mahdollista laatua ja osaamista.

Kerrotaanpa itse tarinastakin alustavat suuntaviivat. Menneiden tapahtumien traumatisoima pistolero Diego Portera on kostoretkellä ja suurtillallinen Don Alvarado on hänen lopullinen kohteensa. Vanhat tutut herrat Willer ja Carson saapuvat paikalle juuri sopivasti väärään aikaan, kun maanisen pistoleron kostokuviot eskaloituvat ja viattomatkin uhkaavat kärsiä. Vai onko niitä viattomia ensinkään olemassa? Se selviää tämän albumin lukemalla.

Upea tiivistunnelmainen kostotarina siis kyseessä. Lyijyä ei säästellä ja juonessa on kiemuroita juuri oikeista kohdista kutkutteleva määrä. Ruutia ei tarvitse keksiä uudelleen, jos se on kuivaa ja sitä on tarpeeksi paljon. Toki kaiken paukuttelun keskellä viuhuva ruoska virkistää lukukokemusta mukavasti. Rujulla on myös tapana maustaa keitoksensa ripauksella yliluonnollista, eli jos lännenviihteensä haluaa hyppysellisellä noituutta, niin tämä albumi toimittaa silläkin rintamalla.


Tex Willer Värialbumi 1: Ruoska Lehtipisteissä ja sarjakuvakaupoissa 20. lokakuuta 2021! Vähimmällä vaivalla tämän verioopperan tilaaminen onnistuu tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä klikkaamalla.