Uusia kujeita ja vanhoja tuttuja – Hämähäkkimies 1/2021

29.01.2021 Tri Tuomio

Vuosi on vaihtunut enemmän tai vähemmän sujuvasti. Pakkanen yrittää paukkua ja luntakin on enemmän kuin tarpeeksi. Moni muistelee kultaisen lapsuutensa oikeita talvia, että tältähän ne silloin ennen muinoin näyttivät. Nostalgiatunnelmia laukaisee myös Hämähäkkimiehen vuoden 2021 avaus, joka ainakin 80-luvulla Hämikseen hurahtanutta allekirjoittanutta kutittelee oikein mukavasti. Vanhoja tuttuja hahmoja, ihmeellisiä uusia vilistäjiä, hulvatonta huumoria ja Marvelin mallin supersankaritoimintaa. Ja tätähän tulee siis kerran kuukaudessa postiluukusta, toisin kuin lunta, jota toivottavasti ei koskaan tule postiluukusta, mutta kyllähän se talvea kuin talvea mukavasti piristää.

Valitsemme siis nyt hehkuteltavaksi vuoden 2021 ensimmäisen Hämiksen ja kurkkaamme sen kansien väliin kasarilinssit vankasti silmillä. Palaammeko kotiin, vain onko vastassa vieras planeetta? Rapakon takana Hämis seikkailee useammassa julkaisussa kuin täällä meillä, joten kääntävä sarjakuvatoimittajaheeros Rami Rautkorpi joutuu käyttämään kaikki supersankarivoimansa valitakseen meille viihdyttävimmät seikkailut ja pitääkseen meidät kartalla kulloisestakin seikkailukudelmasta. Marvelin elokuvauniversumin ystävillä saattaa olla atomin puolikkaan verran käsitystä näiden vyyhtien monimutkaisuudesta. Aloitamme tämän numeron Dan Slottin ja Christos Cagen käsikirjoittamalla ja Mike Hawthornen kuvittamalla tarinalla Uhkataso: punainen. Kimppaseikkailua pukkaa, joten ruututilaa saa myös Anti-Venom, joka on Peter Parkerin vanha kiusankappale Flash Thompson sankarimoodissa.

Merkittävämpänä vastustajana röhöttelee Menninkäiskuningas kohortteineen. Tosin lukijalle tehdään selväksi, että varjoissa väijyy paljon suurempi pahuus, vanhassa tutussa hahmossa.

J. Jonah Jamesonin faneille on herkkua tarjolla, mutta varomattoman lukijan leuka saattaa loksahtaa lattiaan saakka, sillä vanha jäärä on nykyisin perillä Hämiksen salaisesta henkilöllisyydestä. Ja osaapa herra jopa tarjota taustatukeakin räyhäämisen ohella.

Vanhoista tutuista varsinkin Norman Osbornilla on uusia ikäviä kujeita mielessä. Vihreä Mennikäinen on kaikille tuttu konnaklassikko. Mitäpä jos sen yhdistäisi uudemman sukupolven ikävyysgeneraattoriin nimeltä Carnage? Tämä symbiootti janoaa verta, toisin kuin teellä ja sokerilla pärjäävä kombucha-scoby. Edes Dan Slott ei pystyisi taikomaan värisyttävää toimintaoopperaa Hämähäkkimiehen kamppailusta hapanteetä vastaan, joten olemme varovaisen innoissamme Carnagen astumisesta näyttämölle. Tietysti se saattaa käydä kohtalokkaaksi hahmolle jos toisellekin.

Vanhoista tutuista juonikuvioista tekee paluun myös Mary Jane, joka välittömästi ryhtyy jauhamaan sankarimme sydäntä atomeiksi. Nuoren rakkauden tuska se vain pysyy ja paranee vuosikymmenien vieriessä. Tämä romantiikka ikääntyy kuin hieno viini. Tämän numeron jälkimmäisessä tarinassa Viimeiseen seitinvetoon (osa 1) tämä ex-pariskunta käväisee jo hieman halailukuvoita pidemmälläkin. Dan Slott hoitaa juonimisen ja Stuart Immonen kuvituspuolen.

Huumorin ei voi kehua ikääntyvän, sillä vanha vitsi on aina vanha vitsi, mutta huumori on aina ollut tärkeä osa Hämiksen suosiota. Suurten tragedioiden ja sydänsurujen vastapainona soitellaan soljuvasti suuta ja keppostellaan konnien kustannuksella. Tuttu kuvio. Toimii aina.

Tarjolla on siis huumoria, romantiikka, turpasaunotusta ja kauhutunnelmia. Lopun cliffhangerkin on parasta A-sarjaa. Eli oikein pätevä aloitus vuodelle 2021. Tämän Marvel-karkkiannoksen kruunaavat kannet ja pinupit, jotka nekin osaltaan lupaavat lupaavat hurjaa kyytiä jatkossakin.

Spider-Man – Hämähäkkimies 1/2021 juuri nyt Lehtipisteissä! Seuraava numero ilmestyy 24. helmikuuta. Kotiin kannettuna Hämiksen saa tuosta alapuolelta klikkaamalla. Koronakevään numero kaksi kunniaksi vieläpä tarjoushintaan!