Klassikko, klassikompi, Asterix ja Kleopatra

01.09.2017 Tri Tuomio

Vuosi 1969 on suomalaisen sarjakuvasivistymisen merkkivuosia, sillä Asterix saapui silloin sarjakuvahyllyjemme sankarikirjoa koristamaan. Suomalaiset hyppäsivät Asterixin kyytiin juuri sarjan päästessä kunnolla vauhtiin, sillä ensimmäisenä suomennettiin Asterix ja Kleopatra, eli Asterixin seikkailujen kuudes albumi. Pienellä viiveellä tosin sekin, sillä ranskaksi se ilmestyi 1965.Asterix ja Obelix maailmoineen esiteltiin siis kansallemme hyvinkin valmiina tapauksina. Sarjan aloittamiseen keskeltä lienee ollut muitakin syitä, kuin vain laadullinen varman päälle pelaaminen. Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin tähdittämä neljän Oscarin Kleopatra oli pehmittänyt maaperää juuri sopivasti, eli tietämystä ja uteliaisuutta antiikin maailman julkkisten suhteen oli ilmassa populaarimmankin kulttuurin puolella. René Goscinnyn ja Albert Uderzon sarjakuva esihistoriallisten gallialaisten törmäämisestä antiikin maailmaan oli varmasti helpompi myydä Kleopatran kaltaisella valmiiksi tutulla hahmolla täysin tuntemattomien palmikoitujen viiksiniekkojen sijaan. Kun kansikuvakin peesasi elokuvan julistetta, niin markkinointi oli sen myötä puoleksi hoidettuna.Asterixin ja Obelixin maailma löysi ainakin allekirjoittaneen mielestä lopullisen uomansa tämän albumin myötä, mitä kuvastaa ehkä pieneltäkin tuntuva yksityiskohta, eli Idefixin nimeäminen ja tämän aikaisempaa isompi rooli tarinan kannalta. Koiraa kun ei oteta hetken mielijohteesta ja siihen todellakin sitoudutaan, joten kenties tähän yksityiskohtaan on tekijöidenkin puolelta ladattu tiedostettua tai tiedostamatonta symboliikkaa – näiden hahmojen kanssa on nyt turvallinen olo ja näillä mennään vielä pitkälle.Tällä kertaa hahmot päätyvät siis Egyptiin pyramideja rakentamaan, ja sen myötä osaaville humoristeille löytyy paljon hyvin aikaa kestäviä aineksia muun muassa hieroglyfeistä, rakentamisesta ja työnjohtamisesta. Ja jos herrat Goscinny ja Uderzo jotain ovat, niin osaavia humoristeja.Kuvitus- ja huumorinäytteiden puolesta Asterix ja Kleopatra onkin siitä hankala tapaus, että jokaiselta sivulta löytyy vähintäänkin yksi hyvä murjaisu, yleensä ainakin yksi loistava ja pari hyvää taustatukea antamassa, joten tässä on täysi työ ja tuska pitää mopo kurissa. Jälleen kerran huumoria annostellaan kaikille vauvasta vaariin ja mukana on perinteinen yleissivistymisbonus. Ei tämä turhaan ole kahden elokuvasovituksen Asterix. Suosittelemmekin siis ihan kaikille. 

Avainsanat