Kesän loppuminen etenee harppauksin ja tätä kirjoittaessa ulkona vallitsee pimeys. Sadepisaroiden rummutus maustaa avoimesta ikkunasta kuuluvaa äänimaisemaa. Onneksi sarjakuvat tarjoavat oivan pakokeinon Suomen syksyn ankeudesta, joten napataanpa syksyn sadostamme tällä kertaa hehkuteltavaksi se ehdottomasti eksoottisimmat visiot tarjoileva teos, eli suuntaamme avaruuden ääriin Hopeasurffarin seurassa. Silver Surfer: Sielunmessu paketoi yksiin kansiin neljä kosmista seikkailua, joissa ei suuria tunteita tai teemoja säästellä. Näissä tarinoissa on isosti ihmeen tuntua, mutta kun oikein silmiin katsotaan, niin todellisuuspakoilun lisäksi tarjolla on ikuisesti ajankohtaisia teemoja teemoja, joista osa viistää tai jopa viiltää ihan tämän päivän uutisia meiltä ja muualta.
Ensimmäinen tarina Vertauskuvia (Parable) on vuodelta 1988. Suomeksi tämä Stan Leen kirjoittama ja Moebiuksen kuvittama tarina julkaistiin Marvel-lehdessä 1991. Joku tästäkin uusinnasta pahoittaa mielensä, mutta maahamme on 30 vuoden aikana syntynyt aimo läjä uusia Marvel-faneja, joilla ei tätä julkaisua ole hyllyssä, eikä sen hankkiminenkaan maailman helpoin operaatio ole. Ja käännöskin on uusi, jos se yhtään lohduttaa.
Vertauskuvien tekijät ovat raskainta mahdollista sarjaa, eli vanhan mantereen scifi-mastro Moebius kohtaa uuden mantereen supersankarimaesto Stan Leen. Allekirjoittanut muistaa aikoinaan hieman pettyneensä lopputulokseen, mutta tämä tarinahan on ikääntynyt kuin hyvä viini. Hyvin erilaisista lähtökohdista ponnistavat tekijämiehet saivat aikaiseksi aikuisten sadun, jossa jumalankaltaisten olentojen konflikti vie ihmiskunnan äärirajoille. Luvassa on massahysteriaa ja rumia päitään nostavia populisteja. Vertauskuvia onnistuu siis olemaan kenties yllättävänkin ajankohtainen. Tarina ansaitsee siis uusintansa ja on juuri oikeassa paikassa tämän kokoelman avauksena. Ennen Vertauskuvien lukemista tai heti sen jälkeen suosittelen avaamaan tämän opuksen sivulta 334 ja lukaisemaan Moebiuksen kommentit tarinan työstämisestä.
Stan Lee on ollut mukana ideoimassa tämän kokoelman seuraavakin tarinaa. Keth Pollard on toinen kirjoittaja, ja vastaa myös taiteesta. Orjuuttajat (The Enslavers) on vuodelta 1990. Tai jos tarkkoja ollaan, niin Lee juoni tarinan 80-luvun alussa ja Pollard sai valmista aikaiseksi melkein kymmenen vuotta myöhemmin. Jos Vertauskuvia toi Marvelin supersankarikuvioihin ranskalaista älykkösäväystä, niin Orjuuttajat on sitten ihan sitä itseään, eli Marvelin meininkiä isolla M:llä ja täysin pidäkkeettä. Jos Star Wars värikkäimmillään maittaa, niin tämä tarina on sinua varten. Tarinan konnana maailmoja alistava Mrrungo-Mu on Hutt Jabba steroideilla. Körmy pieksee siis Wolverinen pikkurillillään, mutta joutuu pulaan naiskauneuden ääressä.
Naiskauneudelle ei ole immuuni Hopeasurffarikaan, sillä tämän tarinan kaunottaret vievät sankariamme kuin litran mittaa. Supersankarointia, avaruusseikkailua ja romantiikkaa siis tarjolla. Aivan mainio eeppisiä mittoja hipova todellisuuspakoilu siis kyseessä. Keith Pollard kanavoi sisäistä Jack Kirbyään ja aivot voikin surutta viedä narikkaan tämän tarinan ajaksi. Guardians of the Galaxy ei ponnistanut tyhjästä – Orjuuttajat tarjoaa juuri sitä samaa: viileitä hyviksiä, ihanan pahoja pahiksia, räjähdyksiä, otuksia, paljasta pintaa, sädeaseita, Kostajia… 80-lukua ysärimaustein, eli tämän päivän leffa-Marvelia. Lystiä joka tapauksessa.
Ja sitten vaihdamme tunnelmaa ja kaivamme nenäliinat esiin. Sielunmessu (Requiem, 2007) päästää irti Babylon 5:n luojan J. Michael Straczynskin, joka on tuttuakin tutumpi nimi kaikille scifinsä vakavasti ottaville. Ja vakavoitumista onkin luvassa, sillä nyt käsitellään, kuolemaa, luopumista, yksinäisyyttä ja uskontoa.
Sielunmessun kuvitusvastuun kantaa Esad Ribić ja hyvin kantaakin, sillä herran jyhkeyttä ja herkkyyttä yhdistelevä maalausjälki sopii tähän tarinaan kuin ylimielisyys Galactukseen. Kuten tarinan nimestä voidaan päätellä, niin Hopeasurffari tekee tiliä elämistään ja urastaan neljän näytöksen verran. Vierailevina tähtinä loistavat Ihmeneloset, Hämähäkkimies ja Tohtori Outo. Tarinan loppuun kannattaa varata nessupaketti valmiiksi. Uljasta ja eeppistä supersankariviihdettä vakavammalla kierteellä.
Vuoden 2008 Sinun nimeesi (In Thy Name) päättää tämän kokoelman. Samalla se tavallaan kokoaa yhteen kaikki tämän kokoelman herkulliset rönsyt ja teemat, sillä se on värikästä avaruusoopperaa, mutta haudanvakavat teemat väijyvät koko ajan pinnan alla. Politiikka, uskonto ja sota sekoittuvat tälläkin kertaa ikävin seurauksin. Simon Spurrier vastaa tarinasta. Tang En Huat hoitelee kuvataiteilun ja Jose Villarubian väritys silmien hivelyn.
Jos Iain M. Banksin Kulttuuri kolisee, niin Sinun nimeesi uppoaa varmasti. Avaruusoopperaa poliittisella suhmuroinnilla. Sivilisaatioita kolhimassa toisiaan ja Hopeasurffari sijaiskärsijänä niiden välissä. Eli varsinainen makupala kaikille, jotka haluavat scifinsä ja fantasiansa aimo annoksella juonittelua. Tällä kertaa touhu menee sen verran kimurantiksi, että räjähtävästä lopusta jää melkein kaikille hyvä mieli.
Summa summarum: Neljä eeppistä seikkailua Marvelin malliin. Allekirjoittaneen suosikki näistä tarinoista on aina se kulloinkin kesken oleva, joka ehkä omalta osaltaan puhuu tämän kokelman kautta linjan korkeasta tasosta. Silmäkarkkipainotteinen avaruuskohkaus vaihtuu arvonsa tuntevaan tragediaan sulavasti, eikä kummastakaan tule ähkyä. Todellisuuspakoilu onnistuu, mutta angstaajillekin on säkillinen murehdittavaa. Kovat kannet kruunaavat kosmisen paketin!
