Suomalaisten ikisuosikki Yoko Tsuno on tunnettu huimaavista, ajan ja avaruuden rajat ylittävistä seikkailuistaan – mutta nerokas Roger Leloup laati Yokosta aikanaan myös lyhyempiä, hieman maanläheisempiä sarjakuvanovelleja. Ne on koottu uuteen BD-albumiin Yoko Tsuno: Sähköisiä seikkailuja!

Yoko Tsunon alkuvaiheet
Kaikkien aikojen ensimmäinen Yoko Tsuno -seikkailu ”Stereoryöstö” ilmestyi vuonna 1970 belgialaisen Spirou-lehden sivuilla. Tämän 8-sivuisen jännärin oli käsikirjoittanut Maurice Tillieux, joka tunnetaan mm. töistään Timin ja Tomin sekä Gil Jourdanin parissa. Hahmon oli kuitenkin luonut kuvittaja Roger Leloup, joka oli sitä aiemmin toiminut maineikkaan Hergén avustajana ja loihtinut Tintti-sarjaan yksityiskohtaisia taustoja. Leloup oli lopettanut työnsä Hergén studioilla vuonna 1969 keskittyäkseen omaan sarjaansa: Yoko Tsunoon, joka kertoo Belgiassa asuvasta japanilaisesta sähköinsinööristä.

Oivaltavaa tieteistoimintaa
Scifi-teemaisesta Yoko Tsunosta tuli nopeasti yksi eurooppalaisen sarjakuvan tunnetuimmista sarjoista – ja päähenkilöstä kenties mantereemme kuuluisin naissankari. Kuten oheisista kuvanäytteistä ilmenee, aivan alkuaikoina Yokon hahmo haki vielä lopullista ulkomuotoaan, ja kuvitustöihin keskittynyt Leloup sai siis kirjoitusapua ystävältään Tillieuxilta. Silti jo ensimmäisestä tarinasta huokuu se energia ja positiivinen asenne, joka kohotti Yokon sarjakuvien ykköskastiin – ja sankarittaren hassuhko kampauskin koheni ajan myötä.

Yoko Tsuno: Sähköisiä seikkailuja sisältää kuusi erillistä tarinaa, joissa Yoko joutuu ratkomaan teknologisia rikoksia. ”Hämähäkki joka varasti” asettaa Yokon ja Polin vastakkain hämähäkkimäisen robotin kanssa. ”Hunajainen juttu” puolestaan näyttää, mihin kaikkeen mehiläisiä voikaan käyttää. Tarinassa ”Kaunotar ja hirviö” Yoko törmää kaupungin öisillä kujilla pelottavaan apinaihmiseen. Kauteen istuva ”Jouluenkeli” kertoo hurmaavan tarinan siitä, miten insinöörikyvyt voivat pelastaa juhlamielen!

Yoko-lyhärit ensi kertaa albumina
Nämä sarjakuvahelmet on julkaistu suomeksi vuosien 1974 ja 1975 Ruutu– ja Non Stop -lehdissä, mutta tätä aiemmin niitä ei ole meillä albumiksi koottu. Albumin Sähköisiä seikkailuja myötä kaikki Leloupin laatimat Yoko-sarjakuvat on nyt julkaistu suomeksi albumimuodossa. Vaikka tosielämän teknologia onkin monin paikoin ohittanut Leloupin 70-luvulla visioimat keksinnöt, näitä klassisia sarjoja on yhä ilo lukea ja verrata niiden hieman ”pottunokkaisempaa” kuvitustyyliä Yoko Tsunon myöhempiin, albumimittaisiin tarinoihin.

Yoko Tsuno: Sähköisiä seikkailuja on 48-sivuinen, nelivärinen BD-albumi. Voit ostaa se kaikista hyvin varustetuista kirja- sekä sarjakuvakaupoista ja tietenkin myös Story House Egmontin verkkokaupasta!


