Viime hetken sarjislahjavinkit 2024

14.12.2024 Tri Tuomio

Joulu tulla jolkottaa jouhevaa vauhtia ja lahjahankintojen kanssa alkaa pikkuhiljaa olla kiire ja hoppu. Jos haluaa tilata kovat paketit kuusen alle verkkokaupastamme, niin sunnuntaina 15. joulukuuta tulee olla tilaus tehtynä. Senkin jälkeen lähettitontut saattavat onnistua, mutta varmaa se ole. Varmaa tosin on se, että paikallinen sarjakuva- tai kirjakauppiaasi odottaa innokkaita lahjanmetsästäjiä kassakone öljyttynä ja hyllyt täynnä myytävää, eli ostoksille ehtii sunnuntain jälkeenkin. Tässä ovat siis viime hetken sarjislahjavinkit vuodelle 2024.

Carl Barksin Aku Ankka

A:sta on aina hyvä aloittaa, joten Carl Barksin Aku Ankka 12 avatkoon vinkkikuusikon. Allekirjoittanut on jo useampaan otteeseen toitottanut tämän albumiformaatin ovan kenties se kaikkein paras tapa nauttia Barksin taiteesta ja tarinoinnista. Kaikki 12 jo ilmestynyttä albumia löytyvät verkkokaupastamme, eli vaikkapa kannen perusteella voi haarukoida lahjan saajalle mieluisinta teemaa. Albumiesittelyt täällä blogissamme kertovat lisää kansien välissä väijyvistä tarina-aarteista. Tämä tuorein albumi löytyy tällä hetkellä Lehtipisteistäkin, eli tämän kattauksen kenties helpoin lahjasäkkiin sujautettava sarjakuva.

Niilo Pielisen paluu

Jatkamme huumorilinjalla. Niilo Pielinen on eurooppalaisen kohellushuumorin kirkkaimpia kruununtimantteja. Franquinin luoman kulttisuosikin uusi tekijä löytyi kuitenkin Kanadasta. Delaf (alias Marc Delafontaine) piirsi Niilon 60-vuotisjuhlan kunniaksi hahmoa esittelevän kansikuvan sekä yhden sivun mittaisen stripin, jotka tekivät hahmon faneihin sen verran positiivisen vaikutuksen, että lahjakas tekijä sai luvan hypätä todella suuriin saappaisiin. Delaf ei lähde sorkkimaan Franquinin reseptiä, mutta ei tee hiilipaperikopiotakaan. Niilo Pielisen paluu sisältää hillitöntä remellystä, notkeaa viivaa ja herkästi eskaloituvaa kaaosta. Rmäen albumiesittely kannattaa lukaista. Ja jos Franquinin Niilo on se ainoa ja oikea, tai haluat verrata Delafin jälkeä esikuvaansa, niin BD-sarjamme 12. albumi Niilo Pielinen: Keksijöiden kuningas hoitaa homman.

Texasin kunnian tähden

Värikkäästä huumorista siirrymme mustavalkoisen toimintasarjakuvan maailmaan. Tex Willeriä tehdään aina pieteetillä, mutta Suuralbumien kohdalla rima on erityisen korkealla. Mauro Bosellin juonima ja Maurizio Dottin kuvittama Texasin kunnian tähden tarttuu aiheeseen, jota Texin tekijät ovat aikaisemmin ihan tietoisesti vältelleet. Yhdysvaltain sisällissota on taustoineen sellainen soppa, että sen myllerryksessä puhtoisimmankin sankarin on vaikea pysyä puhtaana ja puolueettomana. Tämän seikkailun voi toki lukea ihan vain huikeana ja historiasta kaikupohjaa hakevana western-seikkailuna, mutta Texin maailmassa pitkään ja ajatuksen kanssa viihtyneille se tarjoaa paljon mielenkiintoista pureskeltavaa. Albumista voit lukea lisää täällä.

Lucky Luke: Kuohuva länsi

Villä länttä kesyttämään lähteneillä saksalaissiirtolaisilla on Texasin kunnian tähden -albumissa merkittävä rooli, mutta vielä isompi osa heille on tarjolla tuoreimman Lucky Luken uuden seikkailun sivuilla. Kuohuva länsi paljastaa meille pienen palasen Yhdysvaltain teollistumisen historiasta, erityisesti panimoteollistumisen. Jokaisella meistä on nykyisin ystävä tai sukulainen, joka kohkaa rasittavuuteen asti ipoista, dipoista ja tynnyrikypsytetyistä impyistä, ja tämän albumin voi huoletta hankkia lahjaksi sellaiselle taholle. Yhtä huoletta Kuohuvan lännen voi olettaa uppoavan niille, jotka vannovat lagerin nimeen ja vierastavat villimpiä virityksiä. Perusvarmaa Lucky Lukea, jonka vaahtopäinä mellastavat vanhat tutut Daltonin veljekset.

Lucky Luke: Kurittomat

Jos puolestaan haluaa Lucky Lukensa villimmillä virityksillä, niin Blutchin Kurittomat on juuri sinun lännenseikkailusi. Ranskalaisen nykysarjakuvan ykkösnyrkin äkkiväärät vekarat ja suvereenit sivuhahmot valloittivat allekirjoittaneen lisäksi Gekko Paavilaisen ja Toni Jerrmanin. Jos et meitä kolmea usko, niin on tätä moni muukin kehunut. Ääneen naurattaja parhaasta päästä. Vähintäänkin virnuiluttaa useammallakin lukukerralla.

Mestari on kaikkialla

Lopuksi sitten jotain aivan muuta. Henkinen etsintä ja omasta egosta eroon pääseminen on harvinainen aihe sarjakuvalle, mutta juuri sitä tarjoilee Taavi Kassilan kirjoittama ja Kati Hannilan kuvittama albumitrilogia. Löytyykö viisaus idästä, lännestä vai välimaastosta? Polulle lähdettiin albumin Mestaria etsimässä myötä, eräoppaita ja korvessa selviytymisen taitoja tarjoili myös Mestareita ja opetuslapsiakin, mutta tämän syksyn Mestari on kaikkialla sisältää jo perille pääsemisen ja vastausten löytämisen tunnelmia. Jos perinteinen sarjakuvaviihde tuntuu ontolta eskapismilta, niin tässäpä sille vaihtoehto! Jos gurut ja “hurahtamisen” hakeminen kiehtovat, niin tämä trilogia tarjoaa tomeran tiivistyksen aiheesta. Jeesus seikkailee kuviossa sen verran taajaan, että tätä teoskolmikkoa voi lähestyä synttärikulmastakin. Kannattaa kenties tutkailla Kassilan ja Hannilan haastattelu Sivullisen lavalla.

Joulukuusikko olkoon nyt kasassa. Kuusi on sekä mukavasti jouluinen numero ja auttaa pitämään viime hetken sarjislahjavinkit 2024 lyhyenä ja ytimekkäänä. Täältä blogistamme löytyy kuitenkin komea kattaus luku- ja lahjavinkkejä ahkeralle selailijalle. Nyt paitsioon jäivät Hugo Prattin Korkeajännitykset, Asterixin uudet ja vanhat seikkailut, Marvel-klassikot, Filemon, Musta hevonen ja monet muut sarjakuvahelmet. Jos blogimme selaaminen ei nappaa, niin mars sarjiskauppaan selailemaan fyysisiä sarjakuvanäytteitä! Siellä lukemattomat aarteet odottelevat löytämistään ja uusia koteja!