Vauhdikas ja hauska Sammy on ollut yksi suomalaisten sarjakuvafanien suosikeista 70-luvulta alkaen, jolloin hahmo debytoi jatkosarjana legendaarisen Ruutu-lehden sivuilla. Sittemmin Sammy on seikkaillut omissa albumeissaan, joita on ilmestynyt suomeksi peräti 16 kappaletta.
Sammy Day on kieltolain aikaisessa Chicagossa seikkaileva ”gorilla” eli henkivartija, joka pomonsa Jack Attawayn kanssa päätyy ottamaan vastaan mitä omituisempia tehtäviä. Usein nämä 1920-luvulle sijoittuvat seikkailut käsittelevät gangstereita ja viinatrokareita, mutta mahtuupa mukaan myös fantastisempia elementtejä, aina vampyyreista robotteihin. Kertomuksissa konepistoolit laulavat, nyrkit puhuvat ja hurtit huulet lentävät!
Sarjan loivat vuonna 1970 belgialainen käsikirjoittaja Raoul Cauvin sekä kuvittaja Berck (Arthur Berckman). Suomessa Cauvin tunnetaan Sammyn lisäksi parhaiten töistään Pikon & Fantasion sekä Sinitakkien parissa, Berckiltä puolestaan on Sammyn lisäksi julkaistu sarjakuvaa Nappulavartio.
BD-sarjalla on ilo julkaista ensimmäistä kertaa albumimuodossa Sammyn varhaiset seikkailut ”Gorilloja ja ikämiehiä” sekä ”Gorilloja ja robotteja”. Nämä tarinat ilmestyivät aikanaan Ruudussa vuonna 1974, mutta aiemmin niitä ei siis ole albumiksi Suomessa koottu.
Ensimmäisessä tarinassa jack ja Sammy palkataan pitämään kuria ikääntyneiden gangstereiden vanhainkotiin. Vanhukset eivät suinkaan ole päässeet piintyneistä tavoistaan, ja niinpä vanhainkodin henkilökunta ottaa lopputilin tuon tuosta. Mahtavatko Jack ja Sammy pärjätä hekään senioriroistojen seurassa?
Toinen tarina tutustuttaa gorillat kahteen erikoiseen keksijäveljekseen, jotka kisaavat siitä, kumpi rakentaa paremman (eli tuhoisamman) robotin. Veljesten vihanpito uhkaa äityä suoranaiseksi sodaksi, ja kun ryhmä ganstereita saa tietää koneihmisistä, soppa alkaa olla sitä myöten valmis.
Lähde sinäkin Sammyn ja BD:n kanssa jännittämään ja hekottelemaan gangsterisotien keskelle. Albumi on myynnissä hyvin varustetuissa sarjakuva- ja kirjakaupoissa, ja jos sellaista ei lähitienooltasi löydy, voit ostaa sen Story House Egmontin verkkokaupasta!
Blake ja Mortimer seikkailevat: Suuren pyramidin arvoitus osa 1
BD 17
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 16,95 €.
Blake ja Mortimer seikkailevat: Suuren pyramidin arvoitus osa 2
BD 20
Pehmeäkantinen, 2024
Alin hinta 30 päivän aikana: 16,95 €.
Bruno Brazil: Black Program osa 1
BD 4
Pehmeäkantinen, 2021
Alin hinta 30 päivän aikana: 14,95 €.
Bruno Brazil: Black Program osa 2
BD 7
Pehmeäkantinen, 2022
Alin hinta 30 päivän aikana: 14,95 €.
Heiska ja Heta: Pelkkää pilaa
BD 2
Pehmeäkantinen, 2021
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Marsupilami: Marsupilamin metkut
BD 15
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Niilo Pielinen: Keksijöiden kuningas
BD 12
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Pikon ja Fantasion seikkailuja: Suuri sumutus
BD 26
Pehmeäkantinen, 2024
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Punaparta: Punaparta pelastaa
BD 25
Pehmeäkantinen, 2024
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Punaparta: Varpushaukan salainen tehtävä
BD 10
Pehmeäkantinen, 2022
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Sammy: Ikämiehiä ja robotteja
BD 3
Pehmeäkantinen, 2021
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Valerian ja Laureline: Siellä missä tarinoita tehdään
BD 18
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 16,95 €.
Yoko Tsuno: Vulcanuksen ahjo
BD 13
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.