Punaparta seilaa jälleen!

19.10.2022 Rmaki

Karibian demoni jatkaa nyt seikkailujaan BD-sarjan sivuilla. Merirosvo Punaparran ja tämän Eric-pojan elämästä kertovaa klassista sarjakuvaa on julkaistu suomeksi 2000-luvulla neljässä muhkeassa kokoelmassa, mutta nyt seitsemän meren kauhun tarinat siirtyvät osaksi BD-sarjaa, monien muiden eurooppalaisten klassikkosarjakuvien seuraan.


Punaparta eli Barbe Rouge on käsikirjoittaja Jean-Michel Charlierin ja kuvittaja Victor Hubinonin vuonna 1959 luoma seikkailusarja, joka ilmestyi alun perin Pilote-lehdessä. Suomessa Punapartaa on julkaistu jatkotarinana Nastasarjoissa, Zoom-lehdessä sekä Super-S:ssä. Punaparta tunnetaan kimuranteista juonikuvioista sekä huikean tarkasta kuvituksestaan.

Sarja kertoo 1700-luvulla eläneestä merirosvosta ja tämän ottopojasta Ericistä. Toisin kuin merirosvoiluun täysin rinnoin heittäytynyt Punaparta, Eric pyrkii kulkemaan kaitaa tietä ja välttelemään laittomuuksia. Tunnetun merirosvoisän leimaa ei kuitenkaan pysty karistamaan noin vain. Vaikka Ericin toive onkin ansaita elantonsa rehdisti, kenties jopa Kruunun palveluksessa, hänen Punaparralta saamansa opit ovat usein tarpeen, kun meno merillä yltyy ankaraksi.

Uusi albumi Varpushaukan salainen tehtävä jatkaa Punaparran ja Ericin tarinaa siitä, mihin se kokoelmassa Mustan Haukan loppu päättyi. Ranskan hallituksen edustajat lähestyvät Ericiä ja tarjoavat tälle sekä armahdusta että kaapparilupakirjaa (kaappari oli ikään kuin ”laillinen” merirosvo, joka sai vallata vihollisaluksia isäntämaansa nimissä). Ehtona on kuitenkin, että Eric ja aluksensa Varpushaukka toimittavat ensin tarvikkeita englantilaisten saartamaan Fort-De-Francen linnakkeeseen.

Matka Karibianmerellä sijaitsevalle Martiniquen saarelle on täynnä vaaroja, mutta Eric ottaa tehtävän rohkeasti vastaan. Uskollisten ystäviensä Baban ja Kolmijalan kanssa Eric ryhtyy kokoamaan miehistöä haastavaa purjehdusta varten… mutta laivalle pääsee pujahtamaan vihollisten kätyri, joka tekee kaikkensa estääkseen Varpushaukan tehtävän.

Punaparta: Varpushaukan salainen tehtävä on 48-sivuinen, nelivärinen BD-albumi, ja sen voit ostaa kaikista hyvin varustetuista kirja- ja sarjakuvakaupoista sekä Story House Egmontin verkkokaupasta! Lähde sinäkin seilaamaan seitsemälle merelle, kaikkien aikojen seikkailuun!

Avainsanat