Komeiden kovakantisten Aku-historiikkien sarja etenee nyt kolmanteen osaansa. Tämä opus keskittyy mielenkiintoiseen aiheeseen, eli Akun uravalintoihin. Työ kuin työ, Aku on sitä kokeillut. Akulla kun on tapana ajautua, hakeutua tai joutua työtehtäviin koulutuksesta tai pätevyydestä viis. Ankkalinna 3: Aku Ankka – Työn raskaan raataja pistää Akun lisäksi töihin myös koko joukon Disney-asiantuntijoita, jotka saavat luvan analysoida Akun työkuvioita pintaa syvemmältä.
Yksi tämän kokoelman kirkkaimmista timanteista tarjoillaan heti sen alkumetreillä. Erikoiskirjeenvaihtaja Aku Ankka (1938) on jatkoa edeltävän Ankkalinna-opuksen Marsin mysteerille (1937). Federico Pedrocchi keskittyy tällä kertaa maanläheisempiin tunnelmiin. Petteri Possu ja Aku päätyvät sotakirjeenvaihtajina seuraamaan Bulvanian ja Barbarian välistä konfliktia. Kilpailevan aviisin Karri Kurnaus vedättää kaksikkoa mennen tullen ja muutenkin parivaljakolla on rutkasti huonoa onnea matkassa, mutta asennetta ja energiaa piisaa, mistä on tämän hillittömän hulinan kiemuroissa hyötyä.
Akun ammattikokeilujen toimivimman sapluunan kehitti ja hakkasi peruskallioon Carl Barks. Maestrolta onkin valittu tähän kattaukseen kaksi tarinaa. Niistä ensimmäinen on Omeletti vuodelta 1952, jota maustavat Barksin omat kokemukset kanojen kasvattajana. Herra kun ehti kokeilla kanafarmarin uraa animaattorin ja sarjakuvapiirtäjän pestin välissä. Tarinan sivuilta voi päätellä, miksi Barks ei päätynyt uraputkeen siipikarjan parissa.
Ryysyistä rikkauksiin ja takaisin
Reilun kymmenen vuotta munamellakkaa myöhemmin Bark taiteili toisen Akun definitiivisistä ammatillisista katastrofeista. Murskaaja (1963) esittelee Akun täysin suvereenina purku-urakoitsijana. Juuri nyt rakennusjätteiden kierrättäminen on sekä trendikästä että pakollista, joten tämän tarina ei todellakaan ole mennyt vanhaksi. Seikkailun loppuhuipennus on syystäkin legendaarinen. Isot aplodit sille, jälleen kerran.
Ankkalinnassa töidensä puolesta viihtyvästä toimittaja- ja tekijäkaartista pääsevät ääneen esimerkiksi. Jim Fanning, Hugo Sauer, David Gerstein ja Simon Storøy, jonka mietinnät Akun ammattivalintojen ainaisesta epäonnistumisesta kalskahtavat todelta. Aku on hyvä juuri sellaisena kuin hän on: ikuisena hanslankarina, jolle sattuu ja tapahtuu. Gorm Transgaardin juonima ja Vicarin kuvittama Aku Ankka sarjakuvapiirtäjänä on tästä hyvä esimerkki. Kynä ei pysy Akun hyppysissä eikä hauskuutta irtoa, mutta lahjakkuutta on montaa lajia.
Akun lisäksi tämän kirjan sivuilla seikkailee mojova kattaus muutakin Ankkalinnan asujaimistoa. Aku ikuisena köyhälistökakarana saa ajoittain Roopen miljardiomaisuuden haltuunsa, mutta menettää sen kerta toisensa jälkeen. Hannu Hanhesta saamme näillä sivuilla paljon riemua. Iines tapojensa mukaan antaa Akun ja Hannun nokitella, vaikka se ajoittain kostautuukin. Tupu, Hupu ja Lupu ovat omat yleispätevät itsensä. Jan Gulbranssonin Kolmentoista triljoonan perintö (1983) on melkoinen malliesimerkki Roopen omaisuuden aiheuttamasta kahakoinnista.
Reilut 200 sivua asiallista Aku-asiaa ja -sarjakuvaa kovissa kansissa. Aikaisemmin suomeksi julkaisemattomia sarjojakin on mahtunut mukaan. Kaksi lyhäriä ja yksi pitkä tarina. Kuvanäytteitä näistä emme tarjoile, eli säästämme kyseiset herkut albumin kouriinsa hankkiville tahoille. Ankkalinna 3: Aku Ankka – Työn raskaan raataja löytyy juuri nyt sarjakuvakaupoista kautta maan. Näppärin tapa hankki tämä uljas opus sarjishyllyynsä väijyy heti tuossa alapuolella. Kirjasarjan edellisten osien hehkutukset löydä täältä ja täältä.
