Jos vanhojen mestarien merkitsemillä poluilla uskollisesti pysyttelevät sarjakuvasankarit ärsyttävät, ja haluat suosikkihahmosi huolella uudelleen tulkittuna ja ylöspantuna, niin Lucky Luke: Dakota 1880 on sinulle tehty sarjakuva. Samalla sitä uskaltaa suositella kaikille aikuisemman lännenviihteen ja faktaa ja fiktiota yhdistelevän taiteen ystäville.

Appollo ja Brüno myyttiä synnyttämässä
Lucky Luken uusia seikkailuja pääsee tällä kertaa toteuttamaan täysin uusi tekijätiimi, joiden jäljellä ei ole juuri mitään yhteistä esimerkiksi Julin ja Achdén Luke-tulkintojen kanssa. Blutch ja Matthieu Bonhomme ovat selkeämpiä hengenheimolaisia. Appollo (tarina) ja Brüno (kuvitus) hyppäävät vitsisarjakuvan tontilta kokonaan pois ja suuntaavat vakavamman lännenviihteen preerialle, huumoria kuitenkaan unohtamatta.

Appollo ja Brüno eivät halunneet lähteä jäljittelemään Morrisin ja René Goscinnyn jälkeä, koska Appollon mukaan seurauksena olisi vain huonoja kopiota kyseisistä mestariteoksista. Sen sijaan he lähtivät liikkeelle ihan omasta tulkinnastaan. Goscinnyltä napattiin ajatus siitä, että Lucky Luke kohtaa historiallisia henkilöitä. Sen myötä episodeissa vierailevat muun muassa Louis Riel ja Annie Oakley.

Ideamoottoriin polttoainetta antoivat myös lännenviihteen usein unohtamat tarinat. Sen myötä kreoli-poika Baldwin saa äänensä kuuluviin näiden tarinoiden kehystäjänä. Samalla esitellään teoria, jonka mukaan Baldwinin isoäiti olisi Luken lempinimen takana.

Näissä lyhyissä tarinoissa ei siis seikkaile se kaikille tuttu Lucky Luke. Nyt asetellaan myytin ensimmäisiä osasia paikalleen. Ja se tehdään vakavan westernin keinoin. Mukana ei siis ole lystikkäitä puhuvia eläinhahmoja tai koomisesti koheltavia roistoja. Luke hakee paikkaansa aidosti vaarallisessa ja villissä lännessä, jossa tarvitaan onneakin, jotta seikkailut voisivat jatkua.

Sankari, veijari ja koston enkeli
Näiden tarinoiden Lucky Luke liikkuu laajalla skaalalla ja taipuu moneksi – sivustakatsojasta veijarihahmon kautta koston enkeliksi. Appollo ja Brüno osaavat kuitenkin tasapainottaa tarinakatraansa. Turhaa kohellusta tai tunnelmointia ei tarjoilla. Jokainen sivu tietää paikkansa. Albumi kestääkin useita lukukertoja ja paranee lukukertojen myötä. Episodirakenne toimii myös niin kuin on tarkoitettu, eli osasista kasvaa enemmän kuin osiensa summa.

Tätä blogia lukeville lännenelokuvien ystäville sellainen vinkki, että jos The Ballad of Buster Scruggs (2018), The Homesman (2014) tai Sistersin veljekset (2018) kolahtivat tai kiehtoivat, niin tämä on juuri sinulle tehty sarjakuva. Jos elokuvat ovat jääneet näkemättä, niin kyseessä on melankolinen ja mustan huumorin sävyttämä tutkielma sankaruudesta ja yhden aikakauden lopusta.
Lucky Luke: Dakota 1880 löytyy 11. helmikuuta sarjakuvakaupoista ja Lehtipisteistä kautta maan. Ja jos ei löydy, niin verkkokauppamme auttaa hädässä ja albumi karauttaa kotiisi postivaunujen avittamana.


