René Goscinnyn syntymästä on kulunut tämän sarjakuvahehkutuksen ilmestymispäivänä 100 vuotta. Kunnioitamme mestarin muistoa ja hänen jättämäänsä huikeaa perintöä painotuoreen albumin esittelyn merkeissä. Idefix ja Voittamattomat: Vihreän putelin metsästys johdattaa jälleen uuden lukijasukupolven Goscinnyn ja Albert Uderzon luomaan muinaiseen Galliaan.

Tämä tuorein tarinakattaus on jälleen animaatiosarjan jaksoihin perustuvaa mellastusta. Tekstistä vastaavat Lison d’Andréa, Philippe Clerc ja Oliver Serrano ja kuvituksesta kautta linjan Federico Mancuso. Tuttuun tapaan albumi sisältää kolme tarina ja sen sivulla seikkailee jo tutuksi tullut eläinkatras. Ensimmäinen seikkailu Vihreän putelin metsästys saattaisi olla nimeltään myös Paljon melua hajuvedestä.

Tuoksuja ja tunteita
Homeopatixin luoma Parisium No V tekee liiankin suuren vaikutuksen Labienukseen. Tilauksen täyttämiseen tarvittava määrä misteliä aiheuttaisi tietäjille katastrofin, joten Idefix ja Voittamattomat päättävät sabotoida hankkeen. Leijonanosan sabotoinnista suorittaa kuitenkin pöllö Nocturnix, joka ei malta olla maustamatta muun porukan luomaa löyhkäpommia omilla virityksillään. Seurauksena on turhankin toimiva tuoksu ja kovan luokan kalabaliikki.

Lempeitäkin tunteita nostattaneiden keitosten jälkeen jälkeen annetaan rakkauden kapuloida rattaita. Haccapelitixin haikailut tuo mieleen Obelixin ihastumiset. Haccapelitixilläkin tunteet ovat suuria. Varsinkin epätoivon tunteet.

Haccapelitixin kovan kuoren alla sykkii siis herkkä sydän, mutta myös Nectarinen tunteilla leikkiminen on vaarallista, minkä roomalaiset saavat todellakin tuta. Monalisan kieroilut eivät siis tälläkään kertaa pääty onnellisesti kieroilijan itsensä kannalta. Lukijalla on kyllä tarinan lopussa syytä hymyyn.

Kadonneen käntyn jäljillä
Albumin päättää vinkeästi velmuileva Miss’ on mun limppuni? Minidekkari tarjoilee neljä näkökulmaa yhteen ja samaan mysteeriin. Oman versionsa tapahtumista kertovat Sardine, Haccapelitix, Trampoline ja Arcebus. Lopussa limppu löytyy, mutta niin löytyvät myös limppua maustavat aprikoosit. Toiset tykkää, toiset ei.

René Goscinny jätti meidät harmillisen nuorena, mutta hän ehti todella paljon. Asterixin lisäksi mestarilla riitti meriittejä – Heta ja Heiska, Lucky Luke, Umpah-pah ja Ahmed Ahne vain muutamia mainitakseni. 70-luvulla syntynyt sarjakuvanlukija ei ole voinut välttyä Goscinnyn tuotannolta, mutta toki se kirkkain timantti monen mielestä oli juurikin Asterix seikkailee, jonka sivuilla otti ensiaskeleensa eräskin Idefix!
Jälleen yhtenä todisteena Goscinnyn osaamisesta vuosikymmeniä tuoreina kestävien hahmojen ja maailmojen luojana toimii Lehtipisteisiin ja sarjakuvakauppoihin 19. elokuuta 2026 pelmahtava Idefix ja Voittamattomat: Vihreän putelin metsästys!





