Sarjisvinkit Helsingin Kirjamessuille 2024

23.10.2024 Tri Tuomio

Jälleen on koittanut se jännä kohta vuodesta, jolloin painotuotteita tipahtelee sarjakuvakauppoihin huomattavasti muuta vuotta tiiviimmällä tahdilla. Sellainen on lähestyvän joulun voima. Lähtölaukaus sesongille pamahtaa tänäkin vuonna Helsingin Kirjamessuilla, joilla uutta ja vanhaa sarjakuvaa kaupittelee koko joukko maamme kärkipään sarjakuvakauppiaita. Alkusyksyn lukuvinkkimme pitävät toki yhtä kutinsa, mutta koska perinteitä kuuluu kunnioittaa, niin tarjoilemme nyt myös sarjisvinkit Helsingin Kirjamessuille 2024!

Reiså yvi Atlanten

Uutta Asterixia ei tällä kertaa saatu juhlakaluksi, mutta vinkkikattaus avataan silti gallialaisten metkuilla. Piiiiitkästä aikaa on murre-Asterixin vuoro herättää ihastusta ja ihmetystä. Tällä kertaa murteena on grondsprååtsi, Kokkolan alueen suomenruotsi. Lystiä ja haastavaa luettavaa siis tarjolla.

Jos ruotsi tai grondsprååtsi ei taivu, niin suomenkielinen laitos auttaa kärryillä pysymisen kanssa. USA:n vaalien takiahan tämäkin opus on tavallaan taas ajankohtainen. Amerikan yhdysvaltain synttärilahja-albumista kuitenkin kyse.

Asterix Belgiassa

Murrehuumoria tarjoilee myös Asterix Belgiassa, siitä pitävät belgit huolen. Aladobix huolestuu, kun roomalaiset vaikuttavat pelkäävän belgejä enemmän kuin galleja. Outo asiaintila pitää selvittää, joten Asterix ja Obelix pääsevät jälleen näkemään vieraita maita ja mantuja. Ja herkuttelun ohessa muksimaan roomalaisia.

Screenshot

Tämä sinänsä suoraviivainen seikkailu saa surullisen silauksen, sillä käsikirjoittajanero Rene Goscinny kuoli yllättäen kesken tämän albumin työstämisen. Albert Uderzo vei tarinan loppuun saakka yksin. Piirtäjän yksin tekemä osuus albumista on taustoiltaan harmaa ja sateinen. Ikävä tavalla yksi tärkeimmistä Asterix-seikkailuista.

Voimat 2: Parvet

Syksyn odotetuimpia kotimaisia sarjakuvia on Jouko Ruokosenmäen Voimat-trilogian keksimmäinen osa. Ensimmäisessä osassa yllättäen hetkeksi supervoimia saaneet rippikoululaiset ovat nyt traumojensa kanssa painivia aikuisia arjen selviytyjiä, mutta sitten voimat palaavat. Ja vaikuttaa siltä, että joku vähemmän ystävällinen ja erittäin väkivaltainen taho on heidän jäljillään.

Parvet nostaa siis panoksia ja allekirjoittanut veikkaa, että kolmatta osaa odottavien aika on pitkä. Rmäki on lukenut supersankarisarjakuvia työkseen ja huvikseen jo useampia vuosikymmeniä, joten genren konventiot ja kikkakolmoset ovat hallussa. Kokenut kehäkettu on lähtenyt tekemään sarjakuvaa, joka pistää äimäksi sekä satunnaisen lukijan että supersankarisarjakuvan pitkän oppimäärän sisäistäneet. Voimat kulkeekin siinä määrin omia polkujaan, että sen maailmassa ovat kotonaan kaikki tummasävyisen pohjoisen fantasian ystävät. Jos lukee eläessään vain yhden supersankarisarjakuvan, niin se voi olla vaikka tämä. Tosin siinä kohtaa saattaa huomata mihin kaikkeen ajatuksia huolella herättävään genre taipuu, jolloin se ei välttämättä jää ainoaksi. Kehutaanko saman sarjakuvatallin toimittajakollegaa nyt ihan liikaa? Se selviää albumin lukemalla! Albumiesittely tulossa näille sivuille pian.

Idän pikajunan arvoitus

Jos en kirjamessuvinkkaisi Agatha Christien klassikkoon perustuvaa sarjakuvaa, niin joutuisin luultavasti kirjamessuvinkkaajien helkkariin. Sen tähden Benjamin von Eckartsbergin ja Chaikon sarjakuvasovitus Agatha Christien Idän pikajunasta jyrää tiensä myös tähän vinkkikattaukseen, vaikka oli mukana jo syysvinkeissäkin.

Silloin lupasimme hiipivää jännitystä, vaan emme räjähtävää toimintaa. Vanhanaikainen seikkailuviihdekin tuli mainittua. Tässä rakennetaan nyt aasinsiltaa, jota pitkin pääsemme hehkuttamaan vanhanaikaista seikkailuviihdettä, joka sisältää myös räjähtävää toimintaa. Rmäen sarjishehkutus kertoo aiheesta lisää.

Viidakkopoika Rex

Mustanaamio sulostuttaa syksyämme jälleen uljaan teema-albumin muodossa. Aikaisemmin on ihmetelty muun muassa romantiikkaa, merirosvoja ja Villiä länttä. Nyt luvassa on teinidraamaakin, sillä albumi kantaa nimeä Viidakkopoika Rex.

Teinidraamaa tosin tarjoillaan hillitysti ja vain mausteena. Mustanaamion ottopoikana toimiminen on kuitenkin värikästä puuhaa ilman ahdistusta ja ihastumisiakin. Esimerkiksi kidnapatuksi joutuminen on ainainen uhka ja mystisessä menneisyydessä riittää selvitettävää. Vanhanaikaista seikkailumeininkiä sekä tahallisella että tahattomalla komiikalla, virkistävä kirkasotsaisuus taipuu vahvuudeksi ja vaihteluksi nykymenolle.

Pako Kielletystä laaksosta

Seikkailumeininkiä ei säästellä myöskään Don Rosa -kirjaston osassa 8. Pako Kielletystä laaksosta tarjoilee dinosauruksia, jotka ovat aina tärkeä osa vanhanaikaista seikkailuviihdettä. Rosan insinöörihenkinen luovuus on suorastaan liekeissä Mustan ritarin ryöstöoperaatiota juoniessaan.

Suomalaisille lukijoille tipan linssiin nostattaa Sammon salaisuus. Tai viimeistään Don Rosan extramateriaaleissa suomalaisia lukijoita kohtaan osoittama arvostus. Hyvä me! Tämä komea opus liikkuu varmasti kirjamessuillakin kovaa vauhtia.

Roope Ankan Kronikka

Komea opus on myös Roope Ankan Kronikka. Roopen värikästä historiaa valotetaan reilun neljänsadan sivun mitalla ja valottajina toimivat herrat Carl Barks, Don Rosa ja Kari Korhonen. Tämä 27(!) seikkailun kattaus tarjoillaan ilman ylenpalttista pönötystä. Esipuhekin mahtuu yhdelle sivulle. Pääosassa ovat siis Roopen seikkailut.

Ankkalinnan hahmoista Roopelle on rakentunut aivan erityisen rikas historia. Tämänkin teoksen sivuilla seikkailee vanhan visukintun sukulainen jos toinenkin. Jos haluaa Roopen hahmona haltuun ja kirjahyllyssä on tilaa vain yhdelle tiiliskivelle, niin tässä on se tiiliskivi.

Messuvieraille tiedoksi: Kari Korhonen signeeraa tätä tiiliskiveä Suomalaisen Kirjakaupan osastolla lauantaina klo 12! Haastattelu Esplanadi-lavalla klo 19:00–19:30!

Kolme toivomusta

Koska joulu todellakin lähestyy vinhaa vauhtia, niin tämän vinkkailun viimeiseksi luku- ja lahjavinkiksi valikoituu Sisarukset Grémillet 5: Kolme toivomusta. Iki-ihana sisaruskatras on saanut lahjahankinnat muuten tehtyä, mutta kolmikko on unohtanut toisensa. Alkaa siis täydellisten lahjojen metsästys.

Upeasti kuvitettu joulutarina varmistaa sen, että keskieurooppalaisen joulutorin taikaa pääsee kokemaan kotisohvilta käsin. Jännitystä on herkimmille ihan liikaakin tarjolla Yurei-kissan sairastuttua. Salaperäisen joulupukinkin henkilöllisyys pitäisi selvittää. Ja kuinka lahjatoiveiden kanssa käy siskosten välisen kinastelun säkenöidessä? Sisarukset Grémillet on lapsille ja nuorille suunnatun fantasiasarjakuvan ehdotonta kärkeä ja tämä jouluseikkailu on tehty sulattamaan sydämiä. Aivan ihan albumi!

Näihin tunnelmiin päätämme sarjisvinkit Helsingin Kirjamessuille 2024. Tätä blogiamme kannattaa tosin seurailla ja tutkia, sillä lukuvinkkejä pukkaa jatkossakin, eikä hyvä lukuvinkki mene koskaan vanhaksi. Onnea sarjakuva-aarteiden metsästykseen!