Olemme saaneet nautti lämpimästä ja lempeästä syksystä. Ainakin toistaiseksi. Pian kuitenkin alkaa se aika, jolloin sisällä on mukavampaa kuin ulkona. Marraskuussa on mahtavinta kaataa itselleen kuppi kuumaa ja lukea hieman sarjakuvia. Näissä mietteissä tarjoilemme teille sarjakuvavinkkejä syksyyn! Toki yritämme täällä blogissamme pitää yllä jatkuvaa sarjisvinkkitulvaa, mutta nyt silmäilemme eritoten syyskuussa ilmestyneitä ja lokakuussa ilmestyviä sarjakuvitettuja ankean arjen sulostuttajia.
Ensimmäisenä vinkkaamme luonnollisesti juhla-albumia Aku Ankka 90 vuotta. Vuonna 1934 animaatiohahmona mellastuksensa aloittanut Aku on edelleen vetreässä kunnossa. Kahdeksan tarinan sikermä esittelee Akun vaiheita muun muassa Carl Barksin, Romano Scarpan, Don Rosan, William van Hornin ja Kari Korhosen osaamista kunnioittaen. Ilman taitavia tekijöitä ei ole kestäviä sarjakuvahahmoja.
Timo Ronkaisen ansiokas esipuhe tarjoaa tiiviin katsauksen Akun pitkään uraan sarjakuvasankarina. Akun hahmon arvo suomalaiselle sarjakuvayleisölle avataan kauniina loppukaneettina. Akun on meidän miehiä! Juhlajulkaisuna tämä albumi on Akulle sopivasti pröystäilemätöntä jokamiesluokkaa, eli albumi juhlistaa ysikymppistä Akua sarjakuvaseikkailut edellä ja ilman mahtipontisia juhlapuheita ja turhanpäiväistä pönöttelyä.
Ankkalinnan sarjakuvamaailmasta on lyhyt matka Marvelin sarjakuvamaailmaan. Molemmat ovat maagisia paikkoja, joissa useampikin sukupolvi on viihtynyt siinä määrin hyvin, että ne ovat monille rakas ja säännöllinen osa elämää. Syksyn jykevin Marvel-julkaisumme taitaa olla Kostajat-eepos Ikuisuuden rautahanska.
Tämä jyhkeä tarina on siinä määrin Marvelin maailmankaikkeuden ydinmehua, että se on myös MCU:n toistaiseksi toimivimpia moottoreita. Meininki on niin sanotusti isoillaan heti alusta alkaen, kuten näyte sisällöstä meille kertoo. On olemassa pahiksia, ja sitten on olemassa Thanos. Jos ette meidän fanipoikaa usko, niin tästä julkaisusta on kohkattu esimerkiksi Sarjismiesten podcastissa ja Marvel Podcast Suomessa.
Kosmisesta kahinoinnista on luonteva siirtyä hieman maanläheisempään toimintaan. Mauro Bosellin kirjoittama ja Laura Zuccherin ja Annalisa Leonin kuvittama Tex Willer -albumi Pearl tarjoilee rehellisellä tavalla värikästä Villiä länttä.
Koska tarinaa maadoittaa Pearl Hartin tositarina, niin toiminta pysyy jopa arkisen realistisena kautta linjan. Tex taipuu toki tieteiskauhuunkin, mutta länkkärinsä tosipohjaisina haluaville tässä on nyt herkkupala tarjolla. Kuukauden western vaativaan makuun siis.
Tosipohjaa tarjoilee myös Hannu Leimun William Kidd – Merirosvon aave. Tavallaan. Jos Richard Zacksin Merirosvon metsästäjä – Kapteeni Kiddin tarina on jo luettuna, niin ei ole syytä pelätä tarinan mitenkään spoilaantuneen. Tositarinasta on kuitenkin tarttunut armottomuutta ja melankoliaa. Piraatit ovat siis romantisoimattomia.
Kaunista tässä albumissa ovat purjelaivat ja luonto. Muuten raavitaan ihmisenä olemisen pohjamutia. Ihminen on ihmiselle peto ja lopussa hait herkuttelevat, koska pedoillakin on marssijärjestys. Tätä merirosvotarinaa ei siis voi suositella herkimmille tai Jack Sparrow’n edesottamuksiin ihastuneille.
Jos Hannu Leimun piraattiviihde asteli liian hillitysti ja tunnelmoiden, niin meitä on tulossa myös villimpää ja värikkäämpää merrosvosarjakuvaa, jonka sivuilla jo mainittu Jack Sparrow saattaisi käväistä vierailemassa tunnelma isommin rikkoontumatta. Jean-Michel Charlierin ja Victor Hubinonin upea seikkailusarjakuva jatkaa siis kulkuaan täysin purjein.
BD-sarjamme 25. albumi Punaparta pelastaa tarjoilee siis juuri oikealla tavalla vanhanaikaista seikkailumeininkiä kaikille Patrick O’Brianin ja Bernard Cornwellin romaanien ystäville. Albumi ilmestyy 16. lokakuuta.
Punaparta: Punaparta pelastaa
BD 25
Pehmeäkantinen, 2024
Alin hinta 30 päivän aikana: 13,95 €.
Hyvällä tavalla vanhanaikaisesta jännitysviihteestä voimme huoletta puhua myös Hercule Poirot: Idän pikajunan kohdalla. Räjähtävää toimintaa se ei tosin sisällä, mutta hiipivää jännitystä senkin edestä.
Benjamin von Eckartsbergin ja Chaikon sarjakuvasovitus on mallia henkeäsalpaava, joten tätä albumia voi kenties käyttää sarjakuviin nihkeästi suhtautuvien dekkarien ystävien käännyttämiseen. Turha varmaan sanoakaan, että tämähän on mitä mahtavin lahjapaketoitava Agatha Christie -faneille. Albumi ilmestyy 23. lokakuuta.
Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus
Pehmeäkantinen, 2024
Alin hinta 30 päivän aikana: 18,95 €.
Sokeriksi tämän vinkkisatsin pohjalle säästimme lisää upeasti kuvitettuja dekkaritunnelmia. Juan Díaz Canalesin ja Juanjo Guarnidon Blacksad-saaga etenee kolmanteen osaansa albumin Punainen sielu myötä. Kovaksikeitetty dekkarihan ei Blacksadista juuri parane. Sankarille on luvassa sydänsuruja ja kovia kolhuja, kun suurkaupungin poliitikot, raharikkaat ja rikolliset käsikassaroineen ottavat yhteen.
Tätä klassikkouusintaa on kaivattu ja nyt mustan kissadekkarin koko tarina tarjoillaan pehmeisiin kansiin verhottuna Jos tarina ei ole entuudestaan tuttu, niin ihanana erona entiseen on etenkin se, että seuraavia osia ei tarvitse odotella vuositolkulla. Tämä albumi ilmestyy 9. lokakuuta.
Tässä siis sarjakuvavinkit syksyyn. Lisää sarjisvinkkailua on luvassa Helsingin Kirjamessujen tienoilla. Jotain erityistä on suunnitteilla Tampereen Kirjafestareillekin. Joululahjavinkkejä on pomminvarmasti luvassa. Ja tietenkin myös sarjakuvia pukkaa tarjolle tiiviillä tahdilla. Luvassa on muun muassa Lucky Luken uusi seikkailu Kuohuva Länsi, Asterixia grondsprååtsiksi, Don Rosa -kirjasto 8, Roope Ankan Kronikka, Maxi-Tex Suuri salaliitto ja paljon muuta! Kannattaa myös muistaa, että sarjakuvatilaus on sekin mainio tapa varautua talveen!