Taistelu orjuutta vastaan

18.05.2022 Rmaki

Uudessa Lännentie Kronikassa sukelletaan historian synkemmälle puolelle, kun sarjakuva kääntää katseen kohti Pohjois-Amerikan orjien vapautustaistelua. Jo 1600-luvulta alkanut mustien orjien hyväksikäyttö oli 1800-luvun puolivälissä saapumassa tiensä päähän, mutta etelän puuvillapellot olivat vielä suuresti riippuvaisia orjatyövoimasta.

Nuori Bill Adams saa kotiinsa yllätysvieraita, kun säälimätöntä Simon Sladea pakeneva Abel ja hänen toverinsa, orjuutta raivoisasti vastustava Elias Brown, tupsahtavat Billin ja tämän äidin maatilalle. Bill päättää auttaa kaksikon turvaan, mutta matkasta tulee ankara — takaa-ajajat eivät hellitä, ja Billin harmiksi Elias on melkoinen kuumakalle, jolle orjuuden vastustaminen tuntuu olevan vain tekosyy rettelöintiin. Omat haasteensa pakoretkeen tuovat myös wichitat, joiden maiden poikki kolmikon reitti kulkee.

Matkan varrella Bill tutustuu myös James Butler Hickokiin — mieheen, joka tunnetaan paremmin nimellä Wild Bill Hickok! Samaan aikaan Pat McDonald on päätynyt Well Fargon matkassa Lawrenceen, jota orjuuden kannattajat ovat saartamassa. Billin ja Patin tiet risteävät viimein kaupungissa, josta on tuleva verisen murhenäytelmän keskipiste.

Toisessa kertomuksessa tapaamme häikäilemättömän metsistiroiston nimeltä Yaqui. Meksikon puolella, lähellä Rio Bravoa, asuu varakas senor Guzman, joka pitää itseään konkistadorien jälkeläisenä. Yhdessä Yaquin kanssa tämä meksikolainen tilallinen pyrkii aiheuttamaan kaaosta Yhdysvaltain puolella rajaa vallatakseen Texasin takaisin.

Roistot hyödyntävät aikeissaan kapinaa hautovia comancheja, joille he toimittavat aseita, mutta heidän epäonnekseen Pat McDonald ja muut rangerit osuvat suunnitelman tielle…
Lännentie Kronikka 6: Kansas * Punainen taivas sisältää jälleen ajatuksia herättäviä kertomuksia sekä upeaa mustavalkokuvitusta. Osta pokkari lähimmästä hyvin varustetusta lehtipisteestä!

Avainsanat