Kun ankantekijöistä parhain kerää kierroksia, niin jälki on tasaisen varmasti hysteerisen hauskaa. Tästä toimii tomerana todisteena Carl Barksin Aku Ankka 10, joka tarjoilee neljä pitkää tarinaa vuosilta 1945–1946. Meno on hyvällä tavalla sekä hillitöntä että holtitonta. Kurkistetaanpa siis tämän painotuoreen albumin kansien väliin. Luvassa on muun muassa papukaijan papatusta, kurittomuutta, kurinpitoa, kalaonnea ja kalaonnen puutetta.
Riemukas kattaus laukaistaan käyntiin tarinalla Löydetty kymppi (Ten-Dollar Dither, joulukuu 1945), jossa ankanpojat nujakoivat löytämänsä kympin omistusoikeudesta, kunnes Aku puhaltaa kahakan poikki ja päättää etsiä setelin oikean omistajan. Aku on siis yllättäen porukan moraalisin toimija, mutta palkitaanko sankarimme suoraselkäisyys? Ehei. Carl Barks pistää Akun kokemaan kovia kautta tämän kokoelman, eikä tämä tarina ole poikkeus. Päinvastoin.
Teppo Tulpun Akun kupoliin viskaama vaasi on vasta alkua, sillä haarniskakaan ei pelasta Akua pillastuneen väkijoukon ryntäykseltä. Onneksi vastoinkäymiset vain sisuunnuttavat sankarimme, sillä hän pääsee kerrankin suorittamaan sankaritekoja. Löytääkö seteli oikean omistajansa huijareista huolimatta? Se selviää albumin lukemalla!
Uudenvuodenlupaus (Donald Tames His Temper, tammikuu 1946) ei kenties ole tämän albumin pesunkestävin klassikko, mutta allekirjoittaneen suosikki se ehdottomasti on. Aku saa Iinekseltä kritiikkiä tuittupäisyydestään ja päättää korjata tilanteen. Seuraukset ovat Akulle sangen katastrofaalisia.
Lupaus olla koskaan kiivastumatta saa ankanpojat ylikierroksille, eli Barks päästää heidän kauttaan sadistisen puolensa valloilleen. Akun yritys rauhoittua postimerkkikokoelmaansa järjestelemällä palkitaan muun muassa lattiatuulettimella ja sammiollisella toffeeta. Tarinan lopun opetus ei ole tätä päivää, mutta kamelin selkä katkeaa ihan hyvästä syystä. Kymmenen sivua, joista vain yksi ei naurattanut ääneen. Huima suoritus, sir Barks!
Joe-poika Singaporesta (Singapore Joe, helmikuu 1946) lienee suuren yleisön suosikki tästä sikermästä. Räyhähenki Joe-poika uhkaa varastaa koko show’n, eli Aku ja ankanpojat ovat lähinnä helisemässä.
Timo Ronkaisen artikkeli Carl Barksin papukaijoista avaa Joe-pojan taustoja ja pohtii suuren suosion syitä ja seurauksia. Sanavalmis ja kepposteleva papukaijahahmo napattiin myös suomalaisen radio- ja televisiosketsiviihteeseen G. Pula-ahon muodossa, ehkäpä juuri Aku Ankan sivuilta.
Allekirjoittanut tuntee olonsa hieman kerettiläiseksi viimeisenkin tarinan pyörteissä, Avantopyynnin asiantuntija (Master Ice-Fisher, maaliskuu 1946), sillä pilkkimisen kommervenkeillä iloitteleva tarina etenee kuin höyryjuna ilman eksoottisia lintujakin.
Akun antagonistina toimii mykkä mutta sitäkin ovelampi kala, joka ajaa epäonnisen sankarimme hulluuden partaalle ja jopa ylitse sen ankanpoikien ja lukijan toimiessa sivustakatsojina. Barks ei koskaan kohtele Akua silkkihansikkain, mutta liika uhkaa olla liikaa jopa hengenlähdön häämöttäessä. Tosin lukija saattaa hämmentyä siitä, kuinka ulkona mukavuusalueiltaan Aku on sekä ilmassa että vedessä, mutta joskus vesilintu ei ole vesilintu.
Nämä tarinat ovat alunperin ilmestyneet neljän kuukauden sisällä, joten Barks on ollut kovassa vedossa. Toki samojen ideoiden variointi iskee silmää nämä tarinat yhteen putkeen ahmivalle, mutta jos se ei ole rikki, niin sitä on turha korjata. Allekirjoittanut on ennenkin kohkannut juuri tämän albumiformaatin olevan paras mahdollinen tapa nauttia näistä seikkailuista. Tekemisen meininki ja kehittyminen avautuu niin kutkuttavasti. Jälleen kerran siis lämmin suositus sekä Aku Ankan ystäville että Akun suosion syitä ihmetteleville.
Carl Barksin Aku Ankka 10 löytyy nyt sekä Lehtipisteistä että sarjakuvakaupoista kautta maan. Jos sarjakuvakauppa on liian kaukana tai albumi unohtui noukkia ajoissa Lehtipisteeltä, niin verkkokauppamme pelastaa päivän!
