Mustanaamio: Viidakkopoika Rex

29.11.2024 Tri Tuomio

Jos jokin toimii lääkkeenä mustavalkoisen seikkailuviihteen ystävän nostalgiahampaan kolotukseen, niin se lääke on Mustanaamio. Nuorille ja ikinuorille suunnattua toimintasarjakuvaa, jossa kavala maailma inhoine kätyreineen yrittää koko ajan sotkea kunnollisten seikkailijoiden kuviot, mutta naamioitu sankari on tietenkin konnille ja liialliselle realismille aivan liian kova vastus. Usein naamioidun kostajan työ on yksinäistä ja epäkiitollista puurtamista, mutta Lee Falk on ollut siitä ovela mies, että hän on kirjoittanut Mustanaamiolle myös perhettä. Sen myötä Vaeltavan aaveen maailma saa lisää sävyjä ja tarttumapintoja. Tästä tarjoaa komeita esimerkkejä tuore teema-albumi Mustanaamio: Viidakkopoika Rex.

Mystinen ottolapsi kuuluu klassisten seikkailukertomusten vakioaineksiin, joten ei ole mikään ihme, että Lee Falk kantoi oman kortensa kekoon Rex Kingin muodossa. Andreas Erikssonin esipuheessa pohditaan hahmon syntyjä syviä, mutta myönnetään myös tietty hutkiminen, kokeileminen ja lennosta säveltäminen, sillä Falkille ominaiseen tapaan Rexin menneisyyden tiedonmurusia ei tarjoilla valmiiksi mietittynä ja lukkoon lyötynä pakettina. 

Viidakosta suurkaupunkiin

Tämän albumin avaava Viidakkopoika (Rex King) on sunnuntaisarja vuodelta 1966. Sy Barry kuvittaa komeasti Rexin arkea Mustanaamion ottopoikana. Rexin löytyminen ja vauvaikä käydään nopeasti lävitse, jotta saadaan toimintavaihde päälle. Rex kaverinsa kanssa törmää viidakossa pankkiryöstäjiin, jotka eivät kaipaa toiminnalleen todistajia ja erehtyvät nappaamaan esiteinit vangeiksi. Tietäähän sen miten siinä käy, kun kaappaa Mustanaamion ottolapsen, jolla on leijona lemmikkinä.

Kakkostarinan Perillinen (Rex: The Missing Heir, 1969) roistoilla on huomattavasti hienostuneempi suunnitelma äkkirikastua rikollisin keinoin. Rexin yhä hämärän peitossa olevaa menneisyyttä hyväksi käyttäen huijarit keksivät esiintyä tämän sukulaisina. Tähtäimessä heillä on mehukas perintö. Rex on tavallista enemmän pulassa suurkaupungin kaduilla, mutta onneksi Walkerin setä onnistuu alkutunaroinnin jälkeen haistamaan palaneen käryn viidakosta saakka. Dickensiläinen jännitysnäytelmä ei jätä kylmäksi, sillä tämän tarinan konnia on helppo vihata.

Lasketteleva aave

Kolmas seikkailu tarjoilee pohjoismaista osaamista ja lumista tunnelmaakin. Tarinasta vastaa Ulf Granberg ja taiteesta Jaime Vallvé. Vaarallinen loma (Dangerous Vacation) on vuosimallia 1978 ja lennättää Rexin ja Tom-Tomin Sveitsiin. Rex osaa jo osoittaa kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen, josta Tom-Tom armottomasti kuittailee. Romantiikka loppuu kuitenkin lyhyeen, sillä Desiree-tyttönen päätyy katalien asekauppiaiden panttivangiksi. Seuraavaksi roistojen hoteisiin päätyvät Desireen katoamista tutkivat Rex ja Tom-Tom. Onneksi apinaposti on nopea ja pian Mustanaamio on alppimaisemissa nuorison katoamisia setvimässä. Melko yllättäen Vaeltava aave on maailmanluokan syöksylaskija. Kyvylle on nimittäin käyttöä.

Tämän kokoelman klassikoin klassikko ja kirkkain helmi odottaa albumin viimeisen tarinan paikalla. Koska kertaus on opintojen äiti, niin Rexin löytyminen käydään taas lävitse. Koska yksityiskohdat vaihtuvat näissä muisteloissa, niin toisto ei ole tylsää ja virheiden bongailijat pääsevät nautiskelemaan.

Rexin salaisuus (Tale of Rex, 1982) on jälleen maestrojen Lee Falk ja Sy Barry käsialaa, eikä siinä poistuta tekijöiden tai sankarien mukavuusalueilta. Ja tottahan se on, että viidakko ja pauttiarallaa keskiajan tienoille jämähtänyt etäisesti itämainen kuningaskunta ovat parhaita tapahtumaympäristöjä Mustanaamion mellastaa. Rex on alusta alkaen toiminut samastumisen kohteena nuorimmille lukijoille, ja kun nuoren miehen menneisyyttä nyt oikein käännellään, niin aateliset sukujuurethan sieltä pilkistävät kuin Greystoken lordilla ikään. Kukapa meistä ei haluaisi olla kuninkaallinen?

Mustanaamio: Viidakkopoika Rex on siis neljän tarinan tunnelmasta toiseen mukavasti singahteleva pakkaus, jossa vakava draama ja pähkähullu kohellus vuorottelevat sekä tahallisesti että vahingossa. Nykylukijalle on tarjolla menneitä toimintamalleja ja tunnelmia. Ja tarinoita, jotka toimivat nyt ja aina. 

Tämä kauniilla kansilla silattu kokoelma-albumi löytyy juuri nyt sarjakuvakauppiailta kautta maan. Ja jos ei löydy, niin verkkokauppamme pelastaa pulasta. Sieltä löytyy huima kattaus muitakin Mustanaamion seikkailuja ja Mustanaamion seikkailut toimivat aina. Sen tietää vanha viidakon sanontakin.