Hevoshullu 50v Spesiaali: Juhla-Polle

Lehti, 2022

7,95 

Alin hinta 30 päivän aikana: 7,95 .

Saatavilla

Kokonainen lehti pelkkää Pollea – oikea unelma (sekä pelkkä oikeus ja kohtuus, Pollen huomautus). Polle täytti vuonna 2022 sarjakuvahahmona kunnioitettavat 50 vuotta, joten sitä sietää juhlistaa! Tässä erikoisnumerossa on mukana myös vanhimpia Polle-sarjiksia 1970-luvulta.

Polle syntyi vuonna 1972, kun Lena Furberg alkoi piirtää sitä koulukirjojensa marginaaleihin. Noihin aikoihin ponin nimi oli vielä Blixten eli Salama. Eräänä päivänä Lena sai kuulla voittaneensa kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyneen Ponnybilderna-lehden arvonnassa julisteen. Julistetta ei kuitenkaan alkanut kuulua, joten Lena kirjoitti asiasta valituskirjeen lehden toimitukseen. Hän piirsi viestinsä oheen muutaman vihaisen näköisen hevosen. Toimituksesta soitettiin Lenalle ja kysyttiin, haluaisiko hän piirtää sarjakuvan, jossa hänen luomansa hevoshahmot seikkailisivat. Lena oli tuolloin vasta 15-vuotias. Aluksi hän kauhistui. Ei kai hän pystyisi kokonaista sarjakuvaa piirtämään?! Sitä hän ei kuitenkaan toimituksen väelle kertonut, vaan matkusti Skellefteåsta Tukholmaan ja allekirjoitti sopimuksen. Lenalla ei ollut alkuun lainkaan tietoa sarjakuvien piirtämisestä. Hän piirsi ruutuja, leikkasi niitä irti ja liimasi sitten sarjakuvaksi. Blixtenin nimi muuttui ensin Munteriksi ja lopulta Mulleksi. Polle esiteltiin ryminällä: ”Varoitus! Mulle on irti!” Menestystä ei tarvinnut odotella. Mullesta tuli pian suosittu ja moni kastoi varsansa sen mukaan. Kun Ponnybilderna lakkasi ilmestymästä, Lena Furberg ja Polle siirtyivät Min Hästiin ja Hevoshulluun vuonna 1975.

Nykyisin Polle on suositumpi kuin koskaan. Moniponia rakastavat niin nuoret kuin vanhat. Vuodessa ilmestyy 150–200 uutta Polle-sarjista. Sen lisäksi Polle on tuttu esimerkiksi mukien ja vuodevaatteiden kuvituksena. Polle-aiheisia varusteita on saatavilla poneillekin.

Kaikki tuotetiedot

Ilmestymispäivä 31.8.2022
ALV (10%/24%) 10 %
Sivumäärä 56 sivua
Koko
leveys x korkeus x paksuus
170 mm * 260 mm * 3 mm
Paino 105g
Ikäryhmä 9-99

Saatat myös pitää...