Asterix on aina ajankohtainen. Jumalterannan nousu ja tuho oli ajan hermolla ilmestyessään 1971, jolloin se haki kaikupohjansa muun muassa Pariisin vuoden 1968 opiskelijamellakoista. Massiivisissa mielenosoituksissa vastustettiin muun muassa imperialismia ja rahavaltaa, mutta Goscinny ja Uderzo ujuttavat klassikkoonsa mukaan myös luonnonsuojelua ja kaupallistumisen kritiikkiä. Kaiken tämän myötä Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho on yhä ajan hermolla yli 50 vuotta syntymänsä jälkeen.
Metsän puolustajat
Asterixien viiden kärkeen on tunkua. Makuasiosta sopii kiistellä, mutta olisikohan Jumaltenrannan nousu ja tuho ainakin kymmenen kärkeä? Saattaa riippua poliittisista preferensseistä, sillä tämä albumi saattaa olla kantaaottavin Asterixin seikkailu. Juonessa piisaa kiemuroita siihen malliin, että jopa Akvavitix menee niiden kanssa solmuun ja saa sapiskaa Asterixilta.
Pieni vapaiden ja riippumattomien gallialaisten kylä on jälleen Caesarin tähtäimessä. Tällä kertaa ideana on kaataa gallialaisten elannolle ja uskonnolle oleellinen metsä, ja muuttaa alue roomalaiseksi lähiöksi. Projektin saa harteilleen Dodekaedrius, joka orjatyövoimaa hyväksi käyttäen ryhtyy repimään puita maasta.
Palkkatöitä kaikille
Idefix ja Obelix eivät moista toimintaa arvosta, joten pian roomalaisten projekti törmää väkivaltaiseenkin vastarintaan. Roomalaisten orjatyövoima vetoaa kuitenkin gallialaiseen kylänväkeen sekä reilumpien työolosuhteiden että projektin nopean valmistumisen puolesta.
Tässä kohtaa empaattinen Akvavitix tekee virhearvion ja pian kyläkin on kaaoksessa. Kaupankäynti ja nopea rikastuminen uhkaavat vanhaa ja hyväksi todettua idylliä. Tietäjäkään ei siis tiedä ihan kaikkea, ainakaan ennalta, mutta Asterixin hoksottimet ja Obelixin raaka energia ovat näppäriä ongelmanratkaisukeinoja. Trubadurixinkin taidoille saattaa löytyä hyötykäyttöä
Tämä seikkailu saattaa olla suurten kuvioiden suhteen etenkin pienemmille lukijoille haastavaa ymmärrettävää, mutta René Goscinny ja Albert Uderzo lataavat jokaiselle sivulle vähintään kaksi tai kolme vitsiä. Vaikka isomman tarinan kärryiltä putoaisikin, niin ihan jokaiselta sivulta löytyy hykerryttäviä sketsejä. Tarkkaavainen lukija palkitaan. Osa velmuilusta saattaa nimittäin nopealla luennalla jäädä huomaamatta, mutta todellisen klassikon tunnistaakin siitä, että se kestää enemmän kuin yhden lukukerran, eikä paljasta kaikkia korttejaan välttämättä vielä kolmannellakaan kierroksella.
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho on helppo suositeltava. Jos vaikkapa luonnonsuojelu, metsien ennallistaminen, yhteiskuntasuunnittelu, arkkitehtuuri, työehdot, palkkamallit, markkinointi, kaupallisuuden kritiikki, gentrifikaatio, psykologinen sodankäynti tai merirosvojen kohtalo kiinnostaa, niin tässä on mitä mainiointa kesäluettavaa tarjolla. Toimii toki kaikkina muinakin vuodenaikoina. Tämä klassikkouusinta löytyy juuri nyt Lehtipisteistä kautta maan. Jos albumi löytyy jo hyllystä, niin toivottavasti kesäkuun tai heinäkuun satomme tarjoaa muuta mieluista luettavaa!
