Asterix ja Caesarin papyrus

04.08.2023 Tri Tuomio

Asterix on aina ajankohtainen. Tämä huomio piti paikkansa eritoten René Goscinnyn ja Albert Uderzon aikana, mutta uudet tekijät ovat ilmeisesti maistaneet myös samaa taikajuomaa. Ajan hermolla pysymistä ei tosin vielä lasketa useissa kymmenissä vuosissa, mutta hektiseksi koetussa ja trendien värittämässä maailmassa on silti hämmentävää, että melkein kymmenen vuoden ikäinen albumi on yhtä ihan tätä päivää. Asterix ja Caesarin papyrus vuodelta 2015 on todellakin tätä päivää, sillä se käsittelee tiedonvälitystä, sensuuria, propagandaa, salailua ja miehityshallintoa.

ⓒ Hachette Livre

Caesar on kirjoittamassa Gallian sotaa, mutta noin periaatteessa kunnon miehenä hän on ollut kirjoitustyössään hieman liiankin rehellinen. Pieni osa Galliaa kun on jäänyt herralta valloittamatta. Kätyrit onnistuvat vakuuttamaan diktaattorin siitä, että totuuden sijaan kannattaa painattaa muunneltu totuus. Eli jättää yksi luku julkaisematta.

ⓒ Hachette Livre

Julian Assangelta naamansa plus kuontalonsa ja Tintiltä vaatepartensa värityksen lainannut Polemix saa kuitenkin kirjuri Bigdatan avustuksella sensuroidun papyruskäärön haltuunsa. Peräänsä uutismies saa Caesarin agentit, joten urhean journon tie käy luonnollisesti kohti pientä Gallialaista kylää, jossa Caesarin sana ei juuri paina.

ⓒ Hachette Livre

Sanojen painavuus on yksi tämän albumin hupimoottoreista. Esimerkiksi horoskoopit saavat pienen gallialaisen kylän asujaimiston aktivoitumaan huomattavasti tehokkaammin kuin tärkeämmät uutiset. Kyläläisten suhtautuminen tiedonvälitykseen ja tärkeysjärjestyksiin tarjoaa Jean-Yves Ferrille ja Didier Conradille monta hedelmällistä hetkeä hahmojen huudatuksen jalossa lajissa. Historian vakavasti ottavat voivat tämän tarinan puitteissa pohdiskella, kuinka kirjoitettuun tietoon perustuva kulttuuri lanasi altaan druidien sanallisen perimätiedon.

ⓒ Hachette Livre

Vakavien pohjavireiden oheilla albumi tarjoilee toki myös pinnallisemmin nokkelaa veijarihuumoria. Merirosvotkin saavat hieman ruututilaa ja päätyvät kaappaamaan tärkeän viestin. Samalla saamme hupaisan luennon eräästä muinaisesta tiedonvälityksen metodista.

ⓒ Hachette Livre

Tietojen kaappaaminen, propaganda, sensuuri ja muunnellut totuudet ovat juuri nyt päivittäistä uutisvirtaa, kun naapurimaamme Caesar-wannabe yrittää vääntää ukrainalaisia tarinan konniksi ja itseään sotilasmahdin suurmieheksi. Eli joskus Asterixit ovat jopa harmillisen hyvin ajan hermolla, sillä eräiden teemojen toivoisi siirtyvän kummittelemaan  ainoastaan historian lehdille. Toisaalta nimenomaan tärkeisiin teemoihin tarttuminen ja kyky nähdä ja kommentoida asioita ainakin kahdesta eri näkökulmasta ovat ominaisuuksia, jotka eivät vanhene koskaan.

ⓒ Hachette Livre

Asterix ja Caesarin papyrus palaa pehmeäkantisena painoksena Lehtipisteisiin ja sarjakuvakauppoihin 2. elokuuta 2023!

Kannattaa muistaa myös Ferrin ja Conradin muut Asterix-seikkailut!


Lokakuussa ilmestyvä 40. Asterix-albumi kantaa nimeä Valkoinen iiris ja sen myötä käsikirjoitusvastuun nappaa Fabrice Caro. Piirtäjänä jatkaa Asterixin ja Obelixin maailman hienosti haltuunsa ottanut Didier Conrad. Odotamme vesi kielellä!

Les Aventures d’Astérix le Gauloise sont une création de René Goscinny et Albert Uderzo.
ASTERIX Ⓡ OBELIX Ⓡ IDEFIX Ⓡ / Ⓒ 2023 LES EDITIONS ALBERT RENE