Mustavalkoinen sarjakuvaviihde kuuluu kesään ja erityisesti mökkiolosuhteisiin, varsinkin pokkarikokoon pakattu sellainen. Pokkari on pettämätön formaatti esimerkiksi riippumatossa tapahtuvaan sarjiksista nauttimiseen. Napataanpa siis tuoreimmasta sarjakuvasadostamme hehkuteltavaksi Itärintaman Korkeajännitys. Vuoden kolmas Korkkarin Erikoisnumero vie meidät muun muassa Stalingradin ja Berliinin tulimyrskyjä ihmettelemään. Tarjolla on myös ihastuttavan rätväkkä raivotar T-34:n ohjaimissa.
Tämä Korkkari korkataan Jason Cobleyn juonimalla ja Morhainin ja Defeon muodostaman tiimin kuvittamalla tarinalla Punaista lunta, jonka alkusivuilla Hitlerin panssaridivisioonat lähestyvät Stalingradia kuin nälkäinen susilauma. Stalinin tarkka-ampujille riittää siis saalista.
Venäjän aroilla ja metsissä mikään ei mene kuten Strömsössä, joten pian sekä saksalaiset että venäläiset huomaavat saaneensa yhteisen ja vielä solttujakin kroonisemmin nälkäisen vihollisen. Luvassa on siis epäluuloisia yhteistyökuvioita ja verestä värjäytyviä nietoksia.
Tarinavastuu vaihtuu Richard Davisille ja kuvittaminen Carlos Pinolle, kun suoritamme siirtymän aroilta ja metsistä Stalingradin kaduille. Kuoleman talo esitteleekin kaupunkisodankäyntiä kaikessa karuudessaan.
Luvassa on sota- ja toimintaviihtessä tuttu asetelma, eli altavastaaja vastaan musertava ylivoima. Onnistuuko sympaattinen kolmen kopla puolustamaan asemiaan? Säilyykö yksikään heistä ehjänä kertomaan tarinaansa? Klassinen ja maittava jännitysnäytelmä tarjolla.
Kolmantena on kansitarinan vuoro. Raivotar rintamalla päästää irti Georgia Standen Battlen (tarina), Manuel Benet’n (kuvitus) ja Elvira Ogarkovan (tarinan sankaritar). Ja tämähän onkin sitten todella timanttinen toimintatykitys panssarisodan ystäville!
Toveri Elvira todellakin ansaitsee paikkansa tämän julkaisun kannessa. Mahtavalla asenteella varustettu sisupussi pitää tankkinsa nimeltä “Vaimo” taistelukykyisenä tiukoissakin paikoissa. Tankin miehistö tosin ajoittain yrittää koputella nokkiaan naisen päsmäröidessä. Jos tämä myllytys ei ole tämän vuoden kolmen parhaan Korkkari-tarinan kärjessä, niin tämä sarjakuvatoimittaja syö yhden lukuisista stetsoneistaan.
Elviran ylvään rytyytyksen jälkeen on Andrew Knightonin aika viedä meidät Berliinin kaduille huhtikuussa 1945. Muller ja Klacik hoitavat kuvittamisen. Rottia raunioilla kertoo kersantti Kulikovin ja tämän taistelutovereiden tarinan. Puna-armeijan upseeri saa tehtäväkseen puhdistaa erään hylätyn orpokodin saksalaisista tarkka-ampujista. Helpommin määrätty kuin tehty.
Orpokoti osoittautuu oletettua vähemmän hylätyksi ja pian pääsemmekin tarkastelemaan sotilaiden moraalisia valintoja taistelun tiimellyksessä. Pelastetaanko vihollisen lapset? Ja mikä hinta siitä ollaan valmiita maksamaan? Lapsille on luonnollisesti kerrottu venäläisten olevan hirviöitä. Elviran hurjan tankkitykittelyn jälkeen tämä hieman aivonystyröitäkin hieroskeleva tarina on juuri täydellinen lopetus tälle kattaukselle taattua mustavalkoista sotaviihdettä.
Korkeajännitys Erikoisnumero 3/2021 Raivotar rintamalla löytyy juuri nyt Lehtipisteistä kautta maan. Jos kaipaat kesääsi säännöllistä jännitystä, niin Korkkarin voi tilata poistamalla varmistimen tilailusormestasi ja klikkaamalla tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä. Seuraava Korkeajännitys Erikoisnumero ilmestyy 14. heinäkuuta!