Stitch
Lilo & Stitch -elokuvista tuttu sininen avaruusolio Stitch seikkailee hauskoissa värityskirjoissa ja omassa lehdessään! Stitch-kirjoissa on paljon kivaa väritettävää ja kohtauksia Stitchin, Lilon ja heidän ystäviensä vauhdikkaasta elämästä. Stitch-lehden joka numeron sivuilta löytyy monipuolisia tehtäviä ja värityskuvia sekä jännittäviä sarjakuvia.
Lilo ja Stitch ovat valloittaneet maailmaa valkokankailla ja televisiosarjoissa jo 2000-luvun alusta lähtien. Lilo & Stitch -animaatioelokuva (2002) on noussut monen mielessä jo klassikon asemaan. Katsojat ovat ihastuneet erityisesti veikeään Stitch-hahmoon. Uusi, näytelty versio tästä Disney-elokuvasta sai ensi-iltansa toukokuussa 2025 Dean Fleischer Campin ohjaamana, ja tämän elokuvan myötä rakastettu avaruusolio Stitch sai taas uusia ystäviä. Myös Lilo & Stitch -lelut, -keräilyhahmot ja -vaatteet ovat olleet suosittuja.
Ilkeän tohtori Jumba Jookiban laittoman geenimanipulaation tuloksena syntynyt Stitch oli alun perin nimeltään koe numero 626. Tämä koe oli niin aggressiivinen ja mahdoton, että se päätettiin karkottaa asumattomalle asteroidille – mutta Stitch karkasi ja päätyi sitten Maan kamaralle, tarkemmin sanottuna Havaijille, Kauain saarelle. Siellä se esitti eläinkaupassa koiraa niin uskottavasti, että yksinäinen Lilo-tyttö ihastui siihen ja valitsi sen itselleen lemmikiksi. Samalla tämä hauska otus sai nimekseen Stitch.
Lilosta ja Stitchistä tuli erottamaton pari. Perhe, havaijilaisittain ’ohana’, on heille molemmille tärkeä asia, samoin se, että jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin hän sattuu olemaan. Kun perheellä on ongelmia, uskolliset ystävät ovat apuna. Lilon ja Stitchin kanssa seikkailuissa ja vauhdikkaassa menossa ovat mukana myös Lilon isosisko Nani sekä vaaleanpunainen Angel.
Supertietokonettakin nopeammin ajatteleva Stitch on äärimmäisen vahva – se pystyy nostamaan 3000 kertaa itsensä kokoisia esineitä. Tämä ominaisuus yhdistettynä veijarin äkkipikaiseen luonteeseen saa aikaan kommelluksen jos toisenkin. Stitchille on kuitenkin lähes mahdotonta olla vihainen ainakaan pitkään, sillä sen valloittava, korvasta toiseen ylettyvä hymy on erittäin tarttuvaa lajia! Stitch on hilpeää seuraa. Myös rehellisyys on Stitchille vähintään yhtä tärkeä asia kuin Lilon tukena oleminen.
Lähde mukaan iloiseen seikkailuun ja värikkäisiin tapahtumiin Stitchin omien kirjojen ja lehden siivittämänä!
Rajaa tuotteita
Tuotteet
Showing all 5 results, including child brands
5 Tuotetta





