Asterixin seikkailut ovat aina hauskoja ja aina ajankohtaisia. Päälliköiden ottelu on nyt tavallistakin ajankohtaisempi, sillä Netflixiin pelmahtaa pian uusi animoitu tulkinta tästä albumiklassikosta. Sen kunniaksi alkuteoskin löytyy juuri nyt Lehtipisteiden hyllyiltä kautta maan. Kurkistetaanpa nyt sen kansien väliin. Asterix: Päälliköiden ottelu on rakastetuimpia Asterixin ja Obelixin seikkailuja ja siihen on runsaasti hyviä syitä!

Iätöntä huumoria
Maagisimmillaan Asterix on lastensarjakuvaa aikuisille ja aikuisten sarjakuvaa lapsille. Vakavammat teemat saattavat avautua vasta elämänkokemuksen karttuessa, mutta René Goscinnyn ja Albert Uderzon yhteispelin myötä jokaiselle sivulle on ladattu visuaalista ja sanallista huumoria useammallakin tasolla – yksinkertaisesta kaatuilusta haastavaan intertekstuaalisuuteen.

Yksi syistä jatkuvaan vitsitulvaan on alkuperäinen julkaisuformaatti. Tämäkin seikkailu työstettiin toimimaan jatkosarjana lyhyissä pätkissä. Tekijät eivät siis voi lepäillä laakereillaan ja fiilistellä suvantokohdissa, vaan jokainen sivunpuolikas tarjoilee lukijalle kultakimpaleen tai kolme. Tahti on sen verran hengästyttävä, että suosittelemmekin lukaisemaan albumin vähintään kaksi kertaa ennen lopullisen arvosanan miettimistä.

Päälliköiden ottelu on Asterixin seikkailujen viides albumi ja ehkä juuri se seikkailu, jonka myötä sarja nousi siivilleen. Tässä ovat kaikki sarjan tärkeimmät ainekset hyötykäytössä – pienen kylän kamppailu ylivoimaista vihollista vastaan, kylänväen kasvaminen sivuhahmoista täysivaltaiseksi toimijaksi, Akvavitixin ja taikaliemien potentiaali, poliittinen juonittelu yksinkertaiset visuaaliset gagit, monimutkaiset visuaaliset gagit, värien käyttö… tämä lista ei lopu ikinä, joten todettakoon sarjakuvan ilmaisukeinojen olevan erittäin täysipainoisessa hyötykäytössä. Ihan jännittää, että miten kaikki tämä tykitys taipuu animaatioksi tämän päivän tekniikalla.

Päälliköiden ottelu esittelee siis tekijänsä voimiensa tunnossa ja sama pätee myös hahmoihin. Roomalaiset yllyttävät kätyrinsä Camembertixin haastamaan Aladobixin kamppailuun voittamattomien gallien kylän johtajuudesta. Akvavitixin saaman aivotäräyksen myötä taikajuoma on pois pelistä, joten roomalaisilla on tässä jopa menestymisen mahdollisuuksia. Mutta jos galleilla menevät hommat lystikkäästi pieleen, niin samaa on luvassa roomalaisille. Melkein sääliksi käy.

Hulvaton hahmogalleria
Goscinny punoo hysteerisen hauskan kaaoksen ja Uderzo kaataa bensaa liekkeihin. Allekirjoittanut tavasi tätä alunperin vuonna 1966 albumimuotoon koottua seikkailua ensimmäisiä kertoja 80-luvun alussa juuri lukemaan oppineena. Kaukasus-legioonalaisen joutuminen pataan, epätoivoinen naamioituminen puuksi ja taikajuomakokeilujen uhriksi joutuminen olivat hauskinta hauskaa silloin ja ne ovat hauskinta hauskaa yhä. Melkein kateeksi käy niitä nuorisolaisia, jotka pääsevät lukemaan albumin nyt ensimmäisen kerran.

Tämä albumi siis toimii tenavasta Senilixin ikätovereihin. Tämä albumi on myös Senilixin debyytti Asterixin seikkailussa, mikä nippelitietona mainittakoon. Uusi animaatio ei ole pelkkää tämän albumin elokuvallista sovittamista, vaan Asterixin maailmaa otetaan hienosti haltuun myös hahmorintamalla. Mainio traileri marssittaa Asterixin ja Obelixin Amaryllixin kalatiskille ja ainakin allekirjoittanut on heti myyty.
Päälliköiden ottelu löytyy sarjakuva-albumina juuri nyt Lehtipisteistä ja sarjakuvakaupoista kautta maan. Verkkokauppammekin auttaa tarvittaessa tilkitsemään tämän klassikon kokoisen aukon kirja- tai sarjakuvahyllyssäsi. Animaatiosarja löytyy Netflixistä 30. huhtikuuta 2025.