Suosionsa sinnikkäästi säilyttänyt Spider-Man -lehti sai vuonna 2023 seurakseen kaksi uljasta albumia, ja voitokas Marvel-meno jatkuu myös vuonna 2024. Tehdäänpä siis joulun ja vuodenvaihteen kunniaksi pikainen katsaus Marvel-maailman tunnelmiin!
Hämähäkkimiehen vuosi 2023 oli järisyttävien muutosten aikaa. Uusi käsikirjoittaja Nick Spencer loikkasi seittisiepon ohjaksiin heti tammikuun numerossa, ja kevään humoristisempien seikkailujen jälkeen hän tempaisi sankarin sangen synkille poluille – Kraven Saalistaja palasi kuvioihin tarinan Jahdattu myötä, entistä vaarallisempana ja hullumpana. Julman metsästäjän uusin juoni kietoi verkkoonsa myös Mustan Kissan, Liskon sekä lähes kaikki Hämiksen eläinteemaiset viholliset.
Hurja tarinakokonaisuus huipentuu tammikuun Hämiksessä, mutta Spencer ja kumppanit pitävät kaasun pohjassa sen jälkeenkin: vuoden 2024 mittaan saamme tietää lisää oudosta muumiomaisesta hahmosta, joka vainoaa Peteriä ja Mary Janea. Kuka on tämä toukkien seurassa viihtyvät karmaiseva olento? Lisäksi Hämis ottaa yhteen mm. Elektron, Carnagen ja Tohtori Doomin (!) kanssa. Ja lehden sivuille ilmaantuu myös tutunoloinen seinäkiipijä tulevaisuudesta… tarkkaan sanottuna vuodesta 2099!
Vuonna 2023 Marvel-fanien iloksi ilmestyi peräti kaksi muhkeaa Marvel-kokoelmaa. Kostajat: Krii-Skrull-sota sekä Hämähäkkimies: Kravenin viimeinen jahti saivat molemmat huiman hyvän vastaanoton Suomessa, mistä kiitos kaikille lukijoillemme. Nämä historialliset tarinathan olivat tänä vuonna sangen ajankohtaisia: kriiden meininkiä saatiin seurata Marvel-elokuvassa Marvels (jonka parissa ainakin tämä toimittaja viihtyi ihan jees, vaikka elokuvaa monissa paikoissa mollattiinkin) ja Hämiksen loppuvuoden jatkosarja Jahdattu liittyi varsin oleellisesti tuohon DeMatteisin ja Zeckin seittiklassikkoon.
Marvel-albumeille on toivottu jo kovasti jatkoa, joten mehän teemme työtä käskettyä. Vuonna 2024 kirja- ja sarjakuvakauppojen hyllyille ilmestyy peräti kolme muhkeaa klassikkokirjaa. Ensimmäisenä ilmoille ehättää maaliskuussa ilmestyvä Frank Millerin ja David Mazzucchellin upea Daredevil-kokonaisuus Kiirastuli. Tämä rajoja rikkova tarina on toiminut esikuvana Disney+:n tulevalle tv-sarjalle Daredevil: Born Again. Piinaavan jännittävä kertomus alkaa, kun sarvipään perivihollinen Kingpin saa tietoonsa sankarin salaisen henkilöllisyyden… ja sen jälkeen Daredevilin elämä menee kirjaimellisesti päin helvettiä. Millerin käsikirjoitus kiristää tunnelmaa sivu sivulta, ja Mazzucchellin realistinen kuvitus tempaisee lukijat mukaan sankarin toivottomaan kujanjuoksuun.
Loppuvuodesta julkaisemme klassisen Ikuisuuden rautahanska -eepoksen yksissä kansissa – tämä Jim Starlinin, George Pérezin ja Ron Limin luoma kosminen seikkailu saattaa Kostajat sekä käytännössä kaikki muutkin Marvel-sankarit vastakkain hullun titaanin eli Thanosin kanssa. Kyseinen tarinakokonaisuushan toimi esikuvana Marvelin Avengers-elokuvasarjan massiiviselle loppuhuipennukselle. Vuoden kolmas Marvel-herkku on Tohtori Oudon huima seikkailu Oudot maailmat, jonka pyörteissä Marvelin maaginen mestari joutuu matkaamaan halki aikojen pelastaakseen rakastettunsa Clean… ja siinä ohessa koko kaikkeuden!
Vuoden 2024 tapahtumista ja julkaisuista lisää sitten ensi vuoden blogeissa. Tässä vaiheessa kiitän vielä kerran kaikkia Marvel-henkisiä lukijoitamme – ja jos joku miettii täytettä pukinkonttiin, molemmat vuoden 2023 hienot kokoomat löytyvät yhä kirja- ja sarjakuvakaupoista sekä Story House Egmontin verkkokaupasta. Teosten arvioita voi lukea muun muassa seuraavilta arvovaltaisilta sivuilta: Tähtivaeltaja, ManMadeLifeStyle, Muropaketti ja Hyllyy.
Spider-Man: Kravenin viimeinen jahti
Pehmeäkantinen, 2023
Alin hinta 30 päivän aikana: 20,95 €.