Kaksi karkulaista

12.05.2023 Tri Tuomio

Tex Willer Suuralbumi kurkottelee jälleen kerran itselleen vuoden parhaan lännenseikkailun pystiä. Tämän kevään albumi Kaksi karkulaista on malliesimerkki Sergio Leonelta napatun maagisen reseptin hyötykäytöstä. Kun raaka realismi kohtaa Villin lännen mytologian, niin uskottavuus saa siivet ja viihdyttävyys väännetään yhdelletoista.

Tässä suuralbumissa parastaan pistelee kaksi kokenutta kehäkettua. Käsikirjoituksesta vastaa Gianfranco Manfredi, joka on kunnostautunut muun muassa lauluntekijänä, näyttelijänä ja kirjailijana. Varsinainen kertovien taiteiden moniosaaja siis kyseessä. Pitkä ura näkyy tässäkin tarinassa, eli kerronnan rytmitys on mallisuorittamista kautta linjan: suvantokohdissa viipyillään ja mehustellaan, toimintakohtaukset pedataan huolellisesti, yllätyksiä ei unohdeta

Kuvituksesta vastaa Bonelli-veteraani Giovanni Freghieri, joka vaikuttaisi olevan Villissä lännessä kuin kotonaan. Luonto ei jää pelkäksi statistiksi, vaan nousee ajoittain jopa päärooliin. Kun tässä sarjakuvassa sataa, niin pian lukijallakin on olo kuin uitetulla koiralla.

Yksi Sergio Leonen parhaista puolista oli silmä persoonallisille yksityiskohdille. Hänen elokuvissaan statistitkin olivat mieleenpainuvia. Heidän habituksensa kertoi vähäpätöisillekin hahmoille oman tarinan, eli he olivat enemmän tai vähemmän tärkeitä osasia kerrotun tarinan maailmassa. Manfredi ja Freghieri ovat hoksanneet tämän paremmin kuin moni. Eletty elämä näkyy tämän seikkailun hahmoissa – tavallisuus, arkisuus ja nuhjuisuus ovat maailmanrakentamisen peruspalikoita. 

Tässä albumissa annetaan töitä myös Texin ja Carsonin hoksottimille, eli dekkarin tontilla käydään kääntymässä. Huoli silti pois, Coltit ja Winchesterit laulavat taajaan ja hyvistä syistä. Nuoren lainsuojattoman ja tämän morsiamen jäljillä ovat rangerien lisäksi myös kokeneiden ammattirikollisten ja palkkionmetsästäjien revohkat. Haaskalinnut saalistaa saattaa pärähtää pyörimään pääradiossa tämän albumin aikana useammin kuin kerran. Joko Speden tai Viikatteen versiona. Molemmatkin ehtii kuunnella ja moneen kertaan, sillä suuralbumin muhkea sivumäärä takaa huvin riittävän pidemmäksi aikaa.

Realismista puheen ollen: tämän albumin konnat ovat ilahduttavan tietoisia siitä määrästä ongelmia, joita Tex Willerin ja Kit Carsonin läsnäolo heille tuottaa. Ammattimiehinä he kuitenkin yrittävät minimoida riskit ja ryhtyvät jopa varotoimenpiteisiin. Tämä takaa lukijalle useitakin myhäilyttäviä hetkiä. Lämmin suositus kaikille italialaisittain maustettujen westernien ystäville siis!

Tex Willer Suuralbumi Kaksi karkulaista 17. toukokuuta sarjakuvakaupoissa ja Lehtipisteissä kautta maan!