Old South – tappavia salaisuuksia

20.05.2022 Tri Tuomio

Tex Willer Suuralbumiin voi luottaa kuin vuoreen. Todella isoon ja jämerään vuoreen. Suuralbumien viihdearvot tosin ovat peräisin aktiiviselta tulivuorelta, eli luvassa on järisyttävää toimintaa ja jännittäviä tilanteita. Old South ei tee poikkeusta sääntöön, eli tarjolla on lännenviihteen huolella ja rakkaudella louhittua lännenviihteen peruskalliota. Reilut 200 sivua julmuutta, jaloutta, juonittelua ja timanttista toimintaa.

Käsikirjoituksesta vastaa kaikille tuttu Pasquale Ruju, joka puristaa tutunkin tuntuisesta tarinasta aina sen ylimääräisen pisaran. Ja niin tälläkin kertaa. Konfederaation sotilaiden perustama pieni mutta onnellinen kaupunkipahanen kätkee sisuksiinsa sen ydintä mädättävän salaisuuden, joka aiheuttaa ongelmia juuri huonoimmalla mahdollisella hetkellä, kun kapinalliset apassit mellastavat lähistöllä. Tex ja Kit pääsevät siis estämään intiaanisotaa sekä esittelemään dekkarin taitojaan. Verisen draaman kuvittaa Giampiero Casertano. Milanossa 1961 syntynyt ja esimerkiksi Ken Parkerin tekijätiimissä kannuksiaan ansainnut armoitettu piirtäjä.

Albumi avataan sisällissodan aikaan sijoittuvalla takaumalla, mutta siitä siirrytään suoraan henkeäsalpaavaan toimintakohtaukseen, jonka aikana Casertano todistaa, että hevosten selässä tapahtuvaan vauhdikkaaseen äksönviihteeseen löytyy kaikki tarvittava osaaminen.

Tsekatkaapa siis albumin sivut 17–23, jos ette allekirjoittanutta usko. Hyvää sarjakuvitettua kieputusta tarjolla. Texin ja Kitin napakka sanailu kruunaa tämänkin tiimellyksen. Toimittaja oli pulassa tämän ajojahdin kanssa, sillä sen jokaisella sivulla on herkullinen ruutu tai kolme. Taistelukohtauksen piirtämällä tapahtuvan toteuttamisen malliesimerkki siis kyseessä.

Toimittajan ongelmat kuvitusta hehkuttavien esimerkkien valinnassa eivät kuitenkaan loppuneet sivulla 23, sillä Casertanon silmäkarkkisäkki tarjoaa osumia laajalla skaalalla ja tiiviillä tahdilla. Lieneekö jälleen Sergio Leonen peruja, mutta hahmoja ei todellakaan veistellä yhdestä puusta. Persoonallisen näköisiä veijareita puuhastelee sekä hyvisten että pahisten riveissä. Kitin kasvolihaksetkin saavat tavallista enemmän verryttelyä. Tex saa olla oma jäyhä itsensä, eli maailmankirjat eivät ole sekaisin ainakaan Bonellin sarjakuvamaailmassa.

Dynaamisen toiminnan ja hahmojen ilmeikkyyden lisäksi Casertano hallitsee myös panoraamamaisemat, joita ilman lännenviihde ei nyt vain ole lännenviihdettä. Aavikko- ja preeriaherkkua on tarjolla sekä armottomassa päivänvalossa että öisenä varjojen leikkinä.

Texin vastustajat eivät tosin leiki. Kit Carsonin stetson ei selviä ehjänä tästä albumista, mutta parempi reikä hatussa kuin nupissa. Eikä kiperiltä tilanteilta säästy edes Tex itse.


Tex Willer Suuralbumi tarjoilee siis jälleen kerran kolmen sormen paksuisen pihvin, jonka alle mahtuu kokonainen vuori kullankeltaisiksi paistettuja perunoita. Tämä lännenviihdejärkäle löytyy juuri nyt Lehtipisteistä ja sarjakuvakaupoista. Tilaaminen onnistuu tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä klikkaamalla. Jos linkkiä ei näy, niin Old South on myyty loppuun, mikä ei ole harvinaista Tex Willer Suuralbumien kohdalla. Nopeat syövät hitaat.