Harva huumorisarjakuva sopii syksyyn yhtä hyvin kuin Nemi. Kurkistetaanpa siis syyskuun loppumetrien kunniaksi tämän syksyn Nemi-albumin Oudoilla poluilla kansien väliin. Millaista mahtaakaan siis olla Nemin korona-arki? Fantasian ystävänä sankarimme osaa todellisuuspakoilun jalon taidon, mutta toki Nemi tovereineen joutuu työstämään myös pandemian aiheuttamaa ahdistusta. Outoja polkuja tallatessa synkimmilläkin pilvillä on joskus hopeinen reunus, varsinkin jos on yhtä liekeissä syksystä ja loppuvuoden juhlista kuin Nemi ystävineen.
Ofelia parantelee jälleen kerran asemiaan allekirjoittaneen miettiessä omaa suosikkiaan Nemin hahmogalleriassa. Nemin pehmetessä piikittelyvastuu siirtyy yhä enemmän Ofelian vastuulle. Tämän albumin sivuilla Ofelia lyö parikin häijyä kunnaria. Sopeutumattomien sankari parhaasta päästä on hän.
Korona-arjen harmautta hersyvimmin kiteyttävät vanhat herrat, eli Nemin isä puolisoineen. Televisiosarjojen ja terveyskakun ahmimisen ohessa Nemin pikkuveljen kasvaminen ja kasvattaminen aiheuttaa kaksikolle haasteita.
Toki Nemin ja kumppanien elämä on muutakin kuin television katselua ja fantasiaklassikkojen lukemista. Parisuhteen painostamana luontoa yleensä turvallisen matkan päästä intohimoisesti rakastava Nemi pääsee myös telttailemaan. Tai siis joutuu. Yhteiskunnan ollessa suljettuna moni muukin on toki saanut saman ajatuksen.
Populaarikultturiviittauksien suhteen saa jälleen kerran olla tarkkana. Esimerkiksi seuraava strippi aukeaa vain, jos eräs mangaklassikko on tuttu. Toki myös animerversion ystävät pääsevät lyömään hipan tälle vitsille. (Jos allekirjoittanut ei voita vuoden 2021 väkisimmin väännetyn anglismin palkintoa tuolla edellisellä lauseella, niin epäreiluus voittaa.)
Tarjolla on siis jälleen albumillinen taattua Lise Myhreä, eli suurella sydämellä toteutettua synkistelyä, jossa ei pelätä ottaa kantaa luonnon ja tasa-arvon puolesta. Vaikeissa aiheissa ei vellota, mutta eipä niitä väistelläkään. Ja tosimaailman kummallisuuksia ihmetellään mukavan viistolla kulmalla.
Ahmimisen sijaan suosittelemme nauttimaan tämän albumin sivu tai pari kerrallaan. Saattaa toimia parhaiten niin. Allekirjoittanut tosin sortui kiskomaan albumin kahdella lukukerralla. Tämän albumin toimivuus on siis testattu sekä kahvilaympäristössä että kotona pötkötellessä.
Nemi: Oudoilla poluilla löytyy juuri nyt Lehtipisteistä ja kirjakaupoista kautta maan. Kotoa poistumatta tämän syksyisen huumorikattauksen voi tilata tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä klikkaamalla.