Armotonta oikeutta silmiä hivelevissä väreissä

14.06.2019 Tri Tuomio

Tex Willerin perusjulkaisun sivuilla pukkaa tätä kirjoitettaessa kenties vuoden parasta tarinakokonaisuutta, eikä Suuralbumikaan säästele iskuja tai luoteja. Jo perinteiseen tapaan samojen kansien välille pakataan kesän kunniaksi kaksi tuoretta värillistä seikkailua. Ensimmäinen niistä jatkaa kahdesta edellisestä suuralbumista tuttua tarinaa, toinen päästää ääneen amerikkalaisen sarjakuvan veteraanin, eli myös hieman harvinaisempaa herkkua tiedossa!Tuplakattauksen käynnistää siis Mauro Bosellin juonima tarina Oikeutta Corpus Christissä, joka jatkaa albumeista Loistava lainsuojaton ja Kostaja tuttua tarinakokonaisuutta, mutta toimii toki itsenäisenäkin seikkailuna. Piirtäjänä Stefano Andreucci vaihtuu Corrado Mastantuonoon, mutta ainakaan allekirjoittaneelle ei tule tästä paha mieli. Molempien jälkeä tutkailee innosta soikeana ihan koska tahansa.Tex jatkaa hänet murhaajaksi lavastaneiden tahojen ajojahtia. Vastassaan hänellä on syyllisten lähettämät tappajat ja tovereinaan kaksi kappaletta rajaseutujen kovaotteista oikeutta jakavia rangereita.Hauskana yksyiskohtana mainittakoon elämää nähneet konnat ja vanhemmat sankarit. Mastantuono onnistuu hyvin korostamaan Texin nuoruutta, kun vastassa on sangen ilmeikäs katras toinen toistaan kolhompia konnia ja taustatukia. Oikeutta Corpus Christissä on hyvä lisä entuudestaankin kovaa mainetta nauttivaan tarinajatkumoon. Suosittelemme siis niillekin, joita värit Tex Willereissä allergisoivat pahasti.Tarina Cinnamon Wells päästää Texin ruoriin amerikkalaisen sarjakuvakirjoittajan, eli tarinasta vastaa useamman genren ja kymmenien sankarien veteraani Chuck Dixon. Herra tarttuu tähän haasteeseen vankalla ”keep it simple, stupid” -otteella, eli pankkiryöstön jälkeen pikkukaupunki on vailla kokenutta sheriffiä, joten kokenyt ranger lähtee tähden rintaansa saavan nuoren miehen avuksi konnien jäljille.Chuck Dixonin osaamisen käsikirjoittajana huomaa helposti, jos yrittää napata jutusta kuvituskuvia albumista kertovaa blogijuttua sulostuttamaan. Se on nimittäin äärimmäisen hankalaa ilman ennakkopaljastuksia tarinan kiemuroista. Spoilaamatta kuitenkin paras. Hämäävän tiivistä on siis juonenkuljetus – vaikka kuvien tasolla kuinka fiilistellään aavikkomaisemilla, niin turhaa tekstiä ei juuri tapahdu.Tarina pistää Texinkin koville, eikä oikein mikään mene yhdenkään hahmon suunnitelmien mukaan. Mukavan realistista toimintaa ja Larry McMurtry tulee hyvällä tavalla mieleen useampaankin otteeseen. Taiteesta vastaa vanha tuttu Mario Alberti. Molempien tarinoiden väreista vastaa Matteo Vattani, joka alkaa olla näissä hommissa täyden kympin suorittaja. Toivottavasti herra pidetään työllistettynä Tex-rintamalla jatkossakin.