Asterix ja ennustaja – opettavaista hupia herkkäuskoisuudesta

24.02.2017 Tri Tuomio

Asterix on jälleen kerran hämmentävästi ajan hermolla – monenlaiset helppoheikit ja karmivilla tulevaisuudenkuvilla pelottelijat saavat jälleen kerran yhä näkyvämpää sijaa politiikassa. Ja jälleen kerran René Goscinny on mies paikallaan, kun ihmiskunta kaipaa järjen ääntä vääntämään tiettyjä asioita rautalangasta. Liian imartelevaa tai liian karmivaa tarinaa kannattaa aina ihmetellä. Kertojalla kun saattaa olla oma lehmälauma ojassa.

Pieni Tri Tuomio ei Asterix ja ennustajan kaikkia tarinallisia hienouksia vielä osannut arvostaa 80-luvun alkuvuosina, mutta henkilökohtaisten suosikki-Asterixien kärkeen se nousi kauhunväreitä aiheuttaneen kuvallisen ilmaisunsa tähden. Albert Uderzo ei juuri tehokeinoja säästele, kun ennustaja-Propellix tekee vaikutusta kyläläisiin. Synkästä yöstä saapuu salamoinnin valaisema petomainen hahmo. Moni poliitikko unelmoi yhtä vaikuttavasta sisääntulosta. Alun kauhutunnelmoinnista siirrymme pian komedialliseen kohellukseen, mutta Propellix oli ja pysyi koko albumin keston hieman pelottavana hahmona pienen lukijan mielestä.

Tämä 19. albumi kuuluukin aikuisempien Asterixien kategoriaan – juonikuvio kun vaatii ihmismielen ikävämpienkin rakenteiden ymmärtämistä. Esimerkiksi roomalaiset ymmärtävät tarinan konnan konnaksi, mutta kokevat tämän olevan omalla puolellaan, eli heidän kannaltaan hyvien puolella. Myös roomalaispäällikön kyky uskoa jo paljastuneeseen huijariin aitona asiana on monesta tosielämän ikävästä tarinasta tuttu kuvio.

Asterix ja ennustaja on erityisen suositeltavaa luettavaa niille Asterixin ystäville, jotka haluavat nähdä toiminnan keskiössä muutakin kylänväkeä kuin varsinaisen sankarikaksikon. Esimerkiksi Smirgeline ja Aladobix saavat tässä albumissa mukavasti tilaa.

Taiteiden ystäville on taas piiloteltu muutamat pääsisäismunat bongattaviksi. Kuvataiteen puolella viittaillaan Rembrantin maalaukseen ja kääntäjä pistää Trubadurixin kailottamaan M. A. Nummista. Arkkitehtuurista innostuneille on tarjolla muun muassa Uderzon huvila.

Eli pidemmittä puheitta lämpimät suosittelut tällekin klassikkoseikkailulle. Ajan hammas ei tämän albumin sisältöä nakerra ja kovakantisena se on kestävämpi fyysisenä esineenäkin.

Asterix ja ennustaja kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 15.3.2017!