Etusivu › Blogi
Ihanan Lise Myhren ihana Nemi on viihdyttänyt synkän, ulkopuolisen ja hyväsydämisen huumorin ystäviä jo vuodesta 1997. Sarjakuvasankarittarelle on siis ilmaantunut…
Uutta pitkää Lucky Luke -seikkailua onkin odotettu jo muutama hetki. Nyt on jälleen sellaisen aika, ja tällä kertaa on tarjolla…
Tässä blogissa on aikaisemminkin uhottu Asterixin ikuista ajankohtaisuutta ja teemojen iättömyyttä, mutta eritoten Asterixin seikkailujen 23. albumi Obelix ja kumpp.…
Maailman Vahvin Nalle alias Bamse on allekirjoittaneellekin tuttu jo vuosikymmenien takaa. Perhepäivähoitajan muksuna kun oli se etu, että sarjakuvia kolahteli…
Pari viikkoa sitten tarkistelimme Hämähäkkimiehen meininkejä vuoden 2019 alkumetreillä. Otetaanpa tällä kertaa käsittelyyn toinen luottojyrä, eli kurkistamme tammi- ja helmikuun…
Noin vuosi sitten esittelimme Hämähäkkimiehen vuoden ensimmäisten numeroiden tarjoamia tunnelmia tässä blogihehkuttelussa. Tehdäänpä tästä perinne, eli seuraaksi tarjoilemme pienen katsauksen…
Briteissä sataa aina, sanoo yleinen ennakkoluulo. Ennakkoluulot ja stereotyypit ovat jälleen herrojen René Goscinny ja Albert Udezo tähtäimessä tässä järjestysnumeroltaan…
Nemistä on tässä kahdenkymmenen vuoden aikana ehtinyt muodostua melkeinpä aito oikea kaveri, jonka tekemiset ja kuulumiset kiinnostavat tavallista sarjakuvahahmoa enemmän.…
Piko on sulostuttanut eurooppalaisen seikkailusarjakuvan kovasti kilpailtua kenttää jo 80 vuotta. Komea pyöreä luku on antanut aihetta juhlaan Belgian suunnalla…
Näin isänpäivän alla oli hetki pähkäiltävä sopivaa perjantaisen sarjakuvahehkutuksen kohdetta. Ikuinen pikkolopoika on yhä hehkuttamatta, ja sehän on paras mahdollinen…
Halloween rantautuu meikäläisillekin rannoille kovaa vauhtia. Allekirjoittaneen mielestä hulvaton kauhukuvastolla ilottelu sopii synkkään syksyyn kuin Eppu Normaalin aivo Frankensteinin hirviöön,…
Ainakin allekirjoittaneelle uusi Tex-suuralbumi on aina Tapaus. Jos peruspokkareita vertaisi vaikkapa televisiosarjaan, niin nämä suuralbumit ovat samaa tarinajatkumoa jatkavia ja…