Piru irti?

02.09.2022 Tri Tuomio

Koskettava. Melankolinen. Häijy. Kapinallinen. Räävi. Ratkiriemukas. Hyvien puolella. Lise Myhren Nemistä on moneksi, ja tämän syksyn Nemi-albumi on siitä jälleen väkevä todiste. Piru irti? sisältää parhaita kokosivun leiskauksia vuosien varrelta ja tarjoaa mainion prisman sekä Nemin että reaalimaailman kehitykseen parin vuosikymmenen aikahaarukalla. Vuosikymmenten vieriessä Nemi ystävineen on ehtinyt kokea yhtä ja toista. Henkistä kasvua on tapahtunut kautta linjan, mutta myös jääräpäinen halu pysyä ikuisesti lapsenmielisenä on vahvasti läsnä Lise Myhren luomassa maailmassa.

Aloitetaanpa tämä albumitraileri näytteellä alkupään Nemistä. Vuoden 2002 stripissä pohditaan millainen maailma olisikaan, jos Nemi olisi kaikkivoipa.

Lise Myhre ei välttele vaikeita aiheita, mistä toimikoon todisteena strippi vuodelta 2009. Tässä välissä mainittakoon, että allekirjoittanut valitsee kuvitusnäytteet niin, että hehkuteltavien strippien varsinainen vitsi tai juju ei spoilaannu. Nauttiakseen näistä stripeistä täysipainoisesti ja kokonaan joutuu siis asioimaan Lehtipisteellä, sarjakuvakaupassa tai kirjastossa.

Vakavista tunnelmista siirrymme ilkikurisempaan osastoon ja vuoteen 2004. Blackie Lawlessia höynäytetään sangen lystikkäästi. Tätä kokoelmaa uskaltaa muutenkin suositella ilkikurisuuden ystäville. Sitä on tarjolla reippaasti.

Nemi osaa myös kilahtamisen jalon taidon. Vuoden 2006 stripissä Nemi menettää hermonsa uutisvirtaan. Nemin tunnelmia on niiiiiiin helppo kompata. Tosin muistaakseni vuosi 2006 oli melko iisipiisi verrattuna tähän juuri nyt käynnissä olevaan kamaluuteen.

Kilahtamisesta puheen ollen – sitä tapahtuu myös tässä mestariteoksessa vuodelta 2013. Juuri tämä piikikäs ihmissuudehuumori on ainakin allekirjoittaneelle tämän kokoelman maittavinta osastoa. Ja näitä osumia on enemmänkin kuin tämä napakymppi. Nämä stripit tarjoavat siis vertaistukea kaikille tuittupään kanssa seurusteleville/seurustelleille. Toki nämä sivut suovat myös tuittupäille mahdollisuuden ihailla itseään peilistä ja kenties jopa oppia jotain. Lise Myhre osaa nimittäin olla salakavalan viisas aina toisinaan.

Nemi: Piru irti? löytyy nyt Lehtipisteistä ja sarjakuvakaupoista. Helpoin tie goottihuumorin ytimeen löytyy tuosta alapuolelta.

Avainsanat