Supersankarisarjakuva aikuistui vuonna 1986. Siitä pitivät huolen kaksi merkkiteosta, joista Frank Millerin luoma Batman: Yön ritari saa nyt pyöreiden vuosien tullessa täyteen komean juhlajulkaisunsa. Kunnollinen klassikko kestää aikaa, ja tämä vaikeitakin aiheita ja teemoja rohkeasti käsittelevä nelinäytöksinen jylhä eepos on yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään. Ehkä jopa ajankohtaisempi.
Vuosi 1986 mullisti supersankarisarjakuvan. Silloin aloitti ilmestymisensä myös Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen (suom. Vartijat, 2006). Yön ritari ja Vartijat ovat juurikin ne sarjakuvat, joilla tänäkin päivänä todistetaan, että supersankarisarjakuva voi olla aikuisille suunnattu viihdettä ja jopa ihan aikuisten oikeasti vakavaa kirjallisuutta. Tämän juhlalaitoksen avaavatkin Alan Mooren alkusanat vuodelta 1986. Sarjakuvakäsikirjoittamisen kenties hulluin nero ymmärsi tämän teoksen arvon heti tuoreeltaan.
Frank Miller ei luonut tätä mestariteosta yksin. Klaus Jansonin tussaus ja Lynn Varleyn värit ja visuaaliset efektit viilaavat Millerin vision lopulliseen iskuun sivu toisensa jälkeen. Sarjakuvan taikaa parhaimmillaan. Alkusysäyksen tarinalle antoi DC:llä Batmanista vastannut päätoimittaja Dick Giordano, joka halusi nostaa trendien kyydistä tipahtaneen Lepakkomiehen takaisin siivilleen. Miller taistelutovereineen tarttui haasteeseen ja löi kunnarin, jonka vaikutukset säteilivät sarjakuvamaailman ulkopuolellekin. Christopher Nolanin Batman-trilogiaa ei olisi olemassa ilman tätä Yön ritaria.
Moni suhtautuu nykyisin 1980-lukuun iloisen nostalgisesti, mutta Frank Millerin mukaan New York ei ollut mukava paikka 80-luvulla. Tämän teoksen Gotham ja USA ovat painajaisversio aidosta asiasta. Nykylukija saattaa tässä kohtaa hätkähtää, sillä yhteiskunnan kahtiajako, jota media pyrkii kaikin keinoin voimistamaan on tätäkin päivää. Samoin on USA:n poliittisen eliitin läpäisevä korruptio. Jotkut asiat eivät muutu?
Supersankaruutta vaikeimman kautta
Millerin nerokkain leimahdus saattaa olla sankarin vanhentaminen ikämieheksi. YK on kieltänyt supersankarit reilu vuosikymmen sitten ja Bruce Wayne on kärvistellyt eläkkeellä siitä lähtien. Poliisipäällikkö Gordon on myös jäämässä eläkkeelle, kun Mutantti-jengi ryhtyy terrorisoimaan kansaa. Rokkaan iskee lusikkansa myös vankilasta vapautuva Harvey Dent, jonka väitetään parantuneen psykoosistaan. Kasvot ainakin on korjattu.
Kaduilla vallitsee siis täysi kaaos, kun Batman palaa kuvioihin. Media menee berserkiksi ja pian Jokerikin herää katatonisesta tilasta. Mutanttien nuori johtaja on luonnonvoima, mutta Batman ei joudu sotimaan yksin. John Byrne keksi, että Robinin pitää olla tällä kertaa tyttö. 13-vuotias tyttö ritsalla aseistautunut tyttölapsi konetuliaseiden ja tankkien keskellä on pähkähullu ratkaisu, joka osoittautuu toimivaksi ja omalta osaltaan maadoittaa tämän tarinan osaksi Batman-jatkumoa. Pieni viattomuuden pilkahdus dystopian keskellä.
Yön ritari on poliittinen ja yhteiskunnallinen sarjakuva steroideilla. Televisiolla on tärkeä rooli kerronnan välineenä. Puhuvat päät avaavat lukijalle Gothamin zeitgeistia ja polarisoitunutta tunnelmaa. Miller unohtaa supersankarisarjakuvan perinteisen ruutujaottelun jo kättelyssä. Esimerkiksi Spider-Man – Hämähäkkimies 10/2026 pysyy tiukasti kuusi ruutua per sivu -sapluunassa. Miller pommittaa lukijaa noin kuudellatoista ruudulla per sivu.
Kiivastahtinen kerronta ei kuitenkaan käänny itseään vastaan. Sivusommittelu saa lukijan yhä haukkomaan henkeän. Sarjakuvan nykyhetken infopommitus vaihtuu kuin luonnostaan hidastettuihin lapsuuden traumojen muisteluihin. Toimintakohtaukset salpaavat hengen. Kun ikonista poseerausta vaaditaan, niin kokonainen sivu uhrataan sille välittömästi. Rytmitys on mestarillista.
Kyseessä on siis ikonisella ilmaisulla silattu ikoninen klassikko. Kuvitusnäytteiden valitseminen oli hankalaa. Ottaako mukaan ne tunnetuimmat ja lainatuimmat ruudut ja sivut, vai mehustellako höyryjyrän lailla jyräävällä “perustason” tarinankuljetuksella? Toivottavasti sain jälkimmäisen ratkaisun toimimaan. Kun tätä sarjakuvaa on rakastanut vuodesta 1987, niin siihen on vaikea suhtautua neutraalisti.
280 sivua, kovat kannet, komeat extrat, Riku Perälän upea suomennos. 40 vuodessa tämä sarjakuva on ikääntynyt todella arvokkaasti. Ja pelottavasti. Aivan relevanttia luettavaa kaikille sarjakuvien ystäville siis. Batman: Yön ritari löytyy nyt laadukkailta sarjakuvakauppiailta kautta maan. Linkki verkkokauppaamme viittilöi heti tuossa alapuolella.
