Aina ajankohtaisista Asterixin seikkailuista uusitaan näin syksyn kynnyksellä erittäin ajankohtainen Gallialainen kertomataulu. Koulut alkavat pian ja tämä lyhyiden tarinoiden kokoelma korkataan tarinalla pienen gallialaiskylän lukukauden aloituksesta. Asterixin ja Obelixin tehtävänä on paimentaa kylän viikarit Akvavitixin oppiin, mutta niinhän siinä käy, että pulpetti kutsuu myös toista sankareistamme.
Asterixin syntymä vuodelta 1994 vie meidät vuoteen 35 eaa. ja tarjoaa varsinaisen herkkupala Asterix-mytologian ystäville, sillä tarjolla on syntytarinoita kaksin tai oikeastaan kolmin kappalein, sillä pääsemme todistamaan sekä gallialaiskylän ensimmäistä kalakahakkaa että Asterixin ja Obelixin syntymiä. Moni meistä on niin kotonaan tämän gallialaiskylän “nykyhetkessä”, että tällainen hulvaton kurkistus menneisyyteen ja tuttujen hahmojen vanhempien toilailuihin myhäilyttää huolella ja hartaasti.
René Goscinnyn ja Albert Uderzon asemaa sarjakuvataiteen suurmiehinä ei kiistä kukaan. Tämän albumin sivuilla he riemastuttavat lukijoita myös vaihtoehtoisilla tulkinnoilla kaikille tutuista sankareistaan. Pääsemme nauttimaan muun muassa tieteisviihteestä, psykedeliasta ja överiksi vedetystä akateemisuudesta. Sarjakuvan mestarit todistavat mestarillisuutensa singauttelemalla Asterixia ja Obelixia sulavasti sarjakuvatyylistä toiseen. Genreparodiat osuvat maaleihinsa sekä kirjallisesti että visuaalisesti. Lukijalla on lystiä.
Asterixin ja Obelixin lisäksi huomiota saavat siis muutkin kyläläiset. Eläinhahmoista nostetaan esiin kylän kukko Kiekulix omassa seikkailussaan. Roomalaisten muksimista fanittavat puolestaan saavat jättiannoksen herkkuaan tarinassa Maskotti, kun roomalaiset keksivät tarvitsevansa maskotikseen… Idefixin!
Tämä neljäntoista tarinan kattaus kruunataan ikiklassikolla Idean synty. Asterixin ideointiprosessin tiivistys yhteen sivuun on niin lysti, että se yksistään oikeuttaa tälle albumille paikan kaikkien itseään kunnioittavien sarjakuvaharrastajien kirjahyllyissä.
Asterix seikkailee 32: Gallialainen kertomataulu Lehtipisteissä ja sarjakuvakaupoissa 28. heinäkuuta 2021. Löydät albumin myös verkkokaupastamme! Linkki sinne heti tuossa alapuolella.
Asterix 32: Gallialainen kertomataulu
Pehmeäkantinen, 2021
Alin hinta 30 päivän aikana: 11,95 €.