Hämähäkkiversumi – massiivisinta mahdollista Marvelia

04.08.2017 Tri Tuomio

Edellistä massiivista Hämähäkkimies-tarinakokonaisuutta voidaan pitää sukelluksen Hämiksenä toimimisen sisäavaruuteen. Peter Parkerin ja Otto Octaviuksen kamppaillessa Hämähäkkimiehen mielen ja kehon hallinnasta tarjolla oli runsaasti pohdintaa sankarina toimimisesta, sankaruuden etiikasta, oman käden oikeuden rajoista ja kaikesta muusta naamioituna oikeudenpuolustajana operoimiseen liittyvästä painolastista. Tarina oli periaatteessa kahden henkilön ulkoisen ja päänsisäisen toiminnan tarkastelua. Toki mehukkaalla sivuhenkilökattauksella kuorrutettuna.

Hämähäkkimiehen numerosta 7/2017 käynnistyvä Hämähäkkiversumi puolestaan on tämän… öh… sanotaan nyt vaikka pienimuotoisuuden vastakohta. Käsikirjoittajavelho Dan Slott ottaa käsittelyynsä Marvelin universumin mahdollistat kosmiset kuviot, eli kamppailu siirtyy kahden mielen välisestä valtakamppailusta vaihtoehtoisten maailmojen hämähäkkivoimaisten olentojen ja Perijöiksi kutsutun hämähäkeistä elinvoimansa saavan sadistisen ja luonnollisesti erittäin supervoimaisen aatelisperheen väliseksi sodaksi. Kun kaksi tai kolme Hämähäkkimiestä ei riitä ja yksi pahis ei ole tarpeeksi…

Lukijoita hemmotellaan siis laittamalla samaan pakettiin lukemattomista erikoisjulkaisuista tuttuja vaihtoehtoisia Hämähäkkimiehiä, -naisia ja -eläimiä. Näitä sankareita ja sankarittaria laitetaan tosin pakettiin myös sanan toisessakin merkityksessä, eli Morlun perheineen pistää seittisankareita kylmäksi häijyllä tehokkuudella.

Häijy tehokkuus on konnissa aina hieno ominaisuus, ja Perijät todellakin pätevät tällä saralla. Ahnetta ja sadistista porukkaa. Perheen sisäiset kiistat ja kahinat tuovat pahiskeitokseen omat mausteensa. Odotamme innolla sopan sakenemista. Todellista herkkua luvassa!

Kirjoitushommissa hallinnoi siis Dan Slott ja kuvituspuolen pääjehuna voidaan pitää Olivier Coipelia, joka on kosmisen supersankaroinnin erikoismiehiä. Herralta tosin on vaikea valita kuvitusnäytteitä, koska paino on aina sivun tai koko aukeaman sommitelmissa, eikä Tri tuomio haluaisi paljastaa liikaa edes yksittäisistä kohtauksista. Spoilaamatta paras.

Joka tapauksessa numero 7/2017 on mitä mainion paikka hypätä Hämiksen kyytiin. Hämähäkkiversumin henkilökatras esitellään kuin varkain ja numerossa 8/2017 tutustumme tarkemmin myös fanisuosikki Hämähäkki-Gweniin. Kyllä. Gwen Stacy Hämähäkkinaisena. Toimii.

 

Koskapa edelleen spoilaamatta paras, niin valaistakoon tarinan mittakaavaa siinä käytettyjen termien avulla. Perijöiden tähtäimessä ovat Valittu, Morsian ja Jälkeläinen. Suuren mittakaavan fantasiaeeppisyyttä siis tarjolla. Vaatimattomana kaverina meidän parhaiten tuntemallanne Peter Parkeilla on hieman nieleskelemistä Valittuna toimimisen suhteen. Sanavalmis Hämisten joukko saa toki tästä myös arsenaalia pieneen kuittailuun. Totuttuun tapaan huumoria ei siis unohdeta, vaikka tapahtumat paisuvatkin kosmisen mittakaavan tragediaksi. Tai sankaritarinaksi. Spoilaamatta paras.

Sen verran on kuitenkin pakko spoilata, että elokuun numerossa kuvioihin palaa eräs vanha tuttu Hämähäkkimiehen vermeiden avulla moraalisen selkärankansa löytänyt Peter Parkerin verivihollinen. Perijöitä vastaan kaikki mahdollinen taustatuki onkin tarpeen!

Eli ottakaa ihmeessä Hämähäkkiversumista koppi! Parasta mahdollista Marvelia. Vähintäänkin elokuvien veroista viihteen ilotulitusta. Lopuksi vielä iso käsi, eli kosmisen mittaluokan aplodit Rami Rautkorvelle, joka on tehnyt melkoisen savotan sekä kääntäjänä että toimittajana valitessaan Hämähäkkiversumiin liittyvät alkuperäisjulkaisut. Odottelemme täällä sometoimituksessakin tarinan jatkoa kieli vyön alla…

Spider-Man – Hämähäkkimies 7/2017 lehtipisteissä juuri nyt!

Spider-Man – Hämähäkkimies 8/2917 lehtipisteissä 23.8.2017!