Päivä on jälleen niin kaunis, että alan epäillä blogikirjoitteluni vaikuttavan säähän. Yleistä tunnelmaa ei edelleenkään voi väittää aurinkoiseksi. Ikävä tauti valtaa pääosan koko maailman lehdistön palstatilasta ja koronalta säästyvä osuus uhrataan sen aiheuttamien talousvaikutusten voivottelulle. Sarjakuvatoimittaja ymmärtää yrittäjien ja osakeniilojen tuskan, ja niin ymmärtäisi Roope Ankkakin. Otetaanpa siis hehkuttelun kohteeksi Carl Barksin sankarit: Roope. Carl Barksin luomus aloitti ikävänä kitupiikkinä, mutta on sittemmin kasvanut taloudestaan tarkan yritteliäisyyden symboliksi. Eli ihan mainioksi sankarihahmoksi tähänkin hetkeen!
Roope Ankka hahmona on Barksin luomus vuodelta 1947. Ankkajäärä on siis Tex Willeriä vuoden nuorempi sarjakuvahahmo, mutta molemmat sankarit ovat yhä vähintäänkin vetreässä vedossa. Alkupään Roope oli antisankari, mutta hahmon saaman suuren suosion myötä Roopen särmät hioituivat sankariosastoon pujahtavan mallisiksi. Tämä kokoelma keskittyykin päärooleihin valmiin hahmon seikkailuihin, eli muotoaan hakevien kokeilujen yli hypätään suosiolla. Kokoelma avataan seikkailulla Setelivuori vesisäiliössä (1953), jossa nykylukijan saattaa yllättää Roopen välipitämätön suhtautuminen ensimmäiseen lanttiinsa.
Roope ei kuitenkaan ole kovin helpolla valmis luopumaan yhdestäkään kolikoista tai setelistä. Siitä huolimatta Karhukopla yrittää saada pätäkät haltuunsa aikaa ja vaivaa säästämättä.
Kelloharrastus on nykyisin muodikasta ja allekirjoittanutkin on moiseen touhuun lievästi sotkeutunut. Mainostetaanpa siis kelloniiloille tämän kattauksen toista tarinaa Perintönauris (1955). Pelle Peloton pääsee muuten esittelemään kellosepän taitojaan pian napin painamisen jälkeen.
Pienen allekirjoittaneen mieleen painuneista seikkailuista mukana on Suuri smaragdikilpailu (1960). Jälleen kerran seikkailut riepottelevat Roopea, Akua ja veljenpoikia ympäri maapalloa. Pääsemme muun muassa tutustumaan Ankkalinnan Kulkurikerhon leiriin ja mereen syvyyksiin penkomaan aarrelaivaa. Karhukopla ja muut ketkut kapuloivat rattaita minkä kerkiävät.
Aavikollakin käväistään kangastuksia ja kilpakameleita ihmettelemässä tarinassa Aavikon armoilla (1965). Sudenpentujakin löytyy.
Sokerina pohjalla odottaa Kirkontornin huilunsoittaja (1965). Tässä tarinassa Barks irrottelee oikein kunnolla sekä toiminnan että arkkitehtuurin kuvaajana.
Notre Ankan kummituksen hahmossa Barks yhdistelee uhkaavuutta ja velmuutta juuri sopivasti, eli tarina ei välttämättä ole liian jännittävä perheen pienimmillekään. Huimimmissa kohdissa uhkaa tosin korkeuskammo iskeä kaltaiseeni korkeuskammottomaankin. Tarinan koirasankari, sudenpentujen kenraali Nuuh, uhkaa varastaa show’n ankoilta, mikä varmasti lämmittää koiraihmisiä.
Kymmenen tarinan verran klassista Barksia koviin kansiin pakattuna. Barksin alkuperäiset ääniefektit on säästetty lokalisoinnilta, eli ne tarjoavat kovan luokan ankisteille ja meille muillekin sarjakuvaniiloille vielä yhden syyn kehrätä tätä opusta lukiessa.
Sarjakuvat ovat mitä mainionta karanteeniviihdettä lähes vauvasta vaariin, joten allekirjoitanut suosittelee ostamaan niitä läjäkaupalla pahan päivä varalle. Sarjakuvat kun saattavat säilyttää arvonsa sangen mainiosti sijoitusmielessäkin. Eikä pidä unohtaa, että suomalaisia ja suomennettuja sarjakuvia ostamalla tukee samalla runsasta kuvataiteilijoiden, tarinankertojien, kääntäjien, graafikoiden ja muiden kulttuurialan toimijoiden verkostoa!
