Pako kielletystä laaksosta

22.07.2022 Tri Tuomio

Populaariviihteen kulttiklassikoissa on aina mukana tietty hengailuaspekti. Kun viihdetuotteesta nauttii kerta toisensa jälkeen, sen maailmaan uppoutuen ja sen hahmojen seurasta nauttien, niin teokset muuttuvat osaksi omaa elinpiiriä. Tai sitten vähintäänkin varmaksi ja tutuksi turvapaikaksi, jonne pääsee aina välillä lomalle pakoon tosimaailman kolhuja. Tästä syystä niin monet kirjat, televisiosarjat, elokuvat ja sarjakuvat kestävät aikaa ja suorastaan vaativat palaamaan seuraansa yhä uudestaan ja uudestaan.

© Disney

Tämä hengailuominaisuus on vahvasti mukana Don Rosan Ankka-sarjoissa. Toki se on niihin sisäänrakennettu ominaisuus, eli Rosa viihtyi pienenä tulevana sarjakuvataiteilijana Carl Barksin luomassa Ankkalinnassa, joten vastapalveluksena hän johdatti samaan maailmaan ja saman hahmokatraan seuraan muutaman sukupolven verran uusia lukijoita ja ihastelijoita. Lopputulemana on hengailusarjakuvaklassikko, jonka sivuilla pääsemme tutun kaveriporukan kanssa koluamaan tuttuja ja vähemmän tuttuja paikkoja ympäri (ankka)maailmaa. Nyt esiteltävän Rosa-tarinoiden kokoelman avaa Pako kielletystä laaksosta (Escape from Forbidden Valley, 1999), joka perustuu Barksin sarjoihin, mutta lainaa myös reippaasti vuoden 1933 King Kongia. Varsinainen kulttisuosikkien jättiläisten kohtaaminen siis kyseessä! Kulttisuosikeista ja jättiläisistä puheen ollen, tarinassa on mukana tietenkin myös dinosauruksia!

© Disney

Rosa-kokoelma tuskin tuntuisi täydelliseltä, ellei sen sivulla juhlittaisi ainakin yhden hahmon pyöreitä. Tällä kertaan päivänsankarina angstailee Aku, jonka kuusikumppisiä juhlistaa Merkitsemätön merkkipäivä (The Duck Who Never Was,1990). Luvassa on lystiä ja liikutuksen tunteita, kun Akulle paljastuu hänen oma tärkeä roolinsa sekä omille läheisille että koko Ankkalinnalle. Huikea trubuutti huikealle hahmolle. Toisin onkohan Rosa sittenkin hieman liian julma kaikkia muita hahmoja kohtaan?

© Disney

Allekirjoittaneen ja Don Rosan mielestä tämän kokoelman helmiin kuuluu Kolikko karussa (The Coin, 1999), mutta aikoinaan sen käsikirjoitus ei saanut toimittajilta rakkautta. Ehkä he eivät vain kyenneet näkemään tätä seikkailua valmiiksi sarjakuvaksi piirrettynä sielujensa silmin. (Onkohan sarjakuvatoimittajilla edes sielua?) Tarina kertoo erään Roopen rakkaimman kolikon villin viiletyksen, kun Roope vahingossa antaa tunnearvoltaan rajattoman lantin Akulle finanssisanomien ostamista varten. Kolikko saa kyytiä, Aku kuhmuja ja Hannu ja Karhukopla kakkua.

© Disney

Siirtykäämme railakkaasta menopalasta albumin tunnelmaltaan raskaimpaan osastoon. Tarinan Kirje kotoa (A Letter From Home, 2004) esipuheessa Rosa itsekin tiedostaa, että kyseisen seikkailun tasapainotus on hieman päin seiniä. Liian vähän seikkailua ja toimintaa, ja liikaa luennointia temppeliherrojen historiasta ja Ankkojen sukudraamaa. Hengailumielessä epätäydellisyydet muuttuvat joskus plussiksi. Kun kaikki ei mene ihan putkeen, niin touhuun tarttuu elämän ja käsin tekemisen makua, jolloin se tulee vielä hieman enemmän iholle. Ja se yliannostus sukudraamaa sattaa olla juuri syy siihen, että Roope-fanit palaavat tämän tarinan ääreen yhä uudelleen ja uudelleen, kyynelkanavat valmiina pieneen tulvimiseen.

© Disney

Hengailuviihteeseen kuuluvat tietenkin jatko-osat, ja tämä kokoelma selkä alkoi sellaisella että päättyy sellaiseen. Toki kokoelman keskivaiheille osuu Unohda koko juttu! (Forget It!, 2002) jota voidaan pitää itsenäisenä henkisenä jatko-osana rymistelyklassikolle Paino-ongelmia, jonka löydät esimerkiksi kokoelmasta Kymmenen avataran aarre. Vaikka Paino-ongelmia ryösti pankin, niin Unohda koko juttu! saa korkeintaan ehdollista. Milla magiaa on kuitenkin mukava nähdä, mutta tämän tarinan perusidea ei vain taivu henkisen esiosansa kaltaiseen kuvalliseen ilotulitukseen. Musta Ritari slurppaa jälleen (The Black Knight Glorps Again, 2004) puolestaan seisoo jatko-osana tukevammin omilla jaloillaan. Vaan saadaanko Arpin Lusene eli Musta Ritari nurin ennen kuin Roope omaisuus slurpataan? Se selviää tämän kokoelman lukemalla!

© Disney

Löydät sen helpoiten tuosta alapuolelta löytyvää linkkiä klikkaamalla. Kunnollisen sarjakuvavalikoiman omaavia kirjakauppoja ja antikvariaatteja kannattaa myös aina koluta. Niistä voi löytää vaikka mitä aarteita!