Piko ja Fantasio Neuvostoliitossa

10.09.2021 Tri Tuomio

Syksy on vilkasta aikaa sarjakuvarintamalla, eivätkä esimerkiksi Pikon ja Fantasion seikkailuja odottavat tahot yleensä pety lehtien kellastuessa ja ilmojen kylmetessä. Tällä kertaa kylmyys tosin löytää tiensä itse sarjakuvankin sivuille, sillä sankarimme päätyvät värjöttelemään hankien keskelle Siperiaan. Mutta miten ihmeessä kaksikko joutuu vankileirille Neuvostoliittoon? Piko ja Fantasio Neuvostoliitossa kertoo sen meille, joten kurkistetaanpa sen kansien väliin.

Tällä kertaa Pikon ja Fantasion uusi seikkailu retroilee meidät kylmän sodan aikoihin ja pauttiarallaa 80-luvulle. Kyseessä on oma erikoistarinansa, eli aikaisempien albumien kahlaamista ei vaadita tämän tarinan avautumiseen. Perustiedot kylmän sodan aikaisesta agenttiviihteestä ja populaarikulttuurin tulkinnoista Neuvostoliitosta riittävät mainiosti. Mukana vilahtelee historiallisiakin hahmoja, kuten J. Edgar Hoover, mutta maukkaimmillaan tämä seljanka on, kun sattumina tarjoillaan mehukkaita viittauksia populaariviihteen klassikkohahmoihin, kuten erääseenkin Siperian naistiikeriin.

Peruskuvio on helppo tarjoilla pähkinänkuoressa. Sieninevan kreivi kaapataan hullun neuvostoliittolaisen tiedemiehen avuksi, joten Piko ja Fantasio lähtevät pelastusretkelle. Kommunismin levittäminen sieni-itiöinä on luonnollisesti estettävä, mutta tämä projekti osoittautuu sangen kimurantiksi ja koominen koheltaminen sotkee suoraviivaisen toiminnan suohon.

Tekijät Fred Neidhardt (tarina) ja Fabrice Tarrin (kuvitus) ovat olleet yhteistyökumppaneita jo vuodesta 1997. Tämä ei jää lukijalta huomaamatta, sillä sangen saumatonta yhteispeliä on tarjolla. Tarrin onkin meille jo tuttu nimi, sillä herran notkea ja näyttävä viiva tuli tutuksi jo Asterix ja taikajuoman salaisuus -kuvakirjan myötä. Silmä lepää myös herran sarjakuvataiteessa. Tai ehkä pikemminkin ahkeroi, sillä vinkeitä kuvakulvia ja venkoilevia hahmoja löytyy tutkittavaksi reilut 50 sivua. 

Koska venkoilevat hahmot tuli nyt mainittua, niin annettakoon tämän albumin runsaalle sivuhenkilökaartille erityismaininta. Näillä sivulla soheltaa siinä määrin näyttävä katras monenkarvaista viilettäjää ja kekkeroosia, että Neidhardt on saanut ahkeroida tosissaan keksiäkseen heille kaikille mielekästä ja lukijoita hauskuuttavaa tekemistä. “Mission accomplished!” sanois amerikanelävä.


Ahkeroimaan on joutunut myös kääntäjäparkamme Mirka Ulanto, joka avaa tätäkin urakkaansa omassa ansiokkaassa blogissaan. Kannattaa siis suunnata sinne, jos sarjakuvakääntämisen kiemurat lainkaan kiinnostavat. Albumi puolestaan löytyy nyt sarjakuvakaupoista kautta maan. Suosittelemme siis sellaiseen suuntaamista. Kirjasto on erittäin suositeltava vaihtoehto, jos budjettikuri on päivän yhdyssana. Pikon ja Fantasion seikkailuja löytyy luonnollisesti myös verkkokaupastamme. Linkkejä sinne löytyy heti tuosta alapuolelta.