Alkuvuosi 2016 on lännenviihteen ystäville harvinaislaatuisen suopea. Elokuvateattereihin pelmahti juuri Quentin Tarantinon kehuttu The Hateful Eight ja pian on luvassa Alejandro G. Iñárritun vielä kehutumpi ja Golden Globeillakin kruunattu The Revenant. Tri Tuomio ainakin käväisee katsastamassa molemmat. Elävän kuvan puolella ruuti on kuivaa, mutta niin on sarjakuvarintamallakin.
Tex Willerin numerot 1 ja 2 valtaava tarinakokonaisuus on vankinta nyky-Texiä. Niiden jälkeen värit palaavat Texin sivuille muutaman numeron ajaksi ja vuoden 2015 värillinen kattaus kalpenee tämän vuoden rinnalla. Nyt on tulossa kovia luita järsittäväksi.
Tammikuun kovin luu lännensarjakuvarintamalla ja oikeastaan millä tahansa sarjakuvarintamalla on kuitenkin Ken Parkerin 20.1. ilmestyvä pokkari Tuomitut. Tämä pokkari jatkaa numeron 1/2015 tarinaa, eli Ken Parker viruu edelleenkin vankilassa. Sankarimme on siirretty kärsimään tuomiotaan Yhdysvaltain syvän etelän suistomailla sijaitsevalle työleirille. Luvassa on siis alligaattoreita, käärmeitä ja ikäviä olosuhteita. Ja koska Ken Parkerin tekijöihin voi luottaa, niin vankien ja vartijoiden välisissä suhteissa on keskimääräiseen vankilatarinaan verrattuna monta ylimääräistä kierrepalloa. Jännitteitä lisäillään mestarin ottein, kunnes räjähtää. Tai on räjähtämättä. Ken Parker on päättänyt kärsiä lopun rangaistuksensa hiljaa ja epäkohtiin puuttumatta, mutta helppoa se ei tule olemaan.
Giancarlo Berardin ja Maurizio Manteron juonima tarina siis pitää ruuvipihdeissään, mutta Pasquale Frisendan ja Laura Zuccherin taide pistää haukkomaan henkeä ja äimimään käkenä muutaman sivun välein. Vaikka ihmiset kärsivät, niin luonto ympärillä on kaunis tai ainakin rumankaunis.
Tarjolla on siis jylhä vankilatarina, joka tarjoaa osaaville kertojille täyskäden ikuisesti ajankohtaisia ihmisyyden polttoaineita, sadismia, ahneutta, oveluutta, himoa… Jokaiselle jotain. Romantiikka tosin on tällä kertaa hyvin synkkää ja traagista. Toisaalta niinhän se Ken Parkerin maailmassa yleensä on. Ei Parkerin tekijöitä turhaan realismista kiitellä.
Ja herkkuhan ei tältä vuodelta pääty tähän, vaan tämä on lähinnä alkupala. Seuraavissa numeroissa reilut kolmesataa sivua ja kaksi kokonaista tarinaa per pokkari. Laatulänkkäriähky! Jippikaijee!
Ken Parker 1/2016 lehtipisteissä 20.1.2106!