Uutinen piirtäjämestari Ferdinando Fuscon poismenosta 10. elokuuta teki syksyn Maxi Texistä ikävällä tavalla ajankohtaisen. Guido Nolittan käsikirjoittama ja Fuscon kuvittama länneneepos Cheyenne Club julkaistiin alun perin Tex Willerin numeroissa 13–15 vuonna 1987, mutta tarinan loppu ikävällä tavalla typistettynä. Nyt pääsemme nauttimaan tarinasta kokonaisuudessaan ja ahmimaan sen kerralla ilman viikkokausien taukoja. Ja millainen tarina se onkaan!
Villin lännen fiktiona Cheyenne Club on raskasta sarjaa jo pituutensakin puolesta. 300 sivua takaa sen, että kirjoittajalla on mahdollisuus rakentaa jännitteitä ja lisätä hahmokatrasta kaikessa rauhassa. Myös Fuscolle annetaan tilaa fiilistellä villin lännen kuvastolla. Komeiden erämaamaisemien lisäksi herra herkuttelee muun muassa ökykartanoilla ja kovin viihtyisän oloisilla saluunoilla. Fuscon lännessä lukijan silmä todellakin lepää.
Guido Nolitta tietää tämän ja ottaa piirtäjästään kaikki tehot irti. Eritoten kaksintaisteluissa muutamaan sekuntiin käytetään monta sivua, joka tietää jännityksen kihelmöivää tiivistymistä. Tämä on erityisen merkittävä suoritus siinäkin mielessä, että itsevarma Tex vastaan hikoileva konna on lopputulemaa myöten mallia aika monta kertaa nähty juttu. Mutta niin vain nousee lukijan pulssi ja epäilyksen siemen kaihertaa kallopohjassa. Saako Tex nyt siipeensä? Koska lännenviihde toimii parhaiten annoksella realismia, niin eipä Texkään näistä kinkereistä selviä ilman kuhmua tai kahta.
Cheyenne Clubin konnia ovat karjaparonit, jotka pyrkivät savustamaan pienviljelijät pois mailtaan pyssymiesten ja lahjottujen lainvalvojien avulla. Konnat eivät kaihda edes tykin käyttämistä karjavarkaiksi lavastamiaan farmareita vastaan. Lukijan onneksi tämä tarkoittaa sitä, että Texilläkään ei juuri ole syytä pidätellä iskujaan. Tarinan suvantokohtia ja taiteen maisemilla ja miljöillä herkuttelua tasapainotetaan siis todella tuhdilla toiminnalla.
Sanomattakin siis selvää, että Cheyenne Clubia uskaltaa hehkuttaa kaikille lännenviihteen ystäville. Jos kerran kymmenessä vuodessa sijoittaa rahansa Texiin, niin tässä on hyvä vaihtoehto. Sopii myös vaikkapa USA:n historiaa harrastavan tahon joululahjontaan. Tämä jämerä lännenseikkailu ei mene vanhaksi taiteeltaan tai tarinaltaan, joten toimii myös sijoituksena tulevaisuuteen. Kestää useamman lukukerran ja saattaa jopa hyötyä niistä. Sääli että laatuviinivertaus on jo käytetty Mustanaamion kohdalla, mutta myös Cheyenne Club pysyy ja paranee.
Paketin silaa Rennen Nikupaavolan käännös. Oheislukemistoksi suosittelemme Janne Viitalan artikkelia R.I.P. Ferdinando Fusco giganttisesta Tex-kirjasta Kapinan liekkejä Kanadassa.
Lopuksi tiedotusluontoista asiaa:
Vuoden 2013 Helsingin sarjakuvafestivaaleilla hetkeksi hukkaan päätynyt Fabio Civitellin originaalipiirros on löytynyt ja koristaa nyt erään suomalaisen Tex-keräilijän kokoelmaa. Tällä katoamismysteerillä on siis onnellinen loppu!
