Antoisaa avaruusoopperaa! (Kevään satoa osa 3)

11.03.2015 Tri Tuomio

Sillage on scifin ystävien suursuosikki syystäkin. Tavallaan sarja on täyttä fanipalvelua, mutta sen sydämenä sykkii pintaa syvemmälle hakeutuva tematiikka, joka ei vaikeitakaan aiheita välttele. Tällä kertaa kauniin toiminnan ja ihmeen tuntua tarjoilevan avaruusvisioinnin lisäksi ruoditaan syyllisyyttä, ansaitsematonta sankaruutta ja rikoksen ja rangaistuksen suhdetta.

Sillage10

Kymmenes Sillage-albumi kantaa alaotsikkoa Paluu tuleen. Edellisessä albumissa terroristien ja Sillagea hallitsevien tahojen heittosäkiksi joutunut Navis aiheutti tahtomattaan valtavan onnettomuuden. Sen jälkipyykin puiminen vie Navisin takaisin planeetalle, jolta hän päätyi Sillagen matkaan. Planeetta on nyt hottaformattu uusien asukkaiden kodiksi. Tämän rodun edustajien ja Navisin välillä on ymmärrettävästi roppakaupalla kitkaa.

S1

Laajemmassa tarinakaaressa avataan Navisin salaperäistä menneisyyttä, sillä paluu lapsuuden leikkitanhuille palauttaa neitosen kadonneen muistin. Sympaattisten kissapetojen ystäville tarjotaan mahdollisuus ihastella Hojon metkuja. Ainakin Tri Tuomiolla on ollut ikävä kyseistä veijaria ensimmäiset albumista lähtien.

S2

Jean David Morvanin tarina on siis yhtä koukuttavaa aivokarkkia kuten aikaisemminkin, eikä Philippe Buchet’n taide satuta silmää. Puhuvat päätkään eivät pääse kyllästyttämään, kun niitä on niin monenlaisia. Jos hahmolla on esimerkiksi vaikkapa kuusi silmää, eikä laisinkaan pupilleja, niin osaavalla artistilla on siinä aika jännä paletti tunneskaaloilla leikittelyyn – eikä tämä parivaljakko ole ikinä säästellyt, mitä tulee robotteihin, avaruusaluksiin, muukalaisrotuihin ja eksoottisiin ympäristöihin. Vaivaa säästelemättä juonittua ja taiteiltua laatusarjakuvaa avaruusoopperan ystäville. Jos Star Wars ja Guardians of the Galaxy kolisevat, niin kannattaa tsekata

S3

Sillage 10: Paluu tuleen kirjakaupoissa ja sarjakuvan erikoisliikkeissä 18. 3. 2015!

Avainsanat