Kävelevät kuolleet tihentävät tahtia! (Kevään satoa osa 2)

04.03.2015 Tri Tuomio

Fanien pyyntöihin on vastattu. The Walking Dead tiivistää ilmestymistahtia, eli kuudes kokoelma pelmahtaa kirjakauppoihin pian maaliskuun puolen välin jälkeen ja seitsemäs jo elokuun lopussa. Tietysti jatkoa odottavan aika on aina pitkä, mutta kaksi kertaa vuodessa on paljon parempi kuin vain kerran vuodessa.

WD1

The Walking Dead – kuudes kirja on tietenkin hankala esiteltävä, sillä spoilaaminen väijyy nurkan takana kuin nälkäinen kalmo. Perinteiseen tapaan kaikkea järkyttävää tapahtuu ja lukijan on pakko luopua suosikkihahmosta tai kahdesta, tai sitten ei ole. Inhoille tyypeille saattaa tapahtua kauheita, tai olla tapahtumatta. No okei, tämä on The Walking Dead, joten kauheita tapahtuu kaikille.

WD2

Käsikirjoittaja Robert Kirkman sotkee jälleen pakkaa tuomalla mukaan uutta hahmokaartia. Jos tälle kattaukselle haluaa teeman löytää, niin se saattaisi olla vaikka kuolemanrangaistuksen ja äärimmäisen väkivallan oikeutus epätoivoisessa tilanteessa, ja sen jatkeeksi äärimmäisten tekojen jälkeen takaisin normaaliuteen oppimisen vaikeus.

Charlie Adlardin taide Cliff Rathburnin osaavasti harmaan sävyillä ankeuttamana vie jälleen lukijansa apokalypsin keskelle, jossa selviytyneiden ja lukijan on vaikea löytää ympäriltään kauneutta. Väreissa The Walking Dead menettäisi paljon tehostaan ja tenhostaan. Olisikohan televisionkin versio aiheesta parempi mustavalkoisena?

WD3

Kuudes kirja on nyt näppärästi hyvin synkassa televisiosarjan tapahtumien kanssa, eli tarjolla on näppärä tapa vertailla tehtyjä muutoksia, muun muassa erään merkittävän hahmon sukupuoli on vaihtunut matkalla televisioon. Ja minä kun niin pidin siitä partaäijästä!

Tämä kokoelma sopii hyvin vaikkapa sarjan kyytiin hyppäämiseen keskeltä. Hahmojen välinen dynamiikka avautuu helposti ja tarina on sen kannalta passelissa kohdassa. Seitsemäs kirja ei ole siinä mielessä yhtä hedelmällinen. Murhaavan jännittävä ja yhdeltä istumalta luettava toki sekin, koska tämän kirjan lopun tilanne ei mitenkään voi päättyä hyvin…

WD6

The Walking Dead – Kuudes kirja kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 18. 3. 2015!